Puolalainen arkikeitto

Noin 1 - 1 1/2 litraa vettä, jossa keitetään
-2 x Peruna
-2 x Porkkana
-2 x Sipuli
-1 dl huuhdottuna linssejä (punaisia tai vihreitä)
-Kesäkurpitsa (kuorineen)

Soseutetaan kevyesti (eli ei ajeta sileäksi, vaan jätetään ruoviksi niin, että jää pikkuisia sattumia)

Lisätään 1 dl Soijakerma light (Alpro soija) tai tavallista ruokakermaa

Keitetään erikseen suikaloitua kaalia noin 300 g, joka sitten lisätään valmiiseen keittoon.

Idea siis siinä, että erikseen keittämällä keittoon jää reilusti purtavaa.

Valkokaalikin käy, mutta Savojin kaali on mielestäni parempi.

Valmiin keiton päälle lirautetaan muutama tippa hyvää oliiviöljyä.

Mausteina: valkosipuli, mustapippuri, paprika, curry, kuivatut yrtit maun mukaan (esim.

ruohosipuli, persilja, timjami) ja voi tämän laittaa myös lirauksen kasvis/kanafondia tai -kuution.

HUOM! Kaalin keitinlientä voi käyttää myös sosekeiton jatkeena.

Variaatiot: Kasviksia voi vaihdella maun ja sen mukaan, mikä jääkaapissa sattuu olemaan ja sekaan voi heittää papuja, broileria, keitettyä kananmunaa, lihapullia, ihan mitä tahansa "eilinpäivän jämiä".

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 390 grammaa

Saaramaaria
AineksetMääräEnergiaPHRK
Peruna, keskikokoinen 60g360g216kcal5.4g46.8g0.4g3.2g
Porkkana, keskikokoinen 65g260g73kcal1.6g15.5g0.5g6.5g
Sipuli (kuorittu)200g54kcal2.6g9.6g0.4g3.4g
Linssit, vihreät, kuivattuna, annos 100g200g736kcal52.4g118.4g5g17.4g
Kesäkurpitsa zucchini 600g108kcal3.4g15g2.4g4.2g
Kaali, valkokaali400g84kcal4.8g13.6g0.8g8.4g
Soijakerma light (Alpro soija), annos 100g200g140kcal4g6.6g10.4g1.2g
Vesi2400g0kcal0g0g0g0g
Oliiviöljy 54g478kcal0g0g54g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana9348g3778kcal148.4g451g147.8g88.6g
Valittu annoskoko4674g1889kcal74.2g225.5g73.9g44.3g
Annoskoko puolitettuna2337g945kcal37.1g112.8g37g22.2g
Arvot/100g100g40kcal1.6g4.8g1.6g0.9g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=91627