Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




lauantai 14.03.2009

Tänään vierailen taas täällä laskurissa. Toisaaltaan on tehnyt ihan hyvää ottaa tähän hieman etäisyyttä ja päästä eroon laskuririippuvuudesta mikä tässä jo alkoi olla :)

Vielä en aio aloittaa kalorien laskua uudelleen. Paino on hienosti pysynyt siinä mihin aikanaan jäin, vaikka olen syönytkin enemmän kuin mitä täällä ollessani. Vielä kun osaisi löytää sen kultaisen keskitien missä laihtuu :) No, sitä en murehdi vielä kun on kesken nämä tutkimukset että mikä minua vaivaa. Ensi viikolla on lääkäri, joka kertoo sitten tuloksia verikokeista ja tähystyksessä otetuista koepaloista... Ehkä tämä kaikki selviää vielä.

Rentoa viikonloppua kaikille jotka nyt sattuvat eksymään tänne minun blogiini!

1. Seksy sanoi...

Elämässä on niin paljon muutakin kuin tämä :)
Tuo on jo hyvä saavutus ettei painosi ole lähtenyt nousuun :)
Tsemppiä :)


lauantai 14.03.2009 klo 12:48

2. Rebecka sanoi...

Mikäs tilanne sulla nyt? Terveys? Entä häät ja niiden järjestely? Milloinkas niiden häiden pitikään olla?
Toivottavasti asiat alkavat järjestyä ja tulet kuntoon :)


torstai 28.05.2009 klo 12:13

[ Katso ruokalista! ]

1918 kcalKokonaiskulutus
-600 kcalTavoitevaje
-1918 kcalToteutunut vaje
1318 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1318 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 02.03.2009

Heipä hei! Ajattelin kertoilla kuulumisia hieman... Tällä hetkellä tavoitteeni on pysyä tässä painossa mihin olen päässyt, terveyspuolella on sen verran muuta hässäkkää, etten jaksa keskittyä laihduttamiseen.

Vatsavaivani ovat äityneet melko pahoiksi ja nyt on kokeita ja tähystys tehty. Syitäkin kipuihin löytyi tähystyksessä jo useampi, mutta vielä odotellaan koepalojen ja muiden kokeiden tuloksia. Heilun täällä taustalla jonkin verran, ja kun nämä asiat tästä selkenevät, niin palailen sitten tänne aktiivisemmin.

Tsemppistä kaikille ja mukavaa alkanutta viikkoa!

1. Seksy sanoi...

Paranemista sulle :) *hali*

maanantai 02.03.2009 klo 09:54

2. Whatsup sanoi...

Ei oo kivaa, kun kroppa reistailee! Koita nyt kuitenkin olla murehtimatta liikaa!!!

tiistai 03.03.2009 klo 08:34

3. Rebecka sanoi...

Mulla on olut niin kire viikko, etten huomannut, milloin kävit täällä.
Toivon, että vaivasi saadaan hoitoon ja pääset taas "jaloillesi". Olet ajatuksissani :) Tsemppiä :)


perjantai 06.03.2009 klo 18:26

[ Katso ruokalista! ]

1918 kcalKokonaiskulutus
-600 kcalTavoitevaje
-1918 kcalToteutunut vaje
1318 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1318 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 17.02.2009

Hipshei... eipä jaksa kirjoitella. Jospa nuo syömiset jaksaisi kirjailla

1. Rebecka sanoi...

Kiitos linkistä. On se mielenkiintoista. Ihan tuli ajatus, että pitäis mennä sinne Flamingoon pelkästään mittauttamaan toi lepoaineenvaihdunta. Ei siinä taidettu kertoa, paljonko se maksaa.
Mukavaa illanjatkoa :)


tiistai 17.02.2009 klo 20:16

2. Whatsup sanoi...

Moiks, mis oot?

torstai 26.02.2009 klo 08:39

[ Katso ruokalista! ]

1918 kcalKokonaiskulutus
-600 kcalTavoitevaje
-658 kcalToteutunut vaje
1318 kcalTavoite
1260 kcalSyöty (Toteutunut)
-58 kcalTavoitteesta
25 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 16.02.2009

