perjantai 04.11.2011

Syyllisyyden taakka. Olen huono laihduttaja, äiti, puoliso, ystävä, koiranomistaja...ja mitähän vielä...ai niin, huono "emäntä"...

Vauva nukkuu yönsä kadehdittavan hyvin. Itse siis kadehdin pienokaisen syvää unta...ja varmaan kahdehtisivat jos tietäisivät, ne monet perheet jotka viettävät unettomia öitä vauvan vuoksi. Vauva ei siis valvota, mutta valvon kuitenkin. Tänään heräsin neljältä hartiasärkyyn... Normiyönä paikkoja ei kolota, mutta en vaan osaa enää nukkua. Odotan, että koska sieltä sängystä kuuluu parkaisu. Vaikka eihän sieltä juuri kuulu, koska....1) vauva ei juuri ala itkeä vaan massuttaa ja "ähkii" herätessään, 2) vauva nukkuu
Tasan masan ei käy onnenlahjat.

Siitä syyllisyydestä piti kirjoittaman...siis kun en saanut unta, pyörittelin päässäni kaikenlaista. Miten monesta asiasta sitä pitääkään tuntea syyllisyyttä! Tuorein syyllisyyden aihe on äitiys. Milloin pidän liian kauan vauvaa sitterissä kun yritän saada jotain tehtyä, milloin en ole muistanut laittaa sitä viltille mähkimään koko päivänä (voi hyvä luoja, nyt se ei kehity varmaan normaalisti kun ei saa harjoitusta!) tai milloin huusin (ok, räsihin naama punaisena) koirille vauva sylissä...jne. Lisäksi olen huono laihduttaja kun en pysty pitämään näppejäni erossa herkuista, surkea emäntä kun huusholli ei kiiltele puhtauttaan ja kaapit notku itsetehtyjen leipomusten ja säilykkeiden painosta, kaamea vaimo joka huomio miehen vain silloin kun pitäisi saada säilykepurkki auki tai mäkättää tekemättömistä töistä, epäinhimillinen koiranomistaja joka kiljuu lemmikeilleen eikä keksi näille riittävästi virikkeitä. Ja kaiken kukkuraksi olen paska ystävä, jolla ei ole muka ikinä aikaa soittaa ja kysyä mitä ystävälle kuuluu.... Listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta eiköhän tässä tullut tärkeimmät...

Ja nyt kun on todettu minun olevan ihan anuksesta ja olen sen auliisti myöntänyt, voidaan asia unohtaa...

Päivän (aamun) laihdutukseen liittyvä ajatus. Kannattaa laittaa mies ruokakauppaan, niin ei tule turhia houkutuksia. Toimii vielä paremmin kuin neuvo mennä vain täydellä mahalla ostoksille....mikä toimii sekin aika hyvin...

Pitäsköhän mun oikeesti yrittää nukkua enemmän??

1. Sipulka sanoi...

Meillä taas kun mies menee kauppaan, tuo aina kaikenlaista ylimäärästä herkkua sieltä, kun menee sinne yleensä töiden jälkeen eli nälkäisenä... Lohdutukseksi voin kertoa, että kaikkien äitien seurana on syyllisyys milloin mistäkin

perjantai 04.11.2011 klo 13:25

2. Sipulka sanoi...

Teillä säästyy sitten rahaakin miehen kauppareissuilla Meilläkään mies ei tuo yleensä makeita herkkuja, mutta kylläkin bread snacseja, sipsejä, olutta, suolakurkkuja, makkaraa tms. suolaista herkkua

perjantai 04.11.2011 klo 21:23

torstai 03.11.2011

Kun aamulla päättää että tänään on väsypäivä, eikä tarvitse tehdä mitään, saa yllättävästi aikaan. Tai no, en nyt mitään suurempia, mutta olen kuitenkin tyytyväinen päivän saldoon. Aamu alkoi nihkeästi ja väsytti. Ajattelin et nyt vaan ollaan ja torkutaan vauvan kanssa koko päivä. Siitä se kuitenkin taas lähti, ja aamu meni mukavasti tytön kanssa touhutessa ja päivällä mentiin ekaa kertaa sellaiseen perhekerhon tyyppiseen jutskaan. Ei olla koskaan käyty, mutta nyt ajattelin kokeilla, että näkis välillä muitakin ihmisiä ja vauva sais katella muita vauvoja.. Siellä oli tarjolla kahvia ja pullaa...Ja tässä kohtaa nostan itselleni hattua. EN ottanut pullaa. Ai, ai miten herkulliselta se näytti...varsinkin nälkäisen mahan näkökulmasta katsellen. Ihanan iso ja rasvainen, päällä valkosuklaakuorrutetta....maiskis! Tai siis olisi varmaan ollut maiskis, jos olisin sen syönyt. Päätin kahvia odotellessa, että syön myös pullan, mutta en sitten syönytkään...Hyvä minä!

