Karpalohyytelökakku

"Leikkaa leivinpaperista irtopohjaisen vuoan pohjan kokoinen pala ja levitä se vuoan pohjalle.

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

Erottele keltuaiset valkuaisista (huoneenlämpöiset munat vaahtoutuvat parhaiten).

Vatkaa valkuaiset sähkövatkaimella vaahdoksi.

Lisää Canderel ja lopuksi keltuaiset koneen käydessä.

Sekoita varovasti vaahtoon ruisjauhot, joihin leivinjauhe on sekoitettu.

Levitä taikina vuokaan ja tasoita pinta.

Kypsennä uunin toiseksi alimmalla ritilätasolla 8-10 minuuttia vuoan halkaisijasta riippuen.

Kokeile kypsyys.

Anna jäähtyä vuoassa.

Valmista täyte.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.

Vatkaa keskenään rahka, jogurtti, makeutusaine ja vaniljasokeri.

Purista liivatelehdistä vesi pois ja nosta ne pieneen kattilaan.

Kaada päälle Becel 7%. Kuumenna sekoittaen sen verran että liivate sulaa.

Kaada seos nauhana rahkaseoksen joukkoon.

Lisää jäiset puolukat ja levitä seos jäähtyneen torttupohjan päälle.

Anna hyytyä kylmässä ainakin pari tuntia.

Koristele ennen tarjoilua.

"

Lähde: www. keventajat.

fi

Reseptistä tulee n. 12 annosta ja yksi annos painaa n. 75 grammaa

Vepa
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kananmuna kuorineen punnittu70g88kcal7.7g0.2g6.3g0g
Makeutusjauhe 1rkl/2g (Rainbow), annos 2g11g44kcal0.2g10.7g0g0g
Maitorahka, Valio, 0,3125g81kcal13.8g5.3g0.4g0g
Ruisjauho (Rainbow)20g64kcal2g12.6g0.5g2.8g
Leivinjauhe 2.5g4.4kcal0.1g0.9g0g0g
Vaniljasokeri, 1 tl = 4 g (Dan sukker), annos 4g4g16kcal0g4g0g0g
Jogurtti, maustamaton, rasvaton A+ (Valio) 100g, 1dl50g20kcal2.3g2.8g0.1g0g
Karpalo 90g29kcal0.4g3.1g0.6g3g
Liivate 2g7kcal1.7g0g0g0g
Ruokakerma Becel 7% 2,5dl (Becel)75g60kcal0.8g3.4g5.3g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana900g828kcal58g86g26.4g11.6g
Valittu annoskoko450g414kcal29g43g13.2g5.8g
Annoskoko puolitettuna225g207kcal14.5g21.5g6.6g2.9g
Arvot/100g100g92kcal6.4g9.6g2.9g1.3g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=85901