Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




sunnuntai 23.03.2008

Tänään loppuu dieetti virallisesti. Paino 99,1 kg ja seuraavat pari viikkoa pidän puolittain vapaata laskurista. Aion edelleen merkkailla syömiseni, mutta en suunnittele päiviä etukäteen. Pyrin syömään noin 3500 kaloria päivässä ja pitämään rasvat alle 20%:n.

[ Katso ruokalista! ]

2385 kcalPeruskulutus
+753 kcalLiikunta
3138 kcalKokonaiskulutus
-797 kcalTavoitevaje
-2818 kcalToteutunut vaje
2341 kcalTavoite
320 kcalSyöty (Toteutunut)
-2021 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 22.03.2008

Huomenta kaikille. Mukavaa kun sai nukuttua univelkoja pois. Kävin eilen punttisalin jälkeen saunassa ja tunti siitä olin jo unten mailla. Aamu näyttää kauniin keväiseltä ja auringonpaistetta riittää. Tulee selvästi ulkoilupäivä. Treenit teen vaihteeksi kotona ja kädet on kohteena.

[ Katso ruokalista! ]

2398 kcalPeruskulutus
+1340 kcalLiikunta
3738 kcalKokonaiskulutus
-945 kcalTavoitevaje
-438 kcalToteutunut vaje
2793 kcalTavoite
3300 kcalSyöty (Toteutunut)
+507 kcalTavoitteesta
30 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 21.03.2008

100,7kg, seurausta viime yön valvomisesta ja pienestä retkahtamisesta. Olen jonkin asteinen kuuhullu ja eilen ei tahtonut uni tulla silmään ja katselin töllöä viiteen asti. Tuli samalla tehtyä lämpimiä voileipiä ja yhteistulos näkyikin sitten aamupainossa. Tällaista sattuu silloin tällöin. Tänään salipäivä ja yläkroppaa.

[ Katso ruokalista! ]

2408 kcalPeruskulutus
+1740 kcalLiikunta
4148 kcalKokonaiskulutus
-1050 kcalTavoitevaje
-848 kcalToteutunut vaje
3098 kcalTavoite
3300 kcalSyöty (Toteutunut)
+202 kcalTavoitteesta
35 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 20.03.2008

99,1kg. Ei ihmeitä painorintamalla. Eilen tuli käveltyä paljon, mutta siitä huolimatta paikat on kokolailla jumissa. Tänään asioilla juoksua ennen pääsiäistä.

[ Katso ruokalista! ]

2385 kcalPeruskulutus
+753 kcalLiikunta
3138 kcalKokonaiskulutus
-735 kcalTavoitevaje
156 kcalToteutuneet pluskalorit
2403 kcalTavoite
3294 kcalSyöty (Toteutunut)
+891 kcalTavoitteesta
39 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 19.03.2008

98,5kg. Paino liikkuu samoissa lukemissa kuin viime viikolla. Eilinen salitreeni tuntuu vieläkin jaloissa ja päässä, mutta täytyy vain venytellä ja kävellä olo normaaliksi. Tänään ei ole mitään suunniteltua ohjelmaa eli voin mennä ihan fiiliksen mukaan.

[ Katso ruokalista! ]

2377 kcalPeruskulutus
+852 kcalLiikunta
3229 kcalKokonaiskulutus
-612 kcalTavoitevaje
64 kcalToteutuneet pluskalorit
2617 kcalTavoite
3293 kcalSyöty (Toteutunut)
+676 kcalTavoitteesta
30 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 18.03.2008

99,2kg. Tasaista on painorintamalla ja hyvä niin. Rupeaa jo tuntumaan pientä palautumista kehossa. Eilen kulki hyvin salilla ja tänään tehdään alakroppaa. Varsinkin bulgarialainen askelkyykky on liike joka tuottaa enemmän tuskaa kuin nautintoa, mutta tuntuma lihaksiin on uskomaton.

1. Ses sanoi...

Kerro mulle ku en tiiä kuinka bulgarialainen askelkyykky eroaa tavallisesta, alkoi kiinnostaan? :)

tiistai 18.03.2008 klo 16:40

[ Katso ruokalista! ]

2387 kcalPeruskulutus
+1903 kcalLiikunta
4290 kcalKokonaiskulutus
-717 kcalTavoitevaje
-990 kcalToteutunut vaje
3573 kcalTavoite
3300 kcalSyöty (Toteutunut)
-273 kcalTavoitteesta
30 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 17.03.2008

Vain 100,3kg. Alhaisin lähtöpaino uudelle viikolle tähän mennessä. Eilen tuli syötyä hyvin ja jopa käytyä ulkona syömässä ensimmäiset pihvit tänä vuonna. Oli just niin hyvää kuin ennenkin. Nyt takaisin päivärytmiin. Kalorit nousevat nyt 3300:n päivää kohden.

[ Katso ruokalista! ]

2403 kcalPeruskulutus
+1927 kcalLiikunta
4330 kcalKokonaiskulutus
-883 kcalTavoitevaje
-1030 kcalToteutunut vaje
3447 kcalTavoite
3300 kcalSyöty (Toteutunut)
-147 kcalTavoitteesta
30 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
  • Ei suosikkeja.
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=kaidemarko