Karppaamisella onnistuneet, hoi!
Karppaamisella onnistuneet, hoi!
Keskustelun päävalikko > Ravinto > Karppaamisella onnistuneet, hoi!
Sellaista olisin kysellyt, että paljonkos nautitte hilareita päivässä? Itselläni ei ole paino lähtenyt läheskään niin nopeaan laskuun kuin joskus aikaisemmin, vaikka painoa tässä vaiheessa huomattavasti enemmän. Mikä pielessä? Itse syön keskimäärin n. 50 grammaa hiilihydraatteja päivässä. Löytyykö lisäksi vinkkejä siihen, kuinka ruoansulatus pysyy vilkkaasti käynnissä?
la 28.1.2012
Viestejä 1
Viestejä 1
0
Ei mikään välttämättä ole pielessä. Painokäyräsi mukaan näyttää lähteneen yli kaks kiloa alle viikossa. Ne on joka tapauksessa nesteitä, joita vähähiilariselle siirryttäessä lähtee aluksi, joten mitä väliä? Enemmän kiinnostavaa on rasvan palaminen. Ilmeisesti et ole montaa viikkoa ehtinyt vhh:lla olemaan? En hirveästi kiinnittäisi huomiota painoon. Käytä mieluummin mittanauhaa edistymisen seurantaan. Toki painoakin voi seurata, mutta sen lukemaan ei kannata takertua, sillä paino vaihtelee päivästä toiseen, eikä lyhyellä aikavälillä kerro hirveästi rasvan palamisesta. Pitkän aikavälin trendi kertoo jo enemmän.Sellaista olisin kysellyt, että paljonkos nautitte hilareita päivässä? Itselläni ei ole paino lähtenyt läheskään niin nopeaan laskuun kuin joskus aikaisemmin, vaikka painoa tässä vaiheessa huomattavasti enemmän. Mikä pielessä? Itse syön keskimäärin n. 50 grammaa hiilihydraatteja päivässä. Löytyykö lisäksi vinkkejä siihen, kuinka ruoansulatus pysyy vilkkaasti käynnissä?Therapia kirjoitti...
Sopiva hiilarien määrä on yksilöllinen, joten kokeilemalla se löytyy. Vhh ei ole mikään ihmedieetti, vaan myös siinä pätee vanha totuus 'syö vähemmän kuin kulutat'. Jos voit hyvin ja energiaa riittää 50 grammalla päivässä, niin jatka samaan malliin. Tsemppiä!
la 28.1.2012

Viestejä 145
Viestejä 145
+1
Kirjaatteko karppaajat kuinka tarkasti kasvikset ja niiden hiilaripitoisuudet ylös? Mulla tulee pääsääntöisesti hiilarit kasviksista tai hedelmistä, +/- 100g hh per päivä. Haluaisin jossain vaiheessa kevättä laskea hiilarit siihen +/- 20g per päivä kohdille, mut sit pitää jättää noi hedelmät kokonaan ja kasviksia myös.. vai kuinka?
(tällä hetkellä kyl syön vhh-leipiä, ym. muitakin ei niin kovin karppaus-safkaa, mut pääsääntöisesti turha hh:t pois nytkin jo).

Viestejä 47
Viestejä 47
0
Aamuaerobinen (tyhjällä vatsalla tehty sykettä nostava harjoitus) laittaa kehon aineenvaihdunnan hyvin käyntiin myös VHH:lla mentäessä. Aamupalaan tuon lenkin jälkeen kannattaa käyttää ne syömänsä hiilarit ja sitten loppupäivästä suosia rasva+proteiinicomboa ruuan koostumuksessa. Muista juoda paljon vettä.
Itse koin, että hedelmien ja vihannesten merkkaaminen oli todella tärkeää, sillä menin todella pienillä hiilarimäärillä ja ne olivat vaarassa ylittyä jatkuvasti ja täysin huomaamatta, mikäli en seurannut niiden tasoa ja suunnitellut syömiäni ruokia etukäteen.

su 29.1.2012

Viestejä 583
Viestejä 583
0
Minä olen onnistuja ja epäonnistuja 
Olen laihduttanut karppaamalla 17 kiloa ja pysyin siinä reilun vuoden ja sitten raskaana ollessa mässäsin hiilareita taas 20 kilon edestä
Nyt taas imetän ja pudottelen hitaasti. 8 pudonnut, mutta sahaa vaan paikoillaan tällä hetkellä.
Niimpäs liityin taas tänne.
Tämä kalorilaskuri on vaan kaikista paras. Olen vakio asiakas, nimimerkit on vaihtunu vaan matkan varrella. Ärsyttää nimittäin nähdä käyrässä: Olet KASVANUT 20kiloa....
Onko mahdollista nollata historiaansa??
Minä osaan jo syödä karpisti, mutta laskurissa olo helpottaa kurinalaisuutta ja näkee sen todellisen määrän mitä syö ja napostetlu jää vähemmälle, kun merkkailee.
Ja nykyään karppailen myös Eadesin opeilla ja pidän tärkeänä saada joka aterialla minimi prode.
Eli tällä hetkellä aion yrittää merkata mahdollisimman tarkasti kaiken.

