Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




keskiviikko 23.07.2008

Kello on kohta kuusi enkä mä ole syönyt tänään juuri mitään. Ihme paastopäivä, ei vaan ole nälkä. Mutta jos mää nyt tästä hilpasen kauppaan etsimään sitä Ingmannin laihisjätskiä, niin ehkä se siitä :D . Ja mikäli vanhat merkit pitää paikkaansa, niin korjailen kalorivajetta sitten yömyöhään asti, olen siis ihan rehellisesti yösyöppö...
_______________________________

Jäätelönsyönnin kootut selitykset, osa 2:

Hain sitten kaupasta sen Ingmannin puolen litran kevytjätskipuketin. Tuossa iltasella alkoi tehdä mieli maistaa. No eiku puketti esiin. Ensimmäinen ongelma: Jätski oli kovaa, korkeahkosta pyöreästä astiasta ei mitenkään saanut rouhaistua umpijäistä palaa.

Jätski piti siis jättää hetkeksi pehmenemään huoneenlämpöön. Sen hetken päätin uhrata kaikkitietävälle internetille. Dodii, eiku surffailemaan.

No surffailu kesti sen hetken mitä pitikin jätskin sulamiseksi ja perään sitten vielä toisenkin hetken. Niinpä jäde oli ihan liian lillua pakastettavaksi uudelleen, joten pioneerin rohkeudella tarrasin keittolusikkaan ja aloin tyhjentää rasiaa.

Tästä urheilusuorituksesta selvittyäni iski moraalinen jätskikrapula. Voi voi sentään, mitäs nyt menin taas tekemään!

Mutta ei huolta! Tutkailin paketin pahviläpyskää ja huomasin, että fysiikka on sitten ihmeellinen tiede, olisi pitänyt aikanaan koulussa opiskella sitä tarkemmin. Puoli litraa jädeä ei olekaan kuin 300 grammaa!! Jippii! En siis ollut ryystänyt puolta kiloa kuten ensin pelkäsin!

Toivottavasti pakastimesta ei löydy äiteen tekemiä pikimustia voissa ensin paistettuja ja sitten uunissa siirapissa haudutettuja kualkiäryleitä. Niitten kanssa olisin pulassa!!

1. Liina100 sanoi...

Ihana jäätelötarina! Niin kesäinen. Kerropa vielä oliko tuo jäde hyvää? Että kannaako sitä ostella meillekin? Mitä makuja sitä on vai söitkö ihan vaniljaa ilman päällisiä? Minä laitan aina banaania ja kaakaojauhetta jäden sekaan. Nam!!

perjantai 25.07.2008 klo 12:48

2. Cilly sanoi...

Sitä Ingmannin kevytjäätelöä on ilmeisesti vain tuota yhtä sorttia elikkä mansikka-vanilja. Ollakseen "oikean" jäden kopio niin se oli kyllä tosi hyvää! Ei tehnyt puoli litraa kovinkaan tiukkaa kerralla... :D

perjantai 25.07.2008 klo 18:21

3. Truu sanoi...

Huhuu? Toiset hu-huut jo... Missäs Cilly luuraa? Menikö aineenvaihdunta ihan sekasin kevytjäätelöstä? Et kai luovuttanut taistelussa jäätelöä/kiloja vastaan? Sheltin itsepäisyydellä vain eteenpäin... :D

tiistai 29.07.2008 klo 12:06

[ Katso ruokalista! ]

1691 kcalKokonaiskulutus
-306 kcalTavoitevaje
-667 kcalToteutunut vaje
1385 kcalTavoite
1024 kcalSyöty (Toteutunut)
-361 kcalTavoitteesta
15 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 22.07.2008

Hupsista. Eilen illalla tsekkailin pakastimesta, että mitähän sitä huomenna söisi. Ai minkä aarteen äkkäsin: lähes täysi Big Pack suklaa-vanilja 2 litran muovitötsä! Miten se sinne olikin unohtunut pakastimen perukoille ja lähempi tarkastelu osoitti, että viimeinen käyttöpäivä oli ollut helmikuussa. Niinpä mulle tulikin hirmuinen kiire testata onko jäde mahdollisesti jo pilaantunut vai vieläkö se on hengissä.

Ei ollut ensi maistamalla suuriakaan makuvirheitä. Tämä testi piti toistaa, jotta asia varmistuisi. Testi piti myös kolmentaa, neljäntää, viidentää... Lopputulos: jäde oli ihan kelvollista, mutta sen tuhoaminen sujui ennätysvauhtia.

Mä en ole koskaan ollut kovinkaan perso makealle, pullat sun muut pakolliset jää väliin helposti. Mutta kaksi on himoa pienellä (?) Cillyllä: Fazerin sininen, jota voi yhden tai pari levyä syödä kuin leipää (tosin tämä tapahtuu vain kerran - pari vuodessa) sekä jäätelö. Oikein kunnon jäde, ei mikään pakastettu mehu.