Päivän toinen henkinen niskalenkki napattiin iltapäivällä. Ajattelin käyväni ihan vain pikaisella lenkillä yhden koirani kanssa, mutta sisko soitti sopivasti ja siinä turistessa kävelinkin aiottua pidempään. Jee myös siitä! Tänään myös jaksoin jopa suunnitella jonkun "oikean" kuntoilun aloittamista. Kahvakuula vaikuttaisin jotenkin hauskalta....ja jos se rupeisi ottamaan pannuun, niin aina sillä kuulalla vois mäjäyttää vähän motivaatiota tuonne nuppiin... Mutta tämä siis ihan vaan ajatuksen asteella....tuskin toimintaan asti kuitenkaan...
Jos mä saisin jokaisesta aikeesta rahaa, niin olisin jo kroisos... You know....Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikeilla...

keskiviikko 02.11.2011

Miten se onkin aina niin, että miehet saavat olla rauhassa lihavia?? Tuolle isännällekkin on kertynyt kilo poikineen ja etureppu pönköttää muhkeasti. Kun olin viimeisilläni raskaana, mittasimme molempien mahat, ja kas, meillä oli ihan sama ympärysmitta. Minun mittani ovat sittemmin sattuneesta syystä kutistuneet, mutta isännän "raskaus" se vaan jatkuu... Joskus tulee ilkeyksissään haukuttua tuota miestä suoraan päin naamaa läskiksi ja ryhävalaaksi jne. Mutta mitä tekee mies?? Loukkaantuu? Suuttuu? Ei. Viittaa kommenteille kintaalla ja jatkaa kahden sentin voikerroksen levittämistä leivälle!
Jos mies ikinä haukkuisi (tai sanoisi nätimminkin) minua läskiksi, saisin varmaan hysteerisen itkukohtauksen ja ryhtyisin sen jälkeen syömälakkoon. Naisten läski on osittain tuolla korvien välissä. Omani on tietysti myös todellista...ei tarvitse kuin katsoa peiliin tai vaakaan...mutta paineet siitä painosta kehitän ihan itse. Miksi sen pitääkin mennä niin?

Onneksi on tämä kalorilaskuri! On ihanaa kirjottaa omia tuntojaan, ja mukavaa lukea kanssakärsijöiden kuulumisia. Se auttaa, kun meinaa ahdistaa ja tekisi mieli heittää läskiksi!....jos tällainen kielikuva sallitaan...

Niin, ja btw....mies ei ikinä kieriskelisi sängyssä unettomana kilojaan murehtien....se iskee pään tyynyyn, nukahtaa ja näkee kuorsatessaan unia makkarasta ja oluesta...

1. Pinkku sanoi...

Kiitos! Kuva kertoo enemmän kuin 1000 sanaa.. ja mun blogit ainakin on epämääräistä höpinää. Harjoittelen edelleen elämäntavan muutosta, kalorilaskuri on hyvät apupyörät, mutta kai täältäkin pitäisi jossain vaiheessa irrottautua. Tsemppiä sulle!

torstai 03.11.2011 klo 21:35

tiistai 01.11.2011

Ei saisi käyttää liian mukavia....tai ainakaan elastisia vaatteita. Se on laihduttajan surma! Jos ei mistään kohtaa kiristä eikä purista niin mahamakkarat on liiankin helppo unohtaa. Kun vaatteet taas ovat epämiellyttävän tiukat, ei tule turhaa houkutusta ahmia itseään ähkyyn. Valitettavasti vain en jaksa pitää mitään kiristävää ja kaikista vaatteista pitää löytyä jonkin verran joustoa. Kotiasuna on tietysti jokin vanha venynyt t-paita ja mukavat, ja tietysti kuminauhavyötäröllä varustetut, velour-housut. Ne mahtuvat vaikka olisi syönyt juhlakinkun ja juonut päälle korin limsaa...
Onko lihavuus lisääntynyt joustavien materiaalien myötä?? Sitä sietäisi jonkun tutkia! Idean tutkimuskohteesta voi vapaasti varastaa...