la 4.2.2012

Viestejä 294
Viestejä 294
0
Voit ainakin Kehittyminen-osiossa muuttaa Painokäyrä-"välilehdellä" käyrän alkua sekä myös Asetukset-osiossa julkisen painokäyrän alkupäivämäärää, jolloin pahimmat röyhelöt saa poisOnko mahdollista nollata historiaansa??RonjaAliisa kirjoitti...
Terveisin,
Joka maanantai uusi yritys? (ei onneksi ihan niin
la 4.2.2012

Viestejä 34
Viestejä 34
0
Mua vaivaa juuri noi kasvikset ja niiden hh-pitoisuudet eniten.
Oon kuullut monenlaista noista kasviksista; toiset merkkaa ja toiset ei ollenkaan mieti (esim. jos tulee herkkähetki, niin sitten vetelee tyytyväisenä pussillisen kasviksia).
Mie hieman kokeilen, kumpi olis mulle parempi.
Sit toinen on lightilimut. Tappaako ne ketoosin vai voiko niitä suruttaa juoda? Lighti limu on mulle laihdutuksessa henkireikä, varsinkin iltoina, jolloin vaan töllöttää läppärin tai teeveen ruutua.
Vielä elelen siinä 20-100g hh:ta per päivä, mut jossain vaiheessa tiputan ne (hiilarit) siihen max. 20g
Vielä syön safkoja pois kaapeista, ennen ko alotan kunnolla. (Aamiainen; 1/2 purkki persikoita; 22g hiilareita!!!! :O )

Marie83 kirjoitti...
Voit ainakin Kehittyminen-osiossa muuttaa Painokäyrä-"välilehdellä" käyrän alkua sekä myös Asetukset-osiossa julkisen painokäyrän alkupäivämäärää, jolloin pahimmat röyhelöt saa poisOnko mahdollista nollata historiaansa??RonjaAliisa kirjoitti...
Terveisin,
Joka maanantai uusi yritys? (ei onneksi ihan niin)
la 4.2.2012

Viestejä 294
Viestejä 294
0
Nämä nyt on vain mun mielipiteitä lähinnä omasta kokemuksesta.mua vaivaa juuri noi kasvikset ja niiden hh-pitoisuudet eniten.teresa3003 kirjoitti...
Oon kuullut monenlaista noista kasviksista; toiset merkkaa ja toiset ei ollenkaan mieti (esim. jos tulee herkkähetki, niin sitten vetelee tyytyväisenä pussillisen kasviksia).
Mie hieman kokeilen, kumpi olis mulle parempi.
Sit toinen on lightilimut. Tappaako ne ketoosin vai voiko niitä suruttaa juoda? Lighti limu on mulle laihdutuksessa henkireikä, varsinkin iltoina, jolloin vaan töllöttää läppärin tai teeveen ruutua.
Vielä elelen siinä 20-100g hh:ta per päivä, mut jossain vaiheessa tiputan ne (hiilarit) siihen max. 20g
Vielä syön safkoja pois kaapeista, ennen ko alotan kunnolla. (Aamiainen; 1/2 purkki persikoita; 22g hiilareita!!!! :O )
Mutta minä jättäisin light tuotteet pois. Vesi ja vishy janojuomaksi.
Aivot reagoi makeaan, oli se sitten aspartaamia tai sokeria. Ja se aiheuttaa samoja reaktioita kuin sokeri.
Ei siis makeaa. Ne makean maut myös ylläpitää himoja.
Ketoosi ei taida katketa kuitenkaan. En ole varma. Osta apteekista Ketostixjä. Ne on tosi näppäriä.
Ketoosissa ei ole pakko olla ja silti laihtuu kunhan syö oikein.
Kun aloitat kunnolla. Rakenna joka ateria siten, että siinä on vähiten hiilaria sitten prodea ja sitten rasvaa.
Proteiini on erittäin tärkeä joka aterialla. Laske päivän tarve, esim. 100g ja jaa se aterioittesi määrällä. Esim. 3-4 ateriaa. Ja syö vähintään sen verran proteiinia aterialla.
Älä napostele mitään aterioiden välillä ja juo vain vettä tai kivennäisvettä.
Eka viikolla voi tulla aterioiden välillä nälkä. Joten itse suosittelisin 4 ateriaa ekat 1-2 viikkoa ja sitten siirtyy 3 aterian rytmiin.
Pelkkä kasvisateria ei ole hyvä. Siinä kuuluu olla prodea ja rasvaa mukana.
Jos näin koostat aterian ei ole niin väliksi merkkaatko kasvikset vai ei. Ne ovat vain ruuan lisuke ei pääruoka.
la 4.2.2012

