Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




sunnuntai 05.06.2011

Karvas totuus on, että olen 20 kiloa ylipainoinen. Molemmat polvet rutisevat ja toinen lonkka oireilee. Liikuntahaluja olisi, mutta meno on ainakin tällä hetkellä melkoista kinkuttamista. Suurin syy kai viime kuukausien painon nousuun on tämä liikkumattomuus - ruoka ja herkut ovat kyllä maittaneet entiseen malliin... Tällä hetkellä liikunnalla kaloreidenkulutus on aika konstikasta, joten kai sitä on ruokavalioremonttiin ryhdyttävä. Onneksi on kesä ja tuoreet kotimaiset kasvikset kaupoissa. :D

Puutarhanhoito1 tunti
[ Katso ruokalista! ]

2231 kcalPeruskulutus
+285 kcalLiikunta
2516 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1549 kcalToteutunut vaje
2016 kcalTavoite
967 kcalSyöty (Toteutunut)
-1049 kcalTavoitteesta
24 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 06.06.2011

Vaaka oli tänään vallan ystävällinen - rapiat 2 kg tiessään, mutta nestepöhöä tietenkin. Eilinen vedenjuonti juoksutti useamman kerran vessassa... Huomasin myös syöneeni aivan liian vähän, joskaan ei kyllä nälkäkään ollut. Tänä aamuna sitten heräsinkin todella nälkäisenä.
Tällainen arkivapaa on tällaiselle päivätyöläiselle oikein luksusta. Aamupäivällä suuntaamme tytön kanssa puutarhalle ostamaan siemensipuleita ja kesäkurpitsan taimia. Eilen saatiin tytön kasvimaa lähes sellaiseen kuntoon, että sinne voi jotain istuttaa. Omassakin pihassa on tarkoitus myös vähän puuhastella ja jos vaikka yhden ikkunankin saisi tänään pestyä. Eilen puuhakkaana aloitin "pese ikkuna per päivä" - projektin. Tässä sitä taitaakin olla jo tarpeeksi puuhaa tämän päivän osalle.

[ Katso ruokalista! ]

2204 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1183 kcalToteutunut vaje
1704 kcalTavoite
1021 kcalSyöty (Toteutunut)
-683 kcalTavoitteesta
63 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 07.06.2011

Kohta täytyy lähteä koirien kanssa ulos, että kerkiää töihin - jahka saan tämän aamukahvini juotua.
Reippaana naputtelin äsken päivän syömisiä ylös iltapäivän välipalaan asti. Päivän eväät pitäisi vaan muistaa ottaa myös matkaan mukaan...
Tänään heräsin vähemmän nälkäisenä, mutta päänsärkyisenä. Olisiko kahvin vähyyttä - olen nyt muutaman päivän aikana juonut normaalia vähemmän kahvia - en sitä normaalia 10 kupillista. Iltakahvitkin jäi juomatta. Vettä olen kyllä yrittänyt juoda ahkerasti ja makeisiin en ole koskenut. Ensimmäinen kompastuskivi oli tytön leipoma raparperi-mansikkapiirakka eilen, mutta pysyin ruodussa. :)

[ Katso ruokalista! ]

2201 kcalKokonaiskulutus
-878 kcalTavoitevaje
-1059 kcalToteutunut vaje
1323 kcalTavoite
1143 kcalSyöty (Toteutunut)
-181 kcalTavoitteesta
73 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 08.06.2011

Kuumuus herätti tällä kertaa - ei päänsärky eikä nälkäkään. Aamukahvi maistui jumalaiselta, mutta jogurtti-kuitu aamupalani syönti takkusi - aamupala ei ole koskaan minulle maistunut mutta iltasyöminen sitten senkin edestä. Nyt olen joka aamu yrittänyt jotain suuhuni laittaa.
Kuukausi vielä kesälomaan - työkaverit yksi toisensa jälkeen jäämässä kesälomalle. Kesälomasulkuja eri toimipisteissä järjestellään, potilaita siirrellään osastolta toiselle... se on tätä nykyajan sairaanhoitoa.

