Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




torstai 06.11.2008

No niin, paluu todellisuuteen.

Muka kiireiltäni en ole ehtinyt tätä täyttää, enkä todellakaan laihduttaa, pakolla ja turistuksella noin kuukauden ajan oon syönyt niin paljon kun olen ehtinyt, jäätelöä, suklaata, sipsejä, maissilastuja, karkkia ja toki "ruokaakin" pizzaa, patonkeja, lasagnea...

Hyvältä ei ole tuntunut, masennuskohtaus iski, ja lamaannutti mut noin kahdeksi viikoksi. Sehän vaan laukaisi ja jatkoi ylensyömiskierrettä. Joku kummasteli, että miten Anna BigBrotherissa voi syödä kilon suklaata yhden päivän aikana, niin pikku vinkki, "EI OLE HOMMA EIKÄ MIKÄÄN".

Nyt alkaa hiljaksiin helpottaa, tämän aamun vaakakäynti oli 84,3 kg, ja menkat siis päällä, joten voipi vielä heitellä. Sen kyllä sanon, että läskiä on kertynyt, en mahdu juurikaan vaatteisiini, vaan pitää valita niitä mihin mahtuu, ei niitä mitä haluaisi pitää. Ja siis kyseessä on oma vaatekaappi.

Kuitenkaann helppoa tämä ei ole, jotenkin pitäisi saada taas tämä laihduttaminenkin käyntiin, mutta alan olla jo niin väsynyt. Muutamassa viikossa pystyy tekemään täysin tyhjäksi kaiken mitä on pitkään yrittänyt.

Olis niin mukava kirjottaa tänne, että nyt elämä voittaa ja tää on selätetty ja jee jee jee, kaikki on nyt paremmin, mutta kun ei ole. Kunhan vaan selviän tästä päivästä, niin mietin sitten huomista uudelleen.

[ Katso ruokalista! ]

2060 kcalKokonaiskulutus
-911 kcalTavoitevaje
-2111 kcalToteutunut vaje
1200 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1200 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 25.09.2008

Ostin kaupasta lohta, oli tarjouksessa, ja sitä sitten syödämussutin ja paljon :)

Tein myös ihan maailman parasta smoothieta, ajattelin, että tää on parempaa kuin mikään jäätelö tai mikään mitä oon ihkinä syönny. Ohjekkin oli erittäin yksinkertainen.

Pirteä smoothie (tms.):
Murskattuja puolukoita 2 dl
Mustaherukoita suoraan pakkasesta 2 dl
A-jugurttia(rasvaton, maustamaton) 3 dl

Sitten ei vaan ku sekasin sauvasekottimella, ja a'vot, herkkua!!!!!! Suosittelen kaikille. Vähänhän on kirpeä, kun ei ole sokeria ollenkaan, mutta mä tykkään sellaisesta ja voihan joku muu lisätä sitä sokeria tai makeutusainetta jos haluaa :)

Pyöräily, vauhdikas35 minuuttia
Pyöräily, rauhallinen1 tunti
[ Katso ruokalista! ]

2079 kcalPeruskulutus
+478 kcalLiikunta
2557 kcalKokonaiskulutus
-1111 kcalTavoitevaje
-1359 kcalToteutunut vaje
1446 kcalTavoite
1198 kcalSyöty (Toteutunut)
-248 kcalTavoitteesta
14 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 24.09.2008

Huomasin juuri tuonne asettamani välitavoitteen, se nyt ei oikein ole toteutunut, mutta uudella tsempillä mennään taas. Ohjelma antaa vieläkin mahdolliseksi sen 66 kg 31.12. mennessä, ja niinkuin aikaisemmin jossain sanoin, se ei oikeasti ole todellinen tavoite, vaan aikaa on kesäkuuhun asti päästä noihin kiloihin :) Mutta pakko laittaa tavoitteet niin rankoiks kun pystyy, muuten en saa mitään tehtyä, kun odottelen vaan sitä "viimehetken paniikkia". Tällänen mä vaan olen.

Tänään mulle soitti kuntoplussan lehtimyyjä ja lankesin. No mutta, itselleen pitää antaa anteeksi :) Tilasin siis lehden puoleksi vuodeksi, mutta saan samaan vahinkoon pilates-setin, jonka hän puhelimessa väitti 70e arvoiseksi, joten se vaikutti päätökseen. Pelottavaa kyllä, mulla on tapana kerätä tänne kotiin kaikenlaisia kuntoiluvälineitä, mutta niiden käyttö on kovin vähäistä... Crossari on vaatehuoneessa, jumppapallo pyörii olohuoneen lattialla (aina tiellä) ja käsipainot sekä hyppynaru eteisen kaapissa.
No mutta ei ne pelkästään pölyä kerää, on niitä silloin tällöin liikuteltu mutta ei missään tapauksessa niin paljoa, kun ostaessani oletin :)