Nyt näyttäisi olevan taas se painonpudotuksen äryttävä vaihe, jolloin tietyt vaatekaapin helmet "melkein mahtuvat" hyvin....mutteivät aivan! Kokeilin mm kapealahkeisia farkkuja (jotka sopisivat, ah nyt niin hyvin uusien saapikkaiden kanssa), mutta ne menevät ärsyttävästi vain juuri ja juuri kiinni alamahan kohdasta...:/ Voisin epämukavuudesta piittaamatta ne laittaakin, mutta läskimakkara pusertuu epäesteettisen näkyvästi housunkauluksen yli. Ja jos ei tästä piittaa, niin istua ei kuitenkaan uskaltaisi saumojen ratkeamisen pelossa...

Hoh, hoh....eli työtä täytyy vielä tehdä!

maanantai 31.10.2011

Aurinko paistaa ja taas on aloitettu uusi viikkoa kiloa kevyempänä! Ei paha alku maanantaille..

Onko muilla tapana vertailla itseään muihin ylipainoisiin? Jos näen ylipainoisen joka on suurinpiirtein saman kokoinen kuin minä, niin tulee katsottua että tuoltako sitä itsekin näyttää. Ja sitten tulee katsottua myö sillä silmällä, että "onneksi mä en sentään NOIN lihava ole" Jos siis katsoo jotain joka on selvästi itseä painavampi. Aivan kuin sillä saisi "anteeksi"omat kilonsa kun joku onneton sattuu olemaan vielä lihavampi. Kaits itä hakee jollain tavalla hyväksyntää omalle painolleen. Vaikka oikeasti sillä painolla ei ole mitään merkitystä mikäli itse on tyytyväinen omaan kroppaansa. Mitä siis naiset (useimmat) eivät ole koskaan. Silloinkin kun olin todella hoikka, ajattelin aina että perseeni on leveä kuin seitsemän leivän uuni ja jalkani kuin vesitornit...

Minulla on tosin yksi ystävä joka on aina ollut huomattavan ylipainoinen ja sinut itsensä ja sen asian kanssa. Olenkin miettinyt, että suhtautuisiko sitä painoonsa eri tavalla jos olisi aina ollut lihava?? Itse olen ollut suurimman osan elämääni hoikka, ja sen vuoksi kehonkuvani on hieman vääristynyt. En voi millään käsittää että olen nykyään lihava.

Miten ne nykyään tekevätkin niin pieniä vaatteita??

lauantai 29.10.2011

No kyllä tänään on tullut käveltyä....meinaan kaupoissa.. Aina sama juttu. Mikä kumma siinä on, kun muutaman kilon on saanut painoa pois niin heti täytyy rynnätä kauppaan ostamaan uusia vaatteita?? Ei yhtään järkevää. Jos tästä nyt pääsisi siihen tavoitteeseen ja laihtuisi sen 10 kiloa, niin sittenhän juuri ostetut vaatteet olisivat suuria. Mutta en vaan voi itselleni mitään. Kovin tuntuu olo kevyeltä (heh joo, parin viikon laihdutuksen jälkeen!), ja muka niin kuin vaatteetkin näyttäisivät paremmilta päällä kuin ennen. Ja kun valitsee turvallisesti joustavaa neuletta niin varmistaa sen että taatusti mahtuu, eikä iritä mistään. Ja illuusio todellisesta "hoikkuudesta" on valmis! Ja monetkohan "sitkun" vaatteet mahtaa kaapista löytyä?? Osa on jo toki toimitettu vähin äänin kirpparille myyntiin, mutta on niitäkin sitkeitä ikuisuusroikkujia, jotka vuodesta toiseen odottavat sitä ihmettä että todella mahtuisivat päälle. En kyllä keksi mitään muuta asiaa jossa pystyisin huijaamaan itseäni yhtä helposti. "Tää mahtuu, ja näyttää hyvältä sitkun mä ensin laihdutan 5 kg". Just joo. Näkis vaan!
Tänään hankin vain tarpeeseen ja sellaisia jotka eivät voi jäädä pieneksi/suureksi. Tai no ainakin melkein. Tarpeellisin hankinta oli hoitolaukku.....mihin siis mahtuu kaikki vauvankin vermeet + omat lompakot, kännykät yms. En ollut edes hoksannut tarvitsevani sellaista ennen kuin vauva syntyi. No, vasituiset hoitolaukut on varmasti tosi käteviä, mutta ei vaan yhtään mun näköisiä. Nyt sitten löytyi laukku joka on sekä tilava että katu-uskottava ja jää käyttöön tulevaisuudessakin. .ou jeee! Ja pakkohan mun oli ostaa myös saapikkaat...tarjouksessa kun olivat. Ja H&M:stä tarttui vielä matkaan neuletakki ja neulemekko...kaikki "todelliseen" tarpeeseen.....mitään em. ei tietenkään löydy ennestään kaapista...
Sain muuten myyjän hämmentymään kun kysyin, että mitä mieltä se on siitä sopiiko tällaiselle läskille ostamani neulemekon vaalea väri... Meni ihan sanattomaksi!!

