lauantai 31.03.2012

Tänään se alkaa. Elämäni kolmas laiduttaminen ja ensimmäisen blogin kirjoittaminen. Olen pian neljäkymmentä täyttävä nainen ja tavoitteena on olla loppu elämä n. 12 kg kevyempänä. Tarkoituksena pysyä BMI ja muiden painotaulukkojen yläkantissa.

Päätöstäni edelsi pitkä empimisen kausi. Olenhan kohtuullisen onnistuneesti saanut painoni pidettyä 82-85 kg (talvella menee hetkellisesti yli). Ensimmäinen välitavoite on realistisuuden rajoilla: 83-84 kg toukokuun alkuun.

Olen siis laihduttanut kaksi kertaa. Molemmilla kerroilla tiputin painoni siihen painoon jonka olen päässäni mieltänyt minun normaalipainoiksi. Painon nousun aihettuaja oli se kuuluisa "vakiintunut parisuhde" Painoni nousi molemmilla kerroilla painon sadan kieppeille (ensimmäisellä kertaa yli ja toisella juuri hipoen). Tiedän projektini tarvitsevan elämänmuutosta. Minun kohdallani ehkä enemmän kuitenkin tunnetietoisuutta ja niiden hallinan muutosta. Olen syönyt kun olen iloinen, olen syönyt kun olen ollut kiukkuinen tai ahdistunut. Oikeastaa mikä tahansa syy on ollut hyvä syy syödä. Saan siis kiittää itseäni siitä, että olen onnistunut pitämään painoni aikuisiällä pitkällä tähtäimellä alle 85kg. Uskon tämän osoittavan, että minulla on kykyä mitä soveltaa tähän projektiin.

Minulla lähinnä huvittaa huolestumiseni aiheet, jotka ovat luokkaa:
Onko minulla varaa ostaa uusia pieniä ja sopivia vaatteita?
Jaksanko kantaa rinkkaani kun sen suhteellinen paino kasvaa?

Ehkä näitä kysymyksiä on paljon helpompi pyörittää päässä kuin niitä oikeita ja todellisia kysymyksiä. Olen hyvin huolestunut ja arka tulevan ulkoäköni suhteen. Hölmöjä kysymyksiä - "olenko minä minä sitten kun olen normaalipainoinen", monella tapaa minun aikuisiän identiteettini on olla lihavahko ja/tai pyöreä. En voi sanoa tuntevani tietä ja elämää alle tuon painoisena. Muistan kuinka neljänne luokalla painoin jo tuon verran, ehkä jo kolmannellakin? Nyt hieman jännittää löytää tämä uusi tapa elää, löytää uusi kehokuva ja uusia tapoja elää tunteiden kanssa. Tiedän sen voivan vievän hyvinkin pitkään toisaalta mikään ei ole vielä kiveen kirjoitettua.

Joudun todenteolla opettelemaan uusia toimintatapoja ja käyttäytymismalleja ruokailutilanteessa. Olen ollut nopea hotkija koko nuoren aikuisikäni. Vasta 30+ opettelin pureskelemaan ruokani niin, että nykyään on aterioita jolloin huomaan juoman olleen turhaa. Olen pureskellut ruokani niin hyvin, ettei sitä tavinnut huuhdella alas! Onneksi tästä on siis jo onnistumisen kokemuksia. Nyt onnistumiset olisi hyvä saada osaksi arkea.

Suurin haasteeni tulee olemaan työni. Istun paljon kahvikupin ja tarjoilun ääressä jossa minun oletetaan ja odotetaan syövän. Kärjistettynä: minun syömisiäni jopa vahdataan. Enköhän onnistu löytämään tähän keinoja ja ratkaisuja, kunhan uskallan keskustella tästä tilanteesta ystävieni ja kollegojeni kanssa. Helpotusta tulee kun rohkenen olla oikealla tavalla itsekäs ja oikeasti muuttaa käyttäytymistä tarjoilutilanteissa. Eiköhän se onnistune viimeistään syksyllä.

Tiedän monen puhuvan elämäntapa remontista ruokailutapojen hallinnasta. Minä tahdon puhua ja kirjoittaa laihduttamisesta. Minä tahdon saavuttaa normaalin BMIn suhteellisen nopeasti, enkä asenteella minulla on sitten loppuelämä aikaa opetella tätä elämää. Minä miellän projektini laihduttamiseksi ja sen jälkeen loppuelämän opetteluksi.

maanantai 02.04.2012

Mun kuuluisi olla intoa ja tarmoa täynnä toteuttamassa mun projektia!!! Näin ei ole. Aiemmilla kerroilla into tiputti reilut 5kg ja vasta sen jälkeen tarvitsi ottaa mukaan tahdonvoimaa. Tämä kerta meneekin näköjään aivan uuden kaavan mukaan. Hyvä niin, onhan mun lähtöasetelma aivan erilainen kuin aiemmin.

