Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




keskiviikko 17.03.2010

Tänään alkaa tuntemaan sen mitä energiavaje tekee, ei vaan jaksa samalla tavalla ja päätä alkaa särkeä. Lisäks menin eilen syömään aimo annoksen leipäjuustoa mikä osoittautuikin ihan kamalaksi kaloripommiksi ja söin puolikkaan tuoreen ananaksen sen kera, niin sain hirveät vatsakivut siihen päälle. Kaiken kukkuraksi aamulla oli paino pikkasen noussut. Ei siis kauhean paljon tänään juhlittavaa. Nyrkkeilyssä kädet oli kuin spagetit, ei jaksanut paukuttaa säkkiä yhtään! Huomenna on pitkä päivä ja sisältää lätkäpelin vip-katsomossa herkkujen kera. Tarvitaan taas itsekuria onnistumiseen!

Kuntonyrkkeily rankka1 tunti 10 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1687 kcalPeruskulutus
+531 kcalLiikunta
2218 kcalKokonaiskulutus
-488 kcalTavoitevaje
-801 kcalToteutunut vaje
1730 kcalTavoite
1417 kcalSyöty (Toteutunut)
-313 kcalTavoitteesta
16 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 16.03.2010

Ottaa niin paljon päähän että menin syömään ison palan leipäjuustoa! :(

Sauvakävely, 8 km/h1 tunti 15 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1683 kcalPeruskulutus
+686 kcalLiikunta
2369 kcalKokonaiskulutus
-472 kcalTavoitevaje
-775 kcalToteutunut vaje
1897 kcalTavoite
1594 kcalSyöty (Toteutunut)
-303 kcalTavoitteesta
12 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 15.03.2010

Tänään olin asiakkaan luona, ja hän päätti tarjota Subwayn subin. En kehdannut kieltäytyä joten tuli sitten syötyä sellainen. Hitostihan siitä tuli kaloreita, mutta onneks tästä päivästä selvittiin, nyrkkeilystä sai sen verran kompensointia että sai iltapalaksi nautittua erkkua pakastevadelmien kanssa = mun herkkua. Sopii hyvin rankempien treenien jälkeen proteiinipommina ja on ihan älyttömän hyvää! Ihan verrattavissa kermavaahtoon! :D Huomenna päivä uusi, toivottavasti paino olisi muutaman satagrammaa vähemmän. Aamulla se kävi jo 64 puolella mutta meni takaisin 65,2. Nyt tuntuu että on motivaatio kyllä vihdoin kohillaan, jes!

Kuntonyrkkeily ja kuntopiiri1 tunti
[ Katso ruokalista! ]

1683 kcalPeruskulutus
+405 kcalLiikunta
2088 kcalKokonaiskulutus
-466 kcalTavoitevaje
-694 kcalToteutunut vaje
1622 kcalTavoite
1394 kcalSyöty (Toteutunut)
-228 kcalTavoitteesta
17 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 14.03.2010

Sain pidettyä eilen itsekurini sen verran että tilasin Amarillossa broilerifilettä ja vaihdoin crispy slicet salaattiin. Tosin sitten tuli juotua muutama lasi viiniä ja kotiin tulessa haukattua pieni siivu perjantaina tekemääni kakkua. Siinähän ne kalorit sitten paukahtikin yli :( Toivottavasti ei tuu takapakkia. Tänään tuntuu etten ole syönyt juuri mitään ja käytettävät kalorit ovat silti ihan lopussa. Se on lähdettävä käymään sauvakävelyllä jotta saa syödä iltapalaa, koska ystävän synttärikahveilla tuli otettua pala kääretorttua. Onneksi se oli kevennetyllä reseptillä tehty, en olisi pystynyt mitenkään kieltäytymään siitä.
Tänään tekisi mieli taas leipoa tai duunailla jotakin keittiössä, kai tuo auringon valo tekee sen verran energiseksi.

[ Katso ruokalista! ]

1683 kcalKokonaiskulutus
-455 kcalTavoitevaje
-461 kcalToteutunut vaje
1228 kcalTavoite
1222 kcalSyöty (Toteutunut)
-6 kcalTavoitteesta
16 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 13.03.2010

Jesjesjee, tänään oli tippunut paino 900g. Tosin ei sillä vielä juhlita, kun huomenna se saattaa olla taas sama kuin eilen, mutta kyllä se mieltä lämmittää :) Tänään ei oikeastaan ole ollut edes nälkä vaikka on tullut puuhasteltua paljon. Aamuinen body pump, sen jälkeen kodin siivous ja imurointi, sitten kaupungille sushilounaalle ja shoppailemaan. Pitäisi mennä kavereiden kanssa illalla ulos syömään, se on haasteellista valita listalta se salaattivaihtoehto vai esimerkiksi jokin pihvi ranskalaisilla tms. Ehkä tämän päivän -900g onnistuminen motivoi mut valitsemaan sen salaatin. Sen jälkeen ei ainakaan tarvitse tuntea sitä hirveetä morkkista. Ja mukavasti on kaloreita vielä illaksikin jäljellä, saatanpa ottaa lasin viiniä vielä ruuan kylkeen :)

BodyPump lihaskuntotreeni1 tunti 5 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1683 kcalPeruskulutus
+245 kcalLiikunta
1928 kcalKokonaiskulutus
-455 kcalTavoitevaje
-185 kcalToteutunut vaje
1473 kcalTavoite
1743 kcalSyöty (Toteutunut)
+270 kcalTavoitteesta
6 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 12.03.2010

Päätin nyt tänään alkaa kirjoittamaan myös blogia, jospa motivaatio pysyisi sillä yllä. 6kg olisi tarkoitus saada kesään mennessä pois. Viime keväänä onnistuin kalorilaskurilla pudottamaan 5 kg, niistä on tullu 3 kg takaisin. Ongelmani on haasteellinen, sillä harrastan paljon rasittavaa liikuntaa, en syö ollenkaan karkkia, suklaata, sipsejä, hamppareita, pizzaa (paitsi omatekemää) tai kebabia. Sen sijaan pidän ruuasta hirveän paljon ja syön liikaa. Kalorilaskurin avulla saa jotenkin pidettyä aisoissa sen syömismäärän. Silloin tällöin tykkään leipoa (tänään!), mutta pullat tms leivokset eivät myöskään ole kiusaus. Oikeastaan huomaan jo nyt että petän itseäni, sillä kuinka "muka" en syö mitään lihottavaa mutta olenhan tänäänkin jo syönyt omatekoista pizzaa ja juustokakkua. Onnistuminen vaatii täyden kyllä motivoitumisen, ei pelkästään puolittaisen. Onneksi kevät tulee ja pitkät sauvakävelylenkit tulee taas kuvioihin :)

Hiihto, perinteinen k.a.syke 13940 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1696 kcalPeruskulutus
+287 kcalLiikunta
1983 kcalKokonaiskulutus
-527 kcalTavoitevaje
-592 kcalToteutunut vaje
1456 kcalTavoite
1391 kcalSyöty (Toteutunut)
-65 kcalTavoitteesta
9 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 11.03.2010

Sauvakävely, 8 km/h1 tunti
[ Katso ruokalista! ]

1696 kcalPeruskulutus
+557 kcalLiikunta
2253 kcalKokonaiskulutus
-520 kcalTavoitevaje
-781 kcalToteutunut vaje
1733 kcalTavoite
1472 kcalSyöty (Toteutunut)
-261 kcalTavoitteesta
6 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
  • Ei suosikkeja.
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=khfnse