Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




perjantai 04.04.2014

Olipa levollinen yö, tosin heräsin jo 4 jälkeen, ei siinä ,tässä koneella kerkeen hyvin istumaan jonkun aikaa.
Sitten suihkuun ja työpaikalle aikasemmin ,että kerkeen siellä siivota ja lähdenkin sitten ajoissa pois.
Taikka meenkin ajelemaan mökille, onko siellä lunta, ja vien kevät terveiset mökkimme vuokraisännälle, pääsiäisnarsisseja ja parit isot suklaamunat. :)
Vajaan kuukauden päästä se taas alkaa, mökkikausi joka kestää syyskuun loppuun, ihanaa :D
Mökille laitoin perhospuutarhan viime kesänä, saa nähdä mitä siellä tänä kesänän kasvaa, vai onko myyrät popsinut kaiken poskiin :D
Kuistilla on hyvä kesällä istua ja bongailla pihan elämää, kuten erikoinen iltavieras viime kesänä oli supikoira.

[ Katso ruokalista! ]

2098 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1795 kcalToteutunut vaje
1598 kcalTavoite
303 kcalSyöty (Toteutunut)
-1295 kcalTavoitteesta
7 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 03.04.2014

Paastolla kolmas päivä menee tänään, suklaata syönyt pari tässä aikaa sitten, että paastotaan nyt sitten.
Eikä tämä haittaa, ei olekaan nälkä.
Rannoilla vaan lorvinut töitten jälkeen uusia lintuja bongaamassa ja kameraa ulkoiluttaen, tätä keväthuumaa ihanaa :D
On hyvää muuten tuo sinkki kivenäisjuoma 0,85 senttiä Lidlistä :P
Ei tullut kukaan aprillina kusettaneeksi, se meni ohi huomaamatta ihan :D

[ Katso ruokalista! ]

2098 kcalPeruskulutus
+85 kcalLiikunta
2183 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1770 kcalToteutunut vaje
1683 kcalTavoite
413 kcalSyöty (Toteutunut)
-1270 kcalTavoitteesta
14 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 01.04.2014

Pitkästä aikaa täälläkin pyörähdän ainakin.
Kaikenlaista kiirettä pitelee, kevät vie mennessään.
Syönyt olen täs pari vk ihan ilman paastoa ja herkutellut suklaalla, nyt on aika pistää itsensä kuriin :D
Paastoten siis alkaa.

[ Katso ruokalista! ]

1985 kcalPeruskulutus
+94 kcalLiikunta
2079 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1720 kcalToteutunut vaje
1579 kcalTavoite
359 kcalSyöty (Toteutunut)
-1220 kcalTavoitteesta
10 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 26.03.2014

Ihana aamu.
Eilen ekat peipot näin työpaikan ikkunasta :D
Tää viikko holtitonta syömistä jostain syystä, suklaapatukankin eilen ja puolukka piirasta.
Koetetaan alusta taas keventäen :D

[ Katso ruokalista! ]

2128 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1919 kcalToteutunut vaje
1628 kcalTavoite
210 kcalSyöty (Toteutunut)
-1419 kcalTavoitteesta
5 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 22.03.2014

Aurinkoista aamua :D
Nyt kahveet keitetty, nautittu yks voikkuleipä ja paholaisen kakkua pieni pala.
Luontoon notskille, kameraa ulkoiluttamaan ja näin poispäin.
Ehkä vähän liikuntaa tulee ,jos ei niin iloisella mielellä ainakin matkaan :)
Eilen aika iloinen : Kadalaiset siivekkäät olivat tulleet etuajassa Kymenvirralle, ihania (paska kun ei saa tähän sydäntä)
Kuvia tuli roimasti ja ovat näkyvillä facessa ja Google+ osa ainakin, kun kerkeen kiikutan myös Seijastina. Kuvat. fi sivuille, siellä on muuten vanhempia kuviani aika paljon...en ole kerennyt päivitellä nykyään pahemmin :D

[ Katso ruokalista! ]

2128 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1689 kcalToteutunut vaje
1628 kcalTavoite
440 kcalSyöty (Toteutunut)
-1189 kcalTavoitteesta
2 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 21.03.2014

Mehut juotu.
Töissä kahveeta ,yks kaurapellava leipäsiivu höysteillä menee.
Tuossa 10 jälkeen.
Illalla vois tehdä kananpojan leikettä sitruunaista ja jotain ,vaikka riisiä.
Ruokalista voi muuttua vielä ,siis päivällisen suhteen kuitenkin.
Huomenna luoja suokoon hyvän ilman ja sään, pitäs luontoretkelle päästä ja notskille tuttuu paikkaan muutaman kymmenen kilsan päähän.
Tänään liikunta nollissa, mitä nyt töissä hyötysellasta.
Leivon ,imuroin, jos kerkeen pesen lattiankin siellä ennen avaamista.
Meen siis ihan kohta kaupan kautta hommiin :D

[ Katso ruokalista! ]

2128 kcalPeruskulutus
+100 kcalLiikunta
2228 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1098 kcalToteutunut vaje
1728 kcalTavoite
1130 kcalSyöty (Toteutunut)
-598 kcalTavoitteesta
11 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 20.03.2014

Jätin Fit feel good pirtelöt kokeeksi pois, kun jotain ihottumaa on, en tiedä mistä johtuupi, voi olla ,että se vaan nahka kuivuu minulla, en oikein osaa enkä pysty meinaan juomaan paljoa vettä en ollenkaan... vichyä nyt koetan juoda vähän ruuan kanssa.
Eli paastopäivä ,ja kokkikartanon lohikeitto....ö. .uu... huuh... ei menis ilman näkkäriä mutten viiti muutakaan laittaa :)
Mutta alle 500 kcal hyvinkin..
hotkasen pari jaffaa vielä illemmalla kitusiin :P

[ Katso ruokalista! ]

1969 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1506 kcalToteutunut vaje
1469 kcalTavoite
463 kcalSyöty (Toteutunut)
-1006 kcalTavoitteesta
7 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=seijastina