Eilen oli koetusten päivä josta mielestäni selvisin hyvin. Olin vieraana kahdessa paikkaa missä pöydät notkuivat mitä ihanimman näköistä herkkua, niin suolaisia kuin makeita. Näköjään jotakin on minussa kakkuhirmussa liikahtanut. Onnistuin ottamaan kakusta pienen palasen, melkein pienemmän kuin mitä kahviloissa tarjotaan! Hämmästykseni oli suuri kun pieni kakunpalanen tyydytti kakunhimoni siinä missä ne aiemmat jättipalaset olivat tyydyttäneet. Tämän tahdon muistaa seuraaville kerroilla, tämän tahdon jakaa muille ajattelin eilen kakkua syödessäni.

Tänään olen laihdutuksessa ihan muualla kuin tässä hetkessä. Nyt jo murehdin, miten tämä projekti kestää kun ei ole edes alkuintoa mihin nojautua! Parempi olisi mikäli onnistuisin pitämään ajatukseni ihan siinä, mitä syön tänään jotta saisin ravitsevaa ja monipuolista ruokaa.

Eilinen päivä oli hyvin takkuinen tänään onneksi jo hieman selkeämpää. Ihan niin kuin aivoini koettaisivat ratkoa tuhat ja sata asiaa samaan aikaan. Toivottavasti ne ratkottavat asiat liittyvät tähän projektiin eikä taas johonkin turhanpäiväiseen maailman parannusprojektiin josta ei kuitenkaan tule totta.

No kyllä päivän pohdinnat jotakin tuottivat. Eilen ratsastuksen jälkeen poikkesin kaupassa ja mukaani tuli tomaattia ja herkkusieniä täksi päiväksi. Ruokaan mukaan perunaa ja linssejä niin jaksa iltapäivän hillua seinällä.

1. Sarikookoo sanoi...

Tsemppiä sitten vaan. Onko muita tavoitteita kuin painon putoaminen? Kuten vyötärönympärys? Tai joku urheilukisa? Itsellä on kadonneen vyötärön metsästys, mutta 80 senttiä ei tunnu alittuvan millään.

maanantai 02.04.2012 klo 20:24

tiistai 03.04.2012

Tänään herättelin itseäni aamukävelyllä.

Kiitos Sarikookoo tsempistä! Kysyt onko mulla muita tavotteita kuin painonpudotus. Vastaus on modifioitu ei.

En ole asettanut muita tavotteita, toivon - tiedän painonpudotuksen tuovan lisää mielihyvää tekemisiini. Oikeastaan laihdutukseni kumpuaa harrastuksista käsin ei ulkonäöstäni. Mitä olen ympäriltäni kuullut kun olemme jutellet muiden ihmisten kanssa, niin olen harvinasen tyytyväinen omaan ulkonäkööni. Tiedänhän minä mistä kilot ovat tulleet. Olen monesti vallinnut ruuan ja syömisen tuottaman mielihyvän muun edelle. Niin kuin aiemmin kirjoitin, tämä on ainoa olomuoto mikä tiedän. Olla ja elää yli 80kg. Tämä paino ei ole haitannut liikkumistani. Viime kesänä hölkkäsin 1h lenkkejä ja yksi päivä yllätin itseni juoksemasta! Tosiaan, huomasin hölkän sijaan ottavani muutamia juoksuaskeleita. Sen jälkeen aloin himoamaan juoksua ja aloitin treenin joka jäi syksyn sateissa. Samoihin aikoihin heräsi unelma osallistua 5kg juokukisaan (juosten). Kiipeilyä harrastan säännöllisesti vähintään 1-2x vk. Ajan salliessa useammin. Kiipeily ja ratsastus ovat suurin kipinä laihduttamiseen. Ratsastuksessa kun olen kevyempi voin mennä sirompien (monesti herkempien ja koulutettujempien) hevosten selkään hiomaan yhteistä 'balettiamme'. Kiipeilyssä... tuskin uskallan kuvitellakaan mitä kaikkea se tekee! Ikävä tunnustaa ja huomata kuinka koen vatsan tulevan suoranaisesti eteen muutamassa liikkeessä saatika sitten se 10kg paino siinä kun tuen käsien varaan kun koetan punnata itseäni kielekkeen yli.