Huhhei mikä viikonloppu! Kissa sai toisen kissan kynnestä silmään ja siitä tulikin sitten lääkärireissu. Silmässä on syvä viilto ja sepä onkin hurjan näköistä. Kissa sai kovan lääkekuurin, 6-8 krt/pvä antibioottia suoraan silmään ja 3 krt/pvä silmän kiinnimuurautumista estävä lääke joka saa kissan suun vaahtoamaan. On hieman järjestelemistä että saadaan kissa lääkittyä noin usein. Noita lääkkeitä ei saa edes antaa samaan aikaan. Kissa joutuu myös käyttämään kauluria, joka on sille varmasti se kaikkein raskain juttu. Kävelee pää painuneena ja kauluri ottaa joka paikkaan kiinni. Käy niin sääliksi raasua, ja tuntuu tosi kurjalta jatkuvasti olla tunkemassa sen silmään jotain varsinkaan kun se ei todellakaan nauti siitä. Se pahempi lääkekuuri on vain kolme päivää, mutta antibioottia annetaan 1-2 vkoa tai siihen asti kunnes lääkärintarkastuksessa annetaan lupa lopettaa kuuri. Pahimmassa tapauksessa kisuli joutuu silmäleikkaukseen, toivotaan ettei siihen ihan tarvitsisi ryhtyä!

Meidän elämämme on nyt siis tätä hetken aikaa, voipi siis olla että käyn täällä laskurissa hieman epäsäännöllisesti muutaman päivän.

Luin tänään muuten verkkolehdestä siitä, miten paljon ihmisen lepoaineenvaihdunta vaikuttaa laihtumiseen. Tuon lepoaineenvaihdunnan pystyisi kuulemma testaamaan, sillä ihmisten kulutus levossa voi vaihdella eri ihmisillä (vaikkakin saman kokoisilla) jopa 600-700 kcal. Pitäisi varmaankin käydä mittauttamassa, sillä on ollut jo jonkin aikaa sellainen epäilys, että oma aineenvaihduntani on todella hidas eikä tuo kulutus omalla kohdallani pidä paikkaansa. Onko joku muu huomannut samaa?

Mukavaa päivänjatkoa!

1. Rebecka sanoi...

Olen huomannut ihan saman Mä luulen, että mun aineenvaihdunta myös erityisen hidas. Missä ja miten sen voi mitata?
Voi teidän kisulia! Toivotaan, että saatte hänet nopeasti kuntoon, ilman leikkausta.
Mukavaa päivää sinullekin :)


maanantai 16.02.2009 klo 14:33

2. Seksy sanoi...

Noin sitä rutiinit muuttuu kun tulee tuollaisia ikäviä yllättäviä vahinkoja :( harmillista :)
Joo hidas on aineenvaihdunta :) muuten en kait tämän kokoinen olisi :D


maanantai 16.02.2009 klo 20:17

3. Maitoparta sanoi...

Voi kisuraukkaa! :(
meillä kävi kerran samoin mutta selvittiin tipoilla.
muakin kiinnostaa missä tuota aineenvaihduntajuttua voi testata?


maanantai 16.02.2009 klo 21:30

[ Katso ruokalista! ]

1918 kcalKokonaiskulutus
-600 kcalTavoitevaje
-1558 kcalToteutunut vaje
1318 kcalTavoite
360 kcalSyöty (Toteutunut)
-958 kcalTavoitteesta
9 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 13.02.2009

Eilen oli taas kiireinen päivä, tekemistä riitti ja palavereja. Illalla käytiin pizzalla kun lounaskin oli taas kerran jäänyt väliin. Toivottavasti pian rauhoittuu, että saa taas elämän tasaantumaan ja ruokailun säännölliseksi.

Illalla oli vuorossa pari hääohjelmaa, eikä siihen iltaan sitten juuri muuta mahtunutkaan.

Tänään on perjantai, ihanaa!!

Pirteää perjantaita :)

1. Seksy sanoi...

Rauhallista viikonloppua :)
Säännöllinen syöminen on tosiis tärkeetä :)


perjantai 13.02.2009 klo 13:04

2. Aninani sanoi...

Pirteää perjantaita :)
Säännöllinen syöminen olis tärkeää, itsekullekin :) .


perjantai 13.02.2009 klo 13:49

3. Allu74 sanoi...

Mielenkiintoinen ruokalista, heti aamusta kermalikööriä desi ja sitten vasta illalla pizza :)

lauantai 14.02.2009 klo 20:36

[ Katso ruokalista! ]

1918 kcalKokonaiskulutus
-600 kcalTavoitevaje
-1532 kcalToteutunut vaje
1318 kcalTavoite
386 kcalSyöty (Toteutunut)
-932 kcalTavoitteesta
3 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 12.02.2009

Eilen treffattiin illalla taas ystäviä ja käytiin syömässä ulkona. Pitäisi varmaan rajoittaa tuota ulkona syömistä hieman, siihen menee niin älyttömästi rahaa ja toisaaltaan on hankala laskea kaloreita niistä.

