Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




keskiviikko 04.06.2014

Tänään sitä on sitten oltava tiukkana syömisten kanssa kun eilinen meni ihan överiksi. Nyt on ällö turvonnut olo eilisten pekonien ja pullien takia... :P. Eikä vaakakaan iloisesti tänäaamuna tervehtinyt...

[ Katso ruokalista! ]

1970 kcalKokonaiskulutus
-760 kcalTavoitevaje
-1798 kcalToteutunut vaje
1210 kcalTavoite
172 kcalSyöty (Toteutunut)
-1038 kcalTavoitteesta
2 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 03.06.2014

Vaaka yllätti iloisesti. Jo parin päivän ajan on ollut laskusuhdanne, johtunee varmaan veden juonnista jota olen nyt tehnyt paljon (tavalisesti en ole vettä juonut juuri ollenkaan!). Taidankin muuten tästä lähteä täyttämään lasia...


edit: illalla sitten repsahti. Siinä meni Pullavat ja jätskit ja hmm. pekonit ja voissa paistetut parsat.... no mutta, hyvää oli ja tuli se kuuluisa parempi mieli. Huomenna voi sitten palata ruotuun taas :) .

[ Katso ruokalista! ]

1960 kcalKokonaiskulutus
-653 kcalTavoitevaje
360 kcalToteutuneet pluskalorit
1307 kcalTavoite
2320 kcalSyöty (Toteutunut)
+1013 kcalTavoitteesta
19 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 02.06.2014

Viimeinen työpäivä ennen lomaa. Koulutuspäivä jossa tietenkin oli "pakko" syödä tukevasti ja kaikkea mahdollista. Pullan syöminen tuntui kyllä siltä kun olisin ollut pahanteossa, mutta hyvä niin- edes jonkinlainen omatunto on olemassa ;) .

[ Katso ruokalista! ]

1974 kcalPeruskulutus
+128 kcalLiikunta
2102 kcalKokonaiskulutus
-770 kcalTavoitevaje
158 kcalToteutuneet pluskalorit
1332 kcalTavoite
2260 kcalSyöty (Toteutunut)
+928 kcalTavoitteesta
22 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 01.06.2014

Jep, jep. Tästä se nyt lähtee- ties kuinka monennen kerran täällä Kalorilaskurissakin. Tosin tuloksiakin on tullut enenmmän ja vähemmän aina ja ruokavaliokin on mennyt silloin parempaan suuntaan...mutta palannut sitten taas herkku ja läskiosastolle ja lähtöpainoon.. mutta koitetaas nyt sitten.

Lopullisen pisteen ii:n päälle laittoin terveydenhoitajan vihjaisu kilojen pudottamisesta (verenpaineet koholla) ja työkaverin vilpitön ilo onnitellessaan perheenlisäyksestä (josta en itse ole tietoinen ;) ). No, ehkä nämä toimivat hyvinä kannusteina.

[ Katso ruokalista! ]

1974 kcalPeruskulutus
+19 kcalLiikunta
1993 kcalKokonaiskulutus
-757 kcalTavoitevaje
-964 kcalToteutunut vaje
1236 kcalTavoite
1029 kcalSyöty (Toteutunut)
-207 kcalTavoitteesta
15 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 29.07.2010

Eilinen päivä unohtui vallan blogittaa... no eipä siinä paljon muuta kuin että mukavalta tuntui kun huomasi voimiensa palaavan...sairastin nimittäin tälläviikolla jotain pöpöä joka nosti lämpöä ja vei olon ihan ventiksi. Niin ja niitä aiemmin mainostamiani aftoja on tosiaan suu täynnä :( . Ne ovat vieläkin kipeitä.

Tänään ei selkäranka kestänyt vastustaa kiusausta kun pojat (5 & 12 v.) tekivät omppupiirakkaa pellillisen. Söin sitä kyllä aika satsin vaikka omatunto kolkutti kokoajan olkapäällä... :I . Huomenna olisi edessä poikien karkkipäivä..... mitä tapahtunee sitten???

