Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




tiistai 27.01.2009

Tiistaita kaikille!

Eilinen ei mennytkään aivan suunnitellun mukaisesti; ehtisin hieromaan 1,5h kun tuli niin heikko olo, että lähdin kesken päivää kotiin. Onneksi saatiin tuuraaja, ettei tarvinnut peruttaa asiakkaiden aikoja. Kotiin päästyäni söin ja painuin nukkumaan. Lopun iltaa luin koulujuttuja ja käväisin myllyssä kun illalla oli parempi olo.

Nyt menkat loppu, ja paino ed. samassa. Kaipa siihen täytyy olla tyytyväinen koska vkonloppuna meni kyllä kaikennäköistä kurkusta alas. Nyt taas uusi tsemppi, kesällä -10kg tavoitteena, enköhän mä sen saavuta jos vaan pysyn tiukkana!

Tänään vuorossa lukemista, auton pakokaasupäästöjen mittaus, ehkä pitkä lenkki koiran kanssa (vonnista riippuen) ja illalla ikeaan?

[ Katso ruokalista! ]

2079 kcalKokonaiskulutus
-600 kcalTavoitevaje
-1374 kcalToteutunut vaje
1479 kcalTavoite
705 kcalSyöty (Toteutunut)
-774 kcalTavoitteesta
13 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 26.01.2009

Tänään hieronnat 10-18 :/ Ei millään jaksais, mutta pakko on että saa koulun joskus päätökseen. Huomenna vapaapäivä ja tenttiin lukua, ke taas 10-18 hierontoja.

[ Katso ruokalista! ]

2079 kcalKokonaiskulutus
-600 kcalTavoitevaje
-912 kcalToteutunut vaje
1479 kcalTavoite
1167 kcalSyöty (Toteutunut)
-312 kcalTavoitteesta
5 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 25.01.2009

Hyvää sunnuntaita! :)

Tänään vuorossa koiranäyttely Turun mesukeskuksessa 10.30 -->. Sen jälkeen vanhempien luokse syömään ja illalla mahdollisesti vielä salille jalkoja tekemään ja kuntopyörää polkemaan.

Eilen en jaksanut merkata kaikkia ruokia. Oli niin kovat menkkakivut että! Selkään sattui ja vatsaan sattui ja oksetti jaja :/ Illalla sitten söin irtareita ja manhattan sipsejä, vaikka lupasinkin etten syö mtään ennen ens vloppua. Mutta näin nyt kuitenkin tein ja ehkä juuri siitä oli jtn apua, kun tänä aamuna paino 79,9 eli -300 eilisestä. :)

maanantai-aamu-eduit: en merkannut loppuja syömisiä koska on vaikea arvioida määriä. Käytiin mun vanhempien luona syömässä illalla, ja söin maittavan annoksen uunissa haudutettua sian sisäfilettä/peuran sisäfilettä sekä peruna ja bataattimuhennosta. Alkuruoaksi söin n. 2,5d sienimaa-artisokka keittoa ja jälkkäriksi n. 1,5d vadelmarahkaa.
Illalla söin vielä pakastepatongin (täysjyvä) ja väliin laitoin pari siivua juustoa, kurkkua ja salaattia. Tänään aamulla paino taas 80,4 :/ Ei ymmärrä, ei ymmärrä..

[ Katso ruokalista! ]

2079 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1217 kcalToteutunut vaje
1579 kcalTavoite
862 kcalSyöty (Toteutunut)
-717 kcalTavoitteesta
1 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 24.01.2009

Aamulla paino 80,2.. ei ymmärrä! Miksi paino vaan nousee vaikka syön alle kulutuksen? Menkat ovat tosin alkamassa ja nestettä kertyy silloin kehoon, mutta silti :/ Tänään töitä 12-18 ja huomenna vuorossa koiranäyttely :)

[ Katso ruokalista! ]

2079 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1314 kcalToteutunut vaje
1579 kcalTavoite
765 kcalSyöty (Toteutunut)
-814 kcalTavoitteesta
12 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 23.01.2009

Hieromista aamulla 3h, illalla töissä.

[ Katso ruokalista! ]

2246 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-298 kcalToteutunut vaje
1746 kcalTavoite
1948 kcalSyöty (Toteutunut)
+202 kcalTavoitteesta
8 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 22.01.2009

Huomenet!

Ihanan rauhallinen päivä tulossa :) Lukemista, kaupassa käyntiä, lenkkeilyä ja salilla käynti luvassa. Paino nousi eilisestä +200g, tiedä sitten minkä takia. Tosin, söin eilen melkein +500g yli, mutta kulutuskin oli kova, vaikka pistin vain kohtalaisen. Ja söin myös 22 aikaan illalla ison annoksen ruokaa, eli ehkä myöhäinen uokailu-ajankohtakin vaikuttaa aamupainoon. Noh, tästä ei oteta stressia! :)

Tänään pidettiin tämän viikon karkkipäivä. Ihan kohtuullisesti kuitenkin herkuttelin määrällisesti. Kalorit paukkuivat aika paljon yli, niin kuin arvata saattaakin, kun syö sipsejä irtareita ja suklaata. Mutta kerran viikossa saa herkutella! Ja olinhan mä tänään salillaki! NIH! :)

[ Katso ruokalista! ]

2079 kcalPeruskulutus
+262 kcalLiikunta
2341 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
965 kcalToteutuneet pluskalorit
1841 kcalTavoite
3306 kcalSyöty (Toteutunut)
+1465 kcalTavoitteesta
12 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 21.01.2009

[ Katso ruokalista! ]

2242 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-52 kcalToteutunut vaje
1742 kcalTavoite
2190 kcalSyöty (Toteutunut)
+448 kcalTavoitteesta
27 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
  • Ei suosikkeja.
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=danica