Bolognese (jamieoliver)

2 viipaletta pekonia ohuina siivuina
2 keskikokoista sipulia silputtuna
2 valkosipulinkynttä silputtuna
2 porkkanaa silputtuna
2 lehtisellerin vartta silputtuna
oliiviöljyä
2 runsasta tl oreganoa
500 g jauhelihaa, mieluiten sika-nautaa
2 tlk tomaattimurskaa (a 400 g)
merisuolaa ja vastajauhettua mustapippuria
pieni ruukku tuoretta basilikaa

1) Pane iso paistokasari keskilämmölle tai kuumalle lämmölle.

Laita kasariin kaksi lorausta oliiviöljyä, pekoni ja oregano ja paista kunnes pekoni on kullanruskeaa.

Lisää kasariin silputut kasvikset ja paista puolen minuutin välein sekoitellen yhteensä noin 7 minuuttia, kunnes kasvikset pehmenevät ja saavat hiukan väriä.

2) Sekoita joukkoon jauheliha ja tomaattimurska.

Lisää myös toisen tomaattipurkillisen verran vettä.

Mausta runsaalla hyppysellisellä suolaa ja mustapippuria.

3) Nypi basilikasta lehdet ja pane ne hetkeksi jääkaappiin.

Pilko varret ja lisää ne kastikkeeseen.

Kuumenna kastike kiehuvaksi.

4) Alenna lämpöä ja hauduta puolittain kannen alla 1 tunti välillä hämmennellen.

5) Ota kansi pois ja hauuta ilman kantta ajoittain sekoitellen vielä 30 min. Jos kastike näyttää kuivalta lisää tilkka vettä.

6) Revi joukkoon loput basilikanlehdet.

Lähde
Jamien ruokavallankumous
readme.

fi

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 275 grammaa

Katrisav
AineksetMääräEnergiaPHRK
Parmankinkku, leikkel (Pirkka), annos 16g19g49kcal5g0g3.2g0g
Sipuli (kuorittu)40g11kcal0.5g1.9g0.1g0.7g
Valkosipulinkynsi keskikokoinen 3,5 g2.3g2.4kcal0.2g0.4g0g0g
Porkkana, keskikokoinen 65g43g12kcal0.3g2.6g0.1g1.1g
Lehtiselleri 17g2.1kcal0.2g0.2g0g0.2g
Oliiviöljy 14g124kcal0g0g14g0g
Oregano, kuivattu 1.7g5.1kcal0.2g0.4g0.2g0.7g
Jauheliha, naudan 10% paistijauheliha134g222kcal25.4g0g13.3g0g
Tomaattimurska (Euro shopper)167g50kcal1.7g6.7g0.7g0.3g
Tomaattipyree,euroshopper23g19kcal0.8g4.4g0.2g0g
Vesi, vesijohtovesi 83g0kcal0g0g0g0g
Mustapippuri 1g2.8kcal0.1g0.4g0g0.3g
Basilika, tuore5g2kcal0.2g0.3g0g0.2g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana1100g1001kcal69.2g34.6g63.6g7g
Valittu annoskoko550g500kcal34.6g17.3g31.8g3.5g
Annoskoko puolitettuna275g250kcal17.3g8.7g15.9g1.8g
Arvot/100g100g91kcal6.3g3.1g5.8g0.6g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=389954