Siis mää mätin sitä jäätelöö ihan sikana, todennäköisesti arvioin sen määrän ihan päin .. jotain, kun mulla ei ole elintarvikevaakaa. Anyway, silti nyt aamusella oli edelleen 100-200 grammaa (sekin suurin piirtein kun vaaka on ihan antiikkia) hävinnyt, mistä mää olen hyvin ihmeissäni... [KUVA]

1. Ronja6 sanoi...

Se saataa tulla päivän parin viiveelläkin, toisaalta jos olet alkanut aika hiljattain täällä saattaa nesteet olla vielä sekoittamassa pudotuksia....mukavaa päivää kuitenkin...ja seuraavat löydöt pakastimesta ei pakosta makutestejä tarvitse hih hii

tiistai 22.07.2008 klo 14:34

2. Truu sanoi...

Jäätelöä?! Älä mua kiusaa tollasilla! Telkkarin jäätelömainokset on yhtä tuskaa! En tavallista jäätelöä oo syönyt sitten.. Huhtikuun? Löytyy ihan kevyt-jäätelöjäkin, vinkki vinkki :D siis sokerittomia :D

tiistai 22.07.2008 klo 15:10

3. Wilhelmina sanoi...

Mulla myös 2,5 l jäätelöloota huutelee tuolta pakastimesta.. Ja muutenkin olen syönyt jätskiä, onhan nyt sentään (ainakin kalenterin mukaan) kesä :D . Classic kermatoffeeta en kyllä enää osta, yhdessä puikossa on 380 kcal..., no mokistaan oppii.

tiistai 22.07.2008 klo 17:30

[ Katso ruokalista! ]

1693 kcalKokonaiskulutus
-309 kcalTavoitevaje
-777 kcalToteutunut vaje
1384 kcalTavoite
916 kcalSyöty (Toteutunut)
-468 kcalTavoitteesta
21 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 21.07.2008

Mää olenkin nyt vain lievästi ylipainoinen! Jippijaijei! (Kertokaa sama peilille ynnä vaatehuoneessa odottaville vuosien takaisille "kylläsevieläjoskusmahtuu"-vaatteille)

Heti pläjähti lisää syötäviä kaloreita. Nyt kun tietäis mitä syödä. Kolmas broiskunfilee on vielä jäljellä, ei oikein tee mieli. Pinaattisoppaa ja hönkikkel keitettynä? Vai lenkkimakkaraa iltapalaksi....!!?? Jes!

1. Ronja6 sanoi...

Sateista tsempitystä pohjanmaalta...ja onnea hyvästä pudotuksestasi :) sulla on mukavan näköinen käyrä tuon pudotuksen suhteen! Samalla potkulla eteenpäin ja tervetuloa porukaan kiloja kadottamaan :D

maanantai 21.07.2008 klo 14:05

2. Truu sanoi...

Vitsit vie, sulla on ihan oikeita koiria kuvassa! Sheltit on nii-in ihania! Mä muuten aloitin Laskurin jokseenkin samoista syistä ja näköjään 10v. aikaisemmin :D Hieno alskusuuntainen käyrä sulla :D

maanantai 21.07.2008 klo 20:23

3. Cilly sanoi...

Jee, sheltit on ikiliikkujia! Ja nättejäkin vielä. Ilman niitä en varmaan raahautuisi kuin roskapussin viemään ;) Muuten, mun viimeisessä verensokerikontrollissa sokerit oli o.k. ilman lääkitystä, ihan syömisten takia ilmeisesti. Eli kantsii jatkaa!

maanantai 21.07.2008 klo 22:47

[ Katso ruokalista! ]

1694 kcalKokonaiskulutus
-210 kcalTavoitevaje
-421 kcalToteutunut vaje
1484 kcalTavoite
1273 kcalSyöty (Toteutunut)
-211 kcalTavoitteesta
11 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 20.07.2008

Sainpas vihdoin viimein väkerrettyä jotain blogin tynkää. Tai en nyt tyngästä tiedä ;) ... johan mää kolmisen viikkoa olenkin täällä heilunut.

Ja edelleen on tuo tavoiteltuun kalorimäärään pääsy vaikeeta. Herrrran jestas sentään. Tänään näyttää sitten ympyrä-pylpyräkin olevan ihan sieltä ihtestään. No, katotaas huomenna taas.

Minen ole koskaan oikein syönyt aamiaista, duunissakin eka kerran syön vasta siinä puolen päivän hujakoilla. No nyt kun olen ollut kotosalla, niin olen väkisten opetellut aamiaisen syöntiin. Nyt se onnistuu, joskin aamu on aika liukuva käsite... tosin seuraava ruokailu venyykin sitten ihan älyttömän kauas.

Paljonkohan koirien kynnenleikkuu kuluttaa enegiaa? Meitin luffet kyllä antaa leikata ihan nätisti, ei sen puoleen. Entäpä kissan pesu? Onneksi tuo nuorimmainen katti lopetti toistaiseksi näyttelyuransa, niin ei tartte sitäkään pestä. Siinä saattaisi pari pientä taisteluvammaa syntyä...
[KUVA]

[ Katso ruokalista! ]

1699 kcalKokonaiskulutus
-509 kcalTavoitevaje
-606 kcalToteutunut vaje
1190 kcalTavoite
1093 kcalSyöty (Toteutunut)
-97 kcalTavoitteesta
16 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 18.07.2008

[ Katso ruokalista! ]

1701 kcalKokonaiskulutus
-538 kcalTavoitevaje
-587 kcalToteutunut vaje
1163 kcalTavoite
1114 kcalSyöty (Toteutunut)
-49 kcalTavoitteesta
20 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 17.07.2008

[ Katso ruokalista! ]

1700 kcalKokonaiskulutus
-450 kcalTavoitevaje
-563 kcalToteutunut vaje
1250 kcalTavoite
1137 kcalSyöty (Toteutunut)
-113 kcalTavoitteesta
21 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 16.07.2008

[ Katso ruokalista! ]

1701 kcalKokonaiskulutus
-466 kcalTavoitevaje
-636 kcalToteutunut vaje
1235 kcalTavoite
1065 kcalSyöty (Toteutunut)
-170 kcalTavoitteesta
6 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
  • Ei suosikkeja.
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=cilly