Liikutasuosituksissa sanontaan, että arkiliikunnaksi riittää vaikka se 15 min kerralla. Kävellessä taas kerran huomasin kuinka oma kehoni tarvitsee kävelytehoista lämmittelyä vähintään sen 20 min ennen kuin alkaa tuntua sujuvalta ja palauttavalta. En ole ennen tuohon suuntaan lähtenyt kävellen, matka on aika suoraa ja tasaista, mielestäni hyvin tylsääkin. Viime syksynä tuo pätkä toimi juoksuintervalliharjoittelun paikkana. Hämmästykseni oli suuri kun tänään samassa ajassa pääsin kävellen n. 100 m päähän siitä mitä syksyllä samanpituisissa intrevallijuoksutreeneissä pääsin. Intervalliharjoituksessa oli alkulämmittelyä 5 min ja ensimämiset jaksot meni hyvin hitaalla ja kevyellä juoksulla, vaan silti!

1. Sipe64 sanoi...

Vaikuttas mielenkiintoselta toi kiipeily...mutta vaaditaanko siihen kovinkin käsivoimia?, itselläni kun ne taitaa olla ns "heikoin lenkki" Käyxä kiipeilemässä "jäisiä" rinteitä vai seinäkiipeilyä jollain salilla? Juoksu sai minut parisen vuotta sitten "koukkuun" Oli himokiva huomata jaksavansa kerta kerralta pikkasen paremmin, tsemppiä sulle

tiistai 03.04.2012 klo 21:19

perjantai 06.04.2012

Kuinka oudoksi tunnenkaan olotilani. Minä luulin edellisten laihdutuskertojen tuovan apua tämän kertaiseen projktiin. Saan kokoajan huomata kuinka tämä kerta poikkeaa melkein kaikin tavoin edellisistä kerroista. Tähän asti olen karttanut nälän tunnetta kuin ruttoa. Kun vatsa ilmoittaa, että kohta saattaisi olla nälkä olen pitänyt tarkkaa huolta siitä, että saan pian ruokaa. Olen myös pitänyt tarkkaa huolta siitä, että mukanani on jotakin pientä syötävää mikäli nälkä pääsee yllättämään.

Uusi löytöni on, että nälän tunteeseen ei kuole. Edes suhteellisen kovaan nälkäänkään ei kuole! Siis nyt puhutaan tunneista, ei vuorokausista. Olen nälkäisenä jopa kyennyt olla maistelematta ruokaa kesken valmistuksen. Oudointa tässä on mielestäni ollut se, että en ole tehnyt tätä tahdon voimalla vaan oikeastaan vain totesin, että fiksumpaa syödä sitten kun ruoka on valmis eikä napostella nyt nälkäisenä JA sitten syödä kun ruoka on valmis. Toivottavasti tämä jatkuu näin! Kuka tietää, ehkä se viime viikon aivojumit olivat juuri sitä kun jossakin syvällä sisällä järjestelin tiedostojani uudestaan tähän uudenlaiseen elämäntyyliin tai voi olla, että tämä on vain hetkellinen mielenhäiriö. Se jää nähtäväksi!

Sipe64: Hienoa kun olet löytänyt juoksemisen ilon! En ole tänä keväänä vielä löytänyt hölkkäämisen iloa saatika juoksemista, vasta reippaita kävelyjä olen tehnyt.

Kiipeilystä: Kiipeilyä voi harrastaa monella tapaa. Olen totaalisen hurahtanut siihen! Se on niin moniulotteinen kehoa ja mieltä haastava laji! Talvella minä kiipeilen sisäseinillä, vapaata kiipeilyä (boulderointia) ja köysissä (ylä- ja alaköydellä). Kiipeilyssä melkein kaikilla on kaksi heikkoa kohtaa, rohkeus tippua valjaisiin ja käsivoima. Mitä kehittyneempi tekniikka/tasapaino ja rohkeus sitä vähemmän tarvitaan käsissä voimia. Saman reitin voi mennä joko punnertaen tai nätisti soljuen. Kuitenkin, kiipeilijällä kuin kiipeilijällä loppuvat käsivoimat aina ensiksi (usein myös silloin kun on kyse arkuudesta / korkean paikan pelosta).

Mikäli asut Helsingissä voi yläköysi kiipeilyä mennä kokeilemaan Tapanilan urheilukeskukseen (Erätie 3) tai Salmisaareen Kiipeilyareenaan (Energiakatu 3). Näissä paikoissa on itsevarmistavat laitteet joten et tarvitse kaveria. Boulderointi mahdollisuutta voi kokeilla useammalla paikkakunnalla. Näissä paikoissa et tarvitse kaveria joka varmistaa. Muillakin paikkakunnilla (esim. Tampere, Turku ja Vaasa) on paikkoja jossa voi kiipeillä yläköysillä, mutta siellä tarvitaan varmistajaa. Paikalliset kiipeilyseurat järjestävät taatusti kokeilukertoja.

Hyvää pääsiäistä kaikille!