Illalla kun tultiin kotiin, kello olikin jo puoli yhdeksän eli ei tullut sitten enää tehtyä muuta kuin surffattua ja katsottua telkkaria. Siltikin menin taas aivan liian myöhään nukkumaan. Netissä hain diagnoosia yhdelle terveydelliselle ongelmalle, johon lääkäri ei ole osannut sanoa mitään. Löysinkin muutamia mahdollisia syitä, joita voin sitten ensi kerralla lääkärissä esittää :D Turhauttaa kun käy lääkärissä useita kertoja, ja joka kerta lääkäri vain ihmettelee että mikäköhän tämä vaiva nyt sitten on, mutta koskaan ei oteta mitään kokeita tai muuten oikeasti tutkita...

Onneksi on torstai... Viikko on ollut aika rankka ja viikonloppua odotellaan. Lauantaina alkaa luovan valokuvauksen kurssi, johon olen ilmoittautunut. Saa nähdä minkälainen kurssi on, toivottavasti sieltä saa uusia ideoita ja ajatuksia :)

Mukavaa päivää!

1. Rebecka sanoi...

Kivalta kuulostaa toi luovan valokuvauksen kurssi :) Kerro siitä sitten myöhemmin.
Toi ulkona syöminen on tosiaan hankalaa. Mä yritän ottaa tavallista salaattia alkuruoaksi tai lisukkeeksi, kun usein on vain joku pieni vihannes/annos. Kaloreiden ja


torstai 12.02.2009 klo 09:25

2. Rebecka sanoi...

Määrien miettiminen on aika vaikeaa, mutta yritän aina jotakin merkitä (yläkanttiin) ja sitten menee kalorit aina keltaiselle :D Mutta ulkona ystävein kanssa syöminen on niin kivaa ja rentouttavaa :) Mukavaa päivää :)

torstai 12.02.2009 klo 09:26

3. Seksy sanoi...

Viikonloppu mielessä täälläkin :) olis niin kaikkee kivaa tekemistä ;)
Tsemppiä :)


torstai 12.02.2009 klo 11:25

4. Aninani sanoi...

Tulin taas välillä moikkaamaan. Mukavaa torstaita :)

torstai 12.02.2009 klo 16:34

5. Joulupossu sanoi...

Istu siellä vastaanotolla lääkäriä mulkoillen niin kauan, että tutkii kunnolla :) ei se kauaa jaksa siinä sua tuimana katsella ;)
Tuo valokuvaus kuulostaa tosi kivalta !!
Muksaa iltaa :)


torstai 12.02.2009 klo 18:14

6. Lagorda sanoi...

Kiitos päiväntoivotuksista :D Päivä oli hyvä kunnes reväytin olkapääni :(

torstai 12.02.2009 klo 19:23

[ Katso ruokalista! ]

1918 kcalKokonaiskulutus
-600 kcalTavoitevaje
-468 kcalToteutunut vaje
1318 kcalTavoite
1450 kcalSyöty (Toteutunut)
+132 kcalTavoitteesta
21 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 11.02.2009

Kiire jatkuu... ja motivaatiovaje :)

Eilen oli taas rankka afrotanssi, ja vielä rankempaa siitä teki se, etten ollut ehtinyt syömään kovinkaan hyvin. Illalla tuli sitten nälkään syötyä vaikka mitä... Aina pitäisi syödä riittävästi päivällä, ettei tule tällaisia repeilyjä.

Mukavaa päivää!

1. Rebecka sanoi...

Eihän sun eilinen repeily kovin pahalta näytä. +66 kcal näyttää kuva? :D
Ole itselles armollinen :) niin se motivaatiokin löytyy taas kohta. Mukavaa päivää sullekin :)


keskiviikko 11.02.2009 klo 12:02

2. Seksy sanoi...

Totta puhut :) Itsekkin kerran kesken tanssin ajattelin miksen aikein jaksa :( syy löytyi liian kevyestä lounaasta :) Energiaa siis tarvitaan :)
Motivaatopaketti tulee täältä :) ota kiinni :D


keskiviikko 11.02.2009 klo 18:02

[ Katso ruokalista! ]

1918 kcalKokonaiskulutus
-600 kcalTavoitevaje
-570 kcalToteutunut vaje
1318 kcalTavoite
1348 kcalSyöty (Toteutunut)
+30 kcalTavoitteesta
17 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit?n=susuna