Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




maanantai 26.07.2010

[ Katso ruokalista! ]

1606 kcalPeruskulutus
+196 kcalLiikunta
1802 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-898 kcalToteutunut vaje
1302 kcalTavoite
904 kcalSyöty (Toteutunut)
-398 kcalTavoitteesta
6 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 08.04.2010

Huomenta kaikille!
Taas pilvinen päivä Porvoon seudulla. Jostain kumman syystä jalkani kipeytyi ihan itsestään ja on ollut pakko olla aloillaan kaksi päivää. Nyt kun on oppinut liikkumaan säännöllisesti tuntuu jopa vaikealta olla menemättä lenkille. No, postilaatikolle aion kuitenkin raahustaa. Menin myöhään nukkumaan kun katselin Faktasta jotain sairaalan ensiapupoliklinikan toimintaa, Ihan kun siinä ei olisi tarpeeksi kun olen työskennenllyt sairaanhoitajana ja kätilönä 40- vuotta ihan oikeasti. ( Heh ). Sen jälkeen kaksi kissaani valtasivat vuoteeni ja makasivat kipeän jalkani päällä, etten voinut edes kylkeä kääntää!!

1. Sikke45 sanoi...

Sinulla on ollut mielenkiintoinen ammatti. Minua kiinnostaa kaikki terveyteen ja sairauksiin liittyvät jutut. Kurjaa on jalkakipu. Onneksi ei itsellä ole mitään liikuntaa verottavaa ongelmaa. Tykkään hölkätä välillä kävelyn lomassa. Mukavaa torstaita! :)

torstai 08.04.2010 klo 11:03

[ Katso ruokalista! ]

1593 kcalKokonaiskulutus
-175 kcalTavoitevaje
-525 kcalToteutunut vaje
1418 kcalTavoite
1068 kcalSyöty (Toteutunut)
-350 kcalTavoitteesta
14 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 15.03.2010

Mikä ihana talvipäivä tänään! Pakkasta täällä Porvoon seudulla n. -7C ja aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta. Lähdin aamupuuron jälkee lenkille sauvakävelimillä. Aluksi pohjoinen viima sai vas. silmäni vuotamaan samoinkuin rään tippumaan nenästä, mutta pian pääsin metsän suojaan nauttimaan lintujen ääntelystä ja auringon lämmöstä. Kotiin tultuani oli taas ruoka mielessä, laitoin valkosipulivoipatongin uuniin ja valmistin fetasalaatin. Harmikseni Suomeen ei enää tuoda Colmannin hot prepared mustardia joka on tärkein osa ihanassa salaattikastikkeessani. Piti sitten littaa Dijonin sinappia josta tuli aika hyvä kun lisäsin siihen suolaa. Resepti löytyy reseptisivulta nimellä Outin salaattikastike

[ Katso ruokalista! ]

1589 kcalPeruskulutus
+196 kcalLiikunta
1785 kcalKokonaiskulutus
21 kcalTavoite pluskalorit
-430 kcalToteutunut vaje
1806 kcalTavoite
1355 kcalSyöty (Toteutunut)
-451 kcalTavoitteesta
17 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 14.03.2010

Ei ollutkaan aurinkoinen päivä tänään! No eipä tuo haittaa, ajattelin lähteä aamulenkille piikkarit jalassa, ettei lennä nurin. Mitä painonkehitykseen tulee, olen lisännyt kaloreita, kun ihmiset sanovat, että naamani on totaalisesti rupsahtanut 20 kilon painonpudotuksen jölkeen.
Ja tottahan se on, tässä iässä ei iho enää vetäydy, kauneusleikkaukseen en kuitenkaan mene (heh). Muuten olo on tosi hyvä ja lääkärini oli ihmeissään painonpudotuksestani. Kuitenkin jatkan vielä verenpaine ja-sokerilääkitykseni kanssa. Mukavaa sunnuntaita kaikille

1. 6kk sanoi...

Terve :)
Jos tuo viereinen kuva on tuore. .Niin et todellakaan näytä rupsahtaneelta!! Mukavaa päivänjatkoa :)


sunnuntai 14.03.2010 klo 13:33

[ Katso ruokalista! ]

1589 kcalKokonaiskulutus
233 kcalTavoite pluskalorit
174 kcalToteutuneet pluskalorit
1822 kcalTavoite
1763 kcalSyöty (Toteutunut)
-59 kcalTavoitteesta
13 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 13.03.2010

Mikä ihana talvipäivä! Ulkona aurinkoista ja -3 astetta.
mainio hiihtokeli ja kävinkin äsken hiihtämässä perinteisesti. Tämä oli kolmas kerta uusilla suksilla 25 vuoteen. Tasapaino rupeaa olemaan hallinnassa, mutta mäkiä en vielä uskalla laskea. Mukavaa kun seutumme liikuntatoimi huolehtii laduista, nykyajan suksilla ei taida oman ladun teko onnistua.

1. Sikke45 sanoi...

Minäkin ostin sukset ja olen hiihdellyt varmaan ja 25 vuoden jälkeen. Ensin se oli aika vaikeaa, mutta opin nopeasti. Noita loivia mäkiäkin olen laskenut. Kohta lumet sulaa ja ensi talvesta ei tiedä onko lunta. Mukavaa lauantaita! :) :)

lauantai 13.03.2010 klo 13:20

[ Katso ruokalista! ]

1590 kcalPeruskulutus
+573 kcalLiikunta
2163 kcalKokonaiskulutus
2163 kcalTavoite
1831 kcalSyöty (Toteutunut)
-332 kcalTavoitteesta
10 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 11.03.2010

Aamupuuron jälkeen lähdin reippaalle kävelylenkille. Olin tyhmyyksissäni laittanut jalkaani Berettan patikointikengät, jotka osottautuivat raskaiksi, että liukkaiksi. Sain kokoajan pelätä kaatumista. Lisäksi vallitsi kova länsituuli, joka haittasi menoa. Olin tosi huojentunut, kun vihdoin pääsin kotiin.
Lämmitin sitten eilistä siskonmakkarasoppaa ja syötyäni painelin päivälevolle Siperiankissojeni, Igorin ja Nikolain viereen.

[ Katso ruokalista! ]

1720 kcalPeruskulutus
+219 kcalLiikunta
1939 kcalKokonaiskulutus
-38 kcalTavoitevaje
-652 kcalToteutunut vaje
1901 kcalTavoite
1287 kcalSyöty (Toteutunut)
-614 kcalTavoitteesta
22 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 10.03.2010

Ja vielä 100g lisää!
Eilisessä Xtragawaganza kokouksessa oli kuusi henkilöä, joista minä olin ainoastaan tavoitepainossa. Meitä aloitti 12 pyylevää naisihmistä lokakuussa painonpudotusohjelman, mutta puolet jättivät leikin kesken!! Olen nyt ns tasapainoharjoittelussa, eli yritän pitää saavutetun painon kutakuinkin vakaana. Vaikeaa se on kun paino vaihtelee päivittäin. Minun pitääkin oppia punnitsemaan itseni vain kerran viikossa, mutta kun pelkään painoni karkaavan käsistä sen viikon aikana!

[ Katso ruokalista! ]

1467 kcalKokonaiskulutus
-56 kcalTavoitevaje
-166 kcalToteutunut vaje
1411 kcalTavoite
1301 kcalSyöty (Toteutunut)
-110 kcalTavoitteesta
27 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
  • Ei suosikkeja.
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=persilja