Taas uutisissa samaa ampumatapausta. Ihan kamala juttu. Jotenkin pieni piru sisälläni toivoi, että ampuja olisi jäänyt henkiin ja kärsinyt loppu elämänsä. Toki olisi tuonut vain lisää tuskaa ja kärsimystä ja jopa rahallista menoa monille monille ihmisille, mutta olisipa joutunut miettimään mitä on tehnyt. Ei voi pieni ihminen (siis minä) käsittää mikä toisen elämässä (ja päässä...)pitää olla noin paljon vikana??? Suunnattoman suuret suruvalittelut kaikille asianosaisille.

Autolla ajo, ruuhkassa1 tunti
Reipas rintauinti30 minuuttia
Reipasta kävelyä ulkoilmassa1 tunti
TV:n katselu, jännittävä ohjelma tai tiukka matsi1 tunti
Siivous, tavallinen1 tunti

1. Millanen sanoi...

[KUVA]

keskiviikko 24.09.2008 klo 22:18

2. Millanen sanoi...

[KUVA]

keskiviikko 24.09.2008 klo 22:19

3. Millanen sanoi...

[KUVA]

keskiviikko 24.09.2008 klo 22:20

4. Millanen sanoi...

[KUVA]

Oli pakko testailla ja laittaan nää hyypiöt tänne juoksentelemaan ja pumppaamaan rautaa ja heiluttamaan pyllyä :) ovat niin hienoja.


keskiviikko 24.09.2008 klo 22:21

[ Katso ruokalista! ]

2080 kcalPeruskulutus
+447 kcalLiikunta
2527 kcalKokonaiskulutus
-1085 kcalTavoitevaje
-1004 kcalToteutunut vaje
1442 kcalTavoite
1523 kcalSyöty (Toteutunut)
+81 kcalTavoitteesta
32 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 23.09.2008

Pyöräilin töihin ja sitten iltapäivällä kauniissa auringonpaisteessa kotiin :)
Mutta oli ollut hiukan liian terveelliset ja vähäkaloriset eväät töissä, joten pakkasessa lojuva puolikas ranskalaispussi houkutteli, joten niinpä laitoin sen uuniin heti kun pääsin kotiin. Ei siinä mitään, vaikka lisäsin joukkoon yhden grillimakkarankin ja jälkkäriksi loput sohvapöydällä lojuneet karkit, niin silti jäi kalorit aikasta alas.
Ai mutta, illan pimeinä tunteina nälkä alkoi vaivata taas, joten söin n. 10 pientä (siis todella pientä) luumua, äitin puusta... Ne onkin vielä merkaamatta.

Kaikenkaikkiaan ihan hyvä päivä :)

Pyöräily, vauhdikas35 minuuttia
Pyöräily, rauhallinen50 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2096 kcalPeruskulutus
+444 kcalLiikunta
2540 kcalKokonaiskulutus
-1138 kcalTavoitevaje
-1533 kcalToteutunut vaje
1402 kcalTavoite
1007 kcalSyöty (Toteutunut)
-395 kcalTavoitteesta
12 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 22.09.2008

Helooooou taas

Kävin lääkärillä ihan muissa asioissa viime viikolla ja sain kuulla, että verenpaineeni ovat todella korkealla. Korkealla minulle, joka koko elämäni olen elellyt hokien "mulla on matala verenpaine, siksi pyörryttää" ja jolle lääkäri on toistuvasti sanonut, että syö salmiakkia (ei ole hirveästi haitannut...)

Ala-paine oli 101 ja yläpaine (en kyllä sitä tarkkaan muista) jossain 138:ssa. Pelottavaa. Lääkäri laittoi mut seurantaan kolmeksi kuukaudeksi, vähintään 2krt/kk mittauksiin, jotta saadaan todellinen tulos. Sitten kun aloin asiaa miettiä, tajusin, että ne "kaikki" kaksi tai kolme kertaa mitkä olen tänä vuonna käynyt lääkärillä ja jolloin verenpaine on mitattu, lääkäri on sanonut sen olevan yläkantimissa. No lähes 30 v tyttö, ylipainoinen, tupakoi ja rakastaa salmiakkia... Näinkin voi käydä. Pelottaa niin pirkuleesti, kun äiti on ihan lääkityksellä ollut vuosia(kymmeniä-) ja suvussa muutenkin tuo ei ole mikään uusi ilmiö.