Viestejä 294
Viestejä 294
0
Mä olen nyt ollut VHH-ruokavaliolla 4 viikkoa ja paino pudonnut 4 kg. Mun aika normaaliin päivään kuuluu ylös noustua (n. klo 12.00
) ISO kuppi mustaa sokeritonta kahvia,
pari palaa karppi- tai kokojyväleipää päällä voita ja jotain leikettä, kinkkua, juustoa ym. Sitten joskus klo 15 - 16 syön jotakin pientä appelsiinin, rahkan yms. Pääaterian syön n. klo 18.00. Iso kasa vihanneksia 300 - 350 g pannulla hauduttaen voin/öljyn kera.
Tänään keitin vihannekset ja laitoin voisulaa päälle ja possupihvi, kanaa ym. protskua n. 150g. Illalla en kaipaakaan sitten oikeastaan, kun ehkä taas joku hedelmä, rahkaa yms.
Nukkumaan menen joskus klo 2 aamuyöllä, ei ole kiire nousta aamulla ylös. Uniaikaa
on siis noin 10 tuntia, eipä joudu syömään silloin 
Kokonaishiilarit tällä tulee noin 60-80 g/vrk ja kalorit siinä 1300. Mulla ainakin paino putoo, eikä tarvii kärvistellä kitudieetillä. Protskut ei mulla ole kun sellaset 70-80 g päivä, koska en voi syödä paljon munuaisten vajaatoiminnan takia.
Vatsa mulla on toiminut koko ajan hienosti, ei mitään vatsanvääntitä. Kurinat ja murinat on loppuneet, kun ei tule enää tyhjiä hiilareita.
Paino putos ensin kahdessa viikossa 3 kg ja sitten oli viikko, ettei tapahtunut mitään, nyt taas on paino lähtenyt alas noin kilo viikossa. Saas nähdä, kuinka jatkuu...

Viestejä 66
Viestejä 66
0
Toi sopii näemmä sulle, mut mie käyn koulua ja töissä,eli herätys aikasemmin ja ruoka-ajat ja energiatarve sitten hieman eri.Mä olen nyt ollut VHH-ruokavaliolla 4 viikkoa ja paino pudonnut 4 kg. Mun aika normaaliin päivään kuuluu ylös noustua (n. klo 12.00SoileMirjam kirjoitti...
) ISO kuppi mustaa sokeritonta kahvia,
pari palaa karppi- tai kokojyväleipää päällä voita ja jotain leikettä, kinkkua, juustoa ym. Sitten joskus klo 15 - 16 syön jotakin pientä appelsiinin, rahkan yms. Pääaterian syön n. klo 18.00. Iso kasa vihanneksia 300 - 350 g pannulla hauduttaen voin/öljyn kera.
Tänään keitin vihannekset ja laitoin voisulaa päälle ja possupihvi, kanaa ym. protskua n. 150g. Illalla en kaipaakaan sitten oikeastaan, kun ehkä taas joku hedelmä, rahkaa yms.
Nukkumaan menen joskus klo 2 aamuyöllä, ei ole kiire nousta aamulla ylös. Uniaikaaon siis noin 10 tuntia, eipä joudu syömään silloin
Kokonaishiilarit tällä tulee noin 60-80 g/vrk ja kalorit siinä 1300. Mulla ainakin paino putoo, eikä tarvii kärvistellä kitudieetillä. Protskut ei mulla ole kun sellaset 70-80 g päivä, koska en voi syödä paljon munuaisten vajaatoiminnan takia.
Vatsa mulla on toiminut koko ajan hienosti, ei mitään vatsanvääntitä. Kurinat ja murinat on loppuneet, kun ei tule enää tyhjiä hiilareita.
Paino putos ensin kahdessa viikossa 3 kg ja sitten oli viikko, ettei tapahtunut mitään, nyt taas on paino lähtenyt alas noin kilo viikossa. Saas nähdä, kuinka jatkuu...
Millaisilla kalorimäärillä karppaajat tai VHH:t usein menevät päivän mittaa?
la 4.2.2012

Viestejä 47
Viestejä 47
0
Toiset laihtuu laskematta kaloreita. Niin minäkin tähän asti.
Nyt junnaa, joten tulin laskemaan kaloreita. Ja makroja.
Minä en ota vajetta, koska imetän. Tässä on kiva kun pystyy säätämään - ja + kaloreilla.
Silti olen aina pikku hiljaa laihtunut jos vedän suunnalleen kulutuksen mukaan ilman vajetta.
Sillä kannattaa aloittaa. Ekat pari viikkoa ilman vajetta. makrot kohilleen. Ja jos ei ala tippuun tai liian hitaasti ottaa vähän vajetta mukaan.

su 5.2.2012

Viestejä 294
Viestejä 294
+1
Hyviä ja vähän hiilareita sisältäviä kasviksia onmm. kukka- ja parsakaali, niitä saa syödä aika surutta.
Jos haluaa mahdollisimman vähähiilarisia kasviksia etsiä, Finelin sivuilla on eniten/vähiten -toiminto. Siihen kun hakukriteeriksi valitsee hiilarit ja ruoka-aineiksi kasvikset (raa'at tai kypsennetyt) niin saa vaikka 100 vähiten hh sisältävän listan. Tosi kätsy.

ma 6.2.2012

Viestejä 703