Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




perjantai 01.02.2013

No niin, takaisin laskurissa tauon jälkeen. Puoli vuotta tässä menikin motivaatiota kerätessä. Onneksi kuitenkin paino pysyi kohtuudella aisoissa, vaikka nousikin tänä aikana. Tavoitteeksi on asetettu -10 kg puolessa vuodessa. (77 kg elokuun alussa) Sitten alkaisi olemaan taas juoksukunto kohdallaan Berliinin juhlamaratonia ajatellen.

[ Katso ruokalista! ]

2358 kcalKokonaiskulutus
-410 kcalTavoitevaje
239 kcalToteutuneet pluskalorit
1948 kcalTavoite
2597 kcalSyöty (Toteutunut)
+649 kcalTavoitteesta
27 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 22.08.2012

Pyöräily37 minuuttia
Pyöräily37 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2107 kcalPeruskulutus
+394 kcalLiikunta
2501 kcalKokonaiskulutus
-653 kcalTavoitevaje
-629 kcalToteutunut vaje
1848 kcalTavoite
1872 kcalSyöty (Toteutunut)
+24 kcalTavoitteesta
20 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 21.08.2012

Pyöräily37 minuuttia
Pyöräily37 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2113 kcalPeruskulutus
+332 kcalLiikunta
2445 kcalKokonaiskulutus
-671 kcalTavoitevaje
-565 kcalToteutunut vaje
1774 kcalTavoite
1880 kcalSyöty (Toteutunut)
+106 kcalTavoitteesta
28 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 19.07.2012

Juoksu43 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2248 kcalPeruskulutus
+252 kcalLiikunta
2500 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-505 kcalToteutunut vaje
2000 kcalTavoite
1995 kcalSyöty (Toteutunut)
-5 kcalTavoitteesta
20 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 18.07.2012

Juoksu57 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2257 kcalPeruskulutus
+363 kcalLiikunta
2620 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-449 kcalToteutunut vaje
2120 kcalTavoite
2171 kcalSyöty (Toteutunut)
+51 kcalTavoitteesta
21 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 17.07.2012

Hoplop3 tuntia 10 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2081 kcalPeruskulutus
+147 kcalLiikunta
2228 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-628 kcalToteutunut vaje
1728 kcalTavoite
1600 kcalSyöty (Toteutunut)
-128 kcalTavoitteesta
17 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 15.07.2012

Ruohonleikkuu1 tunti 37 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2083 kcalPeruskulutus
+378 kcalLiikunta
2461 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-555 kcalToteutunut vaje
1961 kcalTavoite
1906 kcalSyöty (Toteutunut)
-55 kcalTavoitteesta
29 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
  • Ei suosikkeja.
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=saikkju