Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




perjantai 28.11.2014

Niin masentavaa tää paino! No mitä sitä voi olettaa kun syö vaan ja makaa sohvalla :D

Tänään yritin lähteä aamulla lenkille, mutta rakas koiranpentu oli eri mieltä. Liikuttiin ehkä 10minuuttia ulkona ja sekin super hitaasti ja rauhassa. En siis sitä laske nyt aamulenkiksi. Sain kuitenkin aamupalan syötyä ja aamupäivästä kävin salilla! Jeee! Alakroppa kiittää huomenna :)

Illaksi töihin ja siellä kans pidän kiinni dieetistä niin hyvä tulee. Huomenna onkin sitten uudet tuulet kun aamusta pitäisi lenkille lähteä ennen töitä ja illalla joutuisi tsemppaamaan kaveripariskunnan pikkujouluissa. Ei saisi juoda eikä syödä herkkuja :O Katsotaan mitä tulee, mutta ehkä se onnistuu jos mieskin suostuu siistille linjalle :) Tai sitten jätän herkut ja nautin lasin viiniä ;)

Crosstrainer, kevyt25 minuuttia
Kuntosali alakroppa30 minuuttia
Juoksumatto 7km/h5 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2630 kcalPeruskulutus
+266 kcalLiikunta
2896 kcalKokonaiskulutus
-1427 kcalTavoitevaje
-1547 kcalToteutunut vaje
1469 kcalTavoite
1350 kcalSyöty (Toteutunut)
-120 kcalTavoitteesta
27 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 25.11.2014

Hyi että! Viimeksi merkkaillut syömisiä torstaina ja sillonkaan ei mennyt ihan kauhean hyvin. Perjantai meni ihan pieleen ja koko viikonlopun ajan herkuttelin lasten kanssa ja miehen kanssa. HYIHYIHYI! Paino nousi oikein kunnolla ja vaaka näyttää nyt 102.3kg :( Hyh hyh. Nyt on aamu kahvit juotu ja ennen aamupalaa hyppään ulos lenkkeilemään hetkeksi. Jos saisi edes sen 25minuuttia käytettyä tuolla ulkona juosten :) Sitten aamupalan jälkeen katsotaan niitä muita päivän treenejä. Olisko tänään vaikka pilates?

-------

Treenit tehty ja lounas syöty. Menin sit herkuttelemaan ja söin 200g kanaa vaikka piti syödä vaan 100g. nyt on vähän liian täys olo.

Hölkkä, kevyt, 8 km/h20 minuuttia
Crosstrainer, kevyt20 minuuttia
Kuntosali yläkroppa30 minuuttia
Vatsatreeni + venyttely30 minuuttia
Juoksumatto 7km/h5 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2616 kcalPeruskulutus
+439 kcalLiikunta
3055 kcalKokonaiskulutus
-1159 kcalTavoitevaje
179 kcalToteutuneet pluskalorit
1896 kcalTavoite
3234 kcalSyöty (Toteutunut)
+1338 kcalTavoitteesta
17 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 21.11.2014

Taas tullu vedettyä sipsiä ja suklaata :( Itku tulee ihan kohta!!!
-----
Illalla pitää varmaan lähteä lenkille ja toivoa että paino tippuu taas ennen maanantaita :# Pitäis nyt vaan oikeasti olla tiukkana niin kahden päivän päästä tilanne tasoittuu ja sitten ei enää tee mieli herkkuja

Kävely, rauhallinen25 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2590 kcalPeruskulutus
+52 kcalLiikunta
2642 kcalKokonaiskulutus
-700 kcalTavoitevaje
-208 kcalToteutunut vaje
1942 kcalTavoite
2434 kcalSyöty (Toteutunut)
+492 kcalTavoitteesta
22 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 20.11.2014

Hyi mua! :( Tuli syötyä puoli rasiaa juhlapöydän konvehteja :/ Ei kiva, mutta kohta lenkkeilee nii jos vaikka vähän helpottais huonoa mieltä

Hölkkä, kevyt, 8 km/h17 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2594 kcalPeruskulutus
+119 kcalLiikunta
2713 kcalKokonaiskulutus
-721 kcalTavoitevaje
-1172 kcalToteutunut vaje
1992 kcalTavoite
1541 kcalSyöty (Toteutunut)
-451 kcalTavoitteesta
11 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 19.11.2014

Aamupaino 101kg! Mahtavaaaaa :D
7päivässä laihdutettu 2.9kg :) JEEE! Tällä on hyvä aloittaa. Laitoin tavoitteeksi painaa 97kg jouluaattona. Sitten saa vähän syödä ihan luvan kanssa, Tänään tosin tuli muutenkin syötyä vaikka ei olis saanu :( Ja tuli paha mieli ja huono olo. Lenkille haluisin taas lähteä, mutta kattoo nyt.

Kävely, rauhallinen24 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2594 kcalPeruskulutus
+51 kcalLiikunta
2645 kcalKokonaiskulutus
-800 kcalTavoitevaje
-52 kcalToteutunut vaje
1845 kcalTavoite
2593 kcalSyöty (Toteutunut)
+748 kcalTavoitteesta
14 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 18.11.2014

Hölkkä, kevyt, 8 km/h25 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2602 kcalPeruskulutus
+177 kcalLiikunta
2779 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1381 kcalToteutunut vaje
2279 kcalTavoite
1398 kcalSyöty (Toteutunut)
-881 kcalTavoitteesta
21 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 17.11.2014

Vaikka viikonloppu meni miten meni niin aamulla painoa oli tippunut 800g! Mahtavuutta vaikka enemmänkin olisi saanut tippua. Nyt pitää yrittää taas pitää kiinni dieetistä.
Ja ensimmäinen tavoite saavutettu!!! ENää merkittävä lihavuus

[ Katso ruokalista! ]

2602 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1235 kcalToteutunut vaje
2102 kcalTavoite
1367 kcalSyöty (Toteutunut)
-735 kcalTavoitteesta
23 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
  • Ei suosikkeja.
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=sannamamma88