Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




tiistai 12.01.2010

HAHAA!
Olen totisesti plösähtänyt! Painoa on enemmän kun milloinkaan ja nytkin istun töissä housut auki kun eivät vaan mene kiinni. Painoa on tullut 11kg viime toukokuusta. Kesäkuun alussa olin isossa leikkauksessa, ja toipuminen vei muutaman kuukauden suurimmaksi osaksi makuulla. Ruokavalio on ollut kovasti roska- ja herkkupainotteinen.
Katsotaan jos nyt löytäisin jostain motivaatiota ottaa itseäni hieman niskasta kiinni ettei tarvitse vaatekaappia ruveta uusimaan! Maltillisella tahdilla mennään.

Kävely normaali1 tunti 10 minuuttia
Kuntojumppa, ohjaajan vetämä50 minuuttia
Venyttely treenin jälkeen10 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1663 kcalPeruskulutus
+363 kcalLiikunta
2026 kcalKokonaiskulutus
-369 kcalTavoitevaje
-470 kcalToteutunut vaje
1657 kcalTavoite
1556 kcalSyöty (Toteutunut)
-101 kcalTavoitteesta
14 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
  • Ei suosikkeja.
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=dariana