[ Katso ruokalista! ]

1595 kcalKokonaiskulutus
1866 kcalTavoite pluskalorit
-98 kcalToteutunut vaje
3461 kcalTavoite
1497 kcalSyöty (Toteutunut)
-1964 kcalTavoitteesta
19 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 27.07.2010

Hmmm, paino nousee vaikka piti lähteä laskemaan- ja pömppis pukkaa ulos housunkauluksesta ja paidan helma nousee kohti napaa :( . Eilen en saanut syömisiäni kuriin mitenkään, pikkunälkä vaivasi kaikenaikaa ja niinpä illalla meni neljä ruisleipää putkeen ja yöllä sitten iski himnälkä: suuhun lensi sokeripulla, keksi ja kun ei sekään vielä auttanut niin söin yöpalaksi ihan kunnon aterian kalalaatikkoa jääkaapista... :( . Näihin nälkäkohtauksiin kun saisi jonkinlaisen kontrollin niin hyvä, olen jäänyt valitettavasti taas tuohon sokerikoukkuunkin josta pääsin jo kertaalleen eroon (niin hyvin ettei tehnyt mieli makeita ollenkaan!!). No, kaipa tämä tästä-tänään on uusi päivä :D

Huomasin myös sellaisen jutun että olen kärsinyt tosi rajuista aftoista, siis niitä on ollut usein ja PALJON. Sinä aikana kun olin vähä hiilari/rasva/sokeri kuurilla, aftoja ei tullut mutta nytpä ovat takaisin ja auts-niiiiin kipeinä. Yleiskunto on myös ihan alhaalla, tuntuu ettei jaksaisi edes käsiään nostaa. Niveliä särkee :p.

Liikunnan suhteen tarvitsisin jonkun mieluisan tavan- mitään säännöllistä "menemistä" en jaksa, en halua mitään aikataulutettua elämää. Irtisanoin juuri salijäsenyydenkin kun siellä käymisestä ei vaan tullut mitään. Kivaa siellä oli joka kerta mutta se lähteminen.... varmaan moni tietää tunteen.

[ Katso ruokalista! ]

1606 kcalKokonaiskulutus
-406 kcalTavoitevaje
-1081 kcalToteutunut vaje
1200 kcalTavoite
525 kcalSyöty (Toteutunut)
-675 kcalTavoitteesta
2 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 26.07.2010

Kesäkilojen karistus alkakoon. Viimevuonna sain karistettua 15 kiloa tiiviin kalorilaskurikuurin avulla. Viime kesänä ei mässäilty muutoin kuin raejuustolla ja pähkinöillä...mutta tämä kesä on mennyt vähän toisin. Tänä kesänä en ole miettinyt kaloreita vaan olen mättänyt suuhuni ihan mitä sattuu, rasvoista ja sokereista huolehtimatta. Nyt pieni ripustusote niskasta on kohdallaan sillä paino alkaa huolestuttavasti lähteä nousuun ( melkein viisi kiloa tullut tämän kesän myötä). Toisaalta en kyllä ole huolissani sillä olen melko vakuuttunut että kalorilaskurin tsempittämänä nuo kilot ainkin vähän lähtee laskuun, 60 kiloa on edelleen tavoitteissa niinkuin joskus alunperinkin. Siihen voi olla tekemistä mutta kannustimeksi laitan jääkaapin oveen tatuoinnin kuvan jonka haluaisi. Oikealla vaakalukemalla saan palkittua itseni sillä :D . Katsotaan nyt milloin se sitten koittaa vai koittaako??

Kalorilaskurin lukema näyttää vähän väärin kun en ole saanut aikaiseksi muuttaa lähtölukemia kun alunperin laitoin väärin. Mutta lähtöpaino oli viimevuonna 75 ja pääsin jo hetkeksi kuuteenkymppiin ihan vain hiilihydraatteja tarkkailemalla. Nyt joutuu taas tuoteselosteet syyniin.

[ Katso ruokalista! ]

1604 kcalPeruskulutus
+51 kcalLiikunta
1655 kcalKokonaiskulutus
-350 kcalTavoitevaje
-284 kcalToteutunut vaje
1305 kcalTavoite
1371 kcalSyöty (Toteutunut)
+66 kcalTavoitteesta
24 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=piiku73