Puutarhatyöt(lapionti,haravointi)1 tunti

1. Special78 sanoi...

Jos ei jugra aamulla maistu mikä maistuisi? Hedelmät? Smoothiet?

keskiviikko 08.06.2011 klo 08:28

2. Special78 sanoi...

Hedelmäsalatti sopii luonnonjugurtin, leseiden, rahkojen, helppojen valmis puuropussien, murojen kanssa tai jälkkärinä jäden tai kuuman kinuskin kanssa =)

keskiviikko 08.06.2011 klo 21:36

[ Katso ruokalista! ]

2197 kcalPeruskulutus
+232 kcalLiikunta
2429 kcalKokonaiskulutus
-855 kcalTavoitevaje
-1127 kcalToteutunut vaje
1574 kcalTavoite
1302 kcalSyöty (Toteutunut)
-272 kcalTavoitteesta
69 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 09.06.2011

Aamu-ulkoilut koirien kanssa kera miljoonien hyttysten. Muutoin oli hieno lämmin aamu, joka kehittynee helteiseksi päiväksi. Metsäpolkujen vierustoilla kielot kukkivat hienosti, jotan saimme tallustella viehkeässä kukkaistuoksussa. Etenimme varsinaista etanan vauhtia, joten en viitsi kirjata sitä edes liikunnaksi.

Kello on nyt puoli kahdeksan illalla ja justiinsa tulin töistä kaupan kautta. Oli parin tunnin koulutus työpäivän päätteeksi. Tarjolla oli lopuksi myös syötävää - onneksi salaatteja. Niitä söin kyllä sellaisen annoksen, että alta pois. Määrää oli vaikea arvioida ruokapäiväkirjaan, mutta kai se sinne päin tuli suunnilleen.
Jahka ilta tästä ehtii ja viilenee, niin menen vielä tytön kasvimaalle istuttamaan parsa- ja kukkakaalin taimet maahan. Toivottavasti saataisiin satoa sitten syksyllä.

[ Katso ruokalista! ]

2194 kcalKokonaiskulutus
-832 kcalTavoitevaje
-915 kcalToteutunut vaje
1362 kcalTavoite
1279 kcalSyöty (Toteutunut)
-83 kcalTavoitteesta
67 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 10.06.2011

Helle on kypsyttänyt, nälkäkään ei ole ollut. Varsinkin aamupala maistunut huonosti kahvia lukuunottamatta. Aamupalan syönti vaatii vielä jatkossa harjoitusta - olen ollut aina pelkän kahvin lipittäjä aamuisin. Iltaa kohden syömisen tahti on sitten vaan kiihtynyt - eli juuri kai päinvastoin kuin olisi suositeltavaa.
Kulunut työviikko oli rasittava osin kiireen ja osin tämän helteenkin takia - potilashuoneissa oli todella KUUMA. Muutaman kerran tuli heikko olo juomattomuuden takia, nälkä ei ole juurikaan vaivannut. Syömiset ovat pysyneet hyvin kurissa, olen syönyt tällä viikolla vain yhden "kohteliaisuusgrillimakkaran" kun en kehdannut kieltäytyä...

[ Katso ruokalista! ]

2192 kcalKokonaiskulutus
-834 kcalTavoitevaje
-1051 kcalToteutunut vaje
1358 kcalTavoite
1141 kcalSyöty (Toteutunut)
-217 kcalTavoitteesta
51 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 11.06.2011

Ysikympin raja rupeaa uhkaavasti lähestymään, jokohan ensi viikolla pääsisi 80-luvulle... Huomenna on viikko täällä laskurissa takana ja reilut 3 kiloa tiessään. Vaikeinta on ollut kieltäytyä jäätelöstä - saatoin syödä sitä ennen joka päivä. Toinen vaikea paikka on ollut leivät - voileipiä tukevilla päällysteillä meni useampia varsinkin iltaisin.
Kauppareissut ovat vieneet vähän normaalia enemmän aikaa, kun olen tiiraillut niitä kevyempiä vaihtoehtoja. Kohta taidan suunnistaa torille ja sitten ruokakauppaan.

1. Biggie55 sanoi...

Sun vauhdilla olet 8kympin puolella minä päivänä tahansa!

lauantai 11.06.2011 klo 17:28

[ Katso ruokalista! ]

2187 kcalKokonaiskulutus
-796 kcalTavoitevaje
-1268 kcalToteutunut vaje
1391 kcalTavoite
919 kcalSyöty (Toteutunut)
-472 kcalTavoitteesta
19 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
  • Ei suosikkeja.
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit?n=putte62