Mistä muuten tiedät varmasti olevasi ylipainoinen? Jos siis jostain syystä et sitä muten ole hokannut.... Siitä kun valitat jollekkin että näytät kauhealta vaatteessa x, koska olet niin lihava, eikä kukaan kommentoi, että "et sä nyt mikään läski ole". Paitsi ehkä oma mies, mutta sen on kotirauhan vuoksi pikku pakko...

Lauantaita! Kiitos kun jaksoit lukea...jos jaksoit!...

perjantai 28.10.2011

Liikunta ei todellakaan ole mun juttu! Ihmettelen aina niitä "muka entisiä" sohvaperunoita, jotka alkavat laihduttaa ja löytävät samalla liikunnan "ilon". Kyllä sellaisten ihmisten sisällä on aina täytynyt elää se pieni liikkuja...oikea sohvaperuna ei persettään sohvasta ylös saa, ellei ole oikea pakko. Puhun siis kokemuksen syvällä rintaäänellä. En saa liikunnasta mitään kiksejä. Se on lähinnä pakkopullaa, velvollisuus joka suoritetaan siinä kuin siivouskin. Jos minulla ei olisi koiria (ja nyt vauvaakin) niin tuskin tulisi liikuttua sängyn, sohvan, jääkaapin ja vessan muodostamaa neliötä laajemmalti. Paitsi shoppaillessa...
Ymmärrän ja hyväksyn liikunnan osana terveyttä edistävää elämää siinä kuin terveelliset ja kevyet syömisetkin. Eihän kevytruoka aina mitään hyvää ole, mutta ei sitä maun vuoksi popsitakaan. Tuoreena äitinä on tullut mieleen, että täytyisi kai tuota terveyttä vaalia vähän paremmin....pitäähän tuo jälkikasvu saada ainakin aikuiseksi ennen kuin voi ryhtyä laittamaan monoja vinoon...

Asiasta rasiaan. Oikea liikunnan riemuvoitto. En ilmeisesti ole mikään järjen jättiläinen...tai ainakaan en aina jaksa miettiä kaikkia tekemisiä etukäteen. Meillä on nuorin koira 8 kk vanha. Eli se on koirien uhmaiässä. Koira hankittiin minun raskausaikana ja olin varma että ehtisin sen kouluttaa tavoille ennen vauvan syntymää. Mutta eihän se elämä niin mene kuin suunnittelee. Loppuraskaus meni lepäillessä ja niinpä koiran opettaminen esim. kulkemaan nätisti hihnassa, jäi kokonaan tekemättä. No, tässä päivänä eräänä päätin vauvan kanssa vaunulenkille lähtiessä ottaa myös koiran mukaan ja opettaa siinä samalla. Ei mennyt ihan puikkoon se lenkki. Koira veti ja tempoi, ja useammankin kerran oltiin vaunujen kanssa melkein ojassa koiran melskatessa. Yhden kerran koira tempaisi niin, että vaunut lähtivät vierimään holtittomasti alamäkeen ja koira vastaavasti juoksemaan ylämäkeen. Ja todettakoon tässä, että koira ei suinkaan ole mikään pikku-puudeli....korkeutta about 63 cm ja painoa varmaan likemmäs 50 kg... Eli laiskasta ahterista kärsii koko kroppa. Lenkin hyvä puoli, näin laihduttajan näkökulmasta, oli se että kaloreita ainakin paloi normilenkkiä runsaasti enemmän...Ehkä kuitenkin opetan koiraa muutaman kerran ilman vauvaa ja vaunuja, ennen kuin lähden uudelleen....

Ja se olis perjantai. Päivistä parhain! Hauskaa viikonloppua kaikille. Älkää sortuko syömäbileisiin!! ;D

1. Isoompimyy sanoi...

Meillä on 2v sakemanni ja ei se osaa vieläkää nätisti kulkia flexin päässä, pari päivää sitte käytiin sen kans lenkillä ja eiköhän menny niin reippaasti omia polkuja että liian monta kertaa nykäsi taakse- ja eteenpäin ja vasemman lapaluun lihashan...

perjantai 28.10.2011 klo 10:30

2. Isoompimyy sanoi...

...siinä meni jumiin, kiva ku ei saa vasenta kättä kunnolla liikutettua Että nou hätä, ei meillä ainakaa osata tota flexi-hommaa vaikka kuinka ollaa harjooteltu alusta asti

perjantai 28.10.2011 klo 10:31