Tämä kaikki paine ja ressi aiheutti sitten paniikkireaktion (ei sitä oikeaa, anteeksi kun käytin tuota termiä) ja hirveän huonon olon ja laukaisi kolmen päivän ahmimisreaktion. Eikä siinä kaloreita laskettu, tai jos laskettiin niin toiseen suuntaan, "mahdollisimman paljon vaan, kaloreilla tukahtuu pahemmatkin tunteet". Tämähän aiheutti vaan pahempaa ja pahempaa oloa, ja koko syömishäiriömenneisyys tuli humahdellen päälle. Siinä vaiheessa kun istuin vessan lattialla valmiina oksentamaan, päätin (taas) että riittää. Pidin ruuan sisälläni ja nyt kärsin sitten seuraukset kuin aikuinen. Ja yritän taas oppia pois tästä.

Muuten. Yritän samalla saada vatsani kuntoon, ja aion mennä aikamoisella kitukuurilla (ilman nopeita hiilihydraatteja) tämän viikon ainakin. Viikonlopun olen taas muiden ruuissa, mutta sen jälkeen aion jatkaa jos pystyn :) Pakko tehdä jotain, ihan paastolle en ruvennut, vaikka sekin mielessä kävi (ja mehutkin on kotona ostettuna...) Jos vaikka koittais laskeutua paastoon tällä kertaa :)

No joo, katsotaan mitä tulee syötyä

Autolla ajo, pääosin maantiellä2 tuntia 20 minuuttia
Leikkiminen lasten kanssa, vauhdikas30 minuuttia

1. Lahasi sanoi...

Tuo verenpaine osaa säikäyttää, mutta onneksi siihenkin on ne lääkkeet keksitty vaikkei se mukavaa niitä olisikaan syödä. Meillä suvussa myös tuota ja itse pelkään kans jossain välissä joutuvani moiseen. Tsemppiä! ja mukavaa päivää!

maanantai 22.09.2008 klo 13:38

2. Millanen sanoi...

Kiitos Lahasille:O)
Toivotaan että tämä laihdutusprojekti saapi meissä molemmissa aikaan sellaisen muutoksen, ettei tarvitsisi niihin lääkkeisiin turvautua.

Kävin muuten äitiäni moikkaamassa tänään, ja jotenkin en vaan saanut millään sanottua noita l


maanantai 22.09.2008 klo 21:35

3. Millanen sanoi...

Lääkärin sanoja siis hänelle. ¨Jos tämä kaikki olisikin vain väliaikaista ja ohimenevää, niin ei tarvitsisi huolestuttaa "vanhaa" äitimuoria :)

maanantai 22.09.2008 klo 21:36

[ Katso ruokalista! ]

2114 kcalPeruskulutus
+256 kcalLiikunta
2370 kcalKokonaiskulutus
-1001 kcalTavoitevaje
-1386 kcalToteutunut vaje
1369 kcalTavoite
984 kcalSyöty (Toteutunut)
-385 kcalTavoitteesta
11 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 15.09.2008

Huomenta päivää.
Tässä olen jo pidemmän hetken miettinyt, että miten jotkut selviää mässäilypäivistä muutamalla sadalla grammalla, ja mulla tulee joka kerta useampi kilo.

Näin siis tässäkin käynyt. Mässäilin, mässäilin ja sitten menin vielä kaverille kylään ja mässäiltiin yhdessä :) Ei siis hyvä olo ollenkaan.

Tänään aamusta asti vatsaan on sattunut niin paljon, että luulen että kuolen, ja välillä pelkään etten kuolekkaan. voi kun muistaisi tän olon seuraavan kerran ku harkitseekaan jäätelön, kinkkupasteijoijen, karkin, suklaan, pistaasipähkinöitten ja chicken wingsien syömistä samana päivänä :)

Eli pakkia pakkia, toivottavasti jossain vaiheessa mennään taas oikeeseenkin suuntaan :) =

1. Salvia sanoi...

Hoh, mulle käy kans noin, jos syöpöttelen: het kerralla tulee kunnolla takapakkia! Mut kyllä se siitä alas tulee, älä huoli :) Vatsakipu iskee mullekin tollasen jälkeen, mistä lie johtuu. Yritähän toipua ja suunta tietysti ALASpäin :D

maanantai 15.09.2008 klo 14:05

[ Katso ruokalista! ]

2096 kcalKokonaiskulutus
-896 kcalTavoitevaje
-1542 kcalToteutunut vaje
1200 kcalTavoite
554 kcalSyöty (Toteutunut)
-646 kcalTavoitteesta
3 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 14.09.2008

Jumppa, kotona30 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2066 kcalPeruskulutus
+256 kcalLiikunta
2322 kcalKokonaiskulutus
-991 kcalTavoitevaje
-1933 kcalToteutunut vaje
1331 kcalTavoite
389 kcalSyöty (Toteutunut)
-942 kcalTavoitteesta
3 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
  • Ei suosikkeja.
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=millanen