Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




tiistai 28.05.2013

Jee jee seuraava raja rikottu, vihdoinkin alle 135 kg. Kohta kuukauden käynyt jo rajoilla, mutta ei millään alle. Jostain syystä paino ollut hirveässä heilurissa ja välillä ihan jumissa, no hyvä näin , koska päätin, että lähtee sitten kun lähtee. En ota enään stressiä painonpudotuksesta niinkuin ekan vitosen kanssa. Sitten vaan seuraavan vitosen kimppuun.

Ulkoilu koiran kanssa, kevyt30 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

3127 kcalPeruskulutus
+138 kcalLiikunta
3265 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1008 kcalToteutunut vaje
2765 kcalTavoite
2257 kcalSyöty (Toteutunut)
-508 kcalTavoitteesta
19 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 31.03.2013

Pääsiäinen ja painonpudotus eivät sovi yhteen. Nyt täytyy ottaa itseään niskasta kiinni, muuten on tämäkin kuuri ollut turhaa. Ei nyt älytöntä painon nousua, mutta väärä suunta kuitenkin. Söin eilen puddingin minttu-suklaata oli se maukasta, kiitos Annu vinkistä :)

Ulkoilu koiran kanssa, kevyt30 minuuttia

1. Annu0 sanoi...

Ollos hyvä, eikös olekin namia:0)
Mulla tuo paino yrittää pudota liiankin nopiaan, pitää toppuutella.


maanantai 01.04.2013 klo 21:21

[ Katso ruokalista! ]

3189 kcalPeruskulutus
+141 kcalLiikunta
3330 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-873 kcalToteutunut vaje
2830 kcalTavoite
2457 kcalSyöty (Toteutunut)
-373 kcalTavoitteesta
30 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 24.03.2013

Kyllästyin syömään leipäjuustoa, maitorahkaa ja ylipäätään syötävää proteiinin lähdettä, joten juon sen nyt nesteenä. Myöhemmin sitten tasapinoillaan molemmilla oman mieliteon mukaan. Ei tuo jauhekaan mikää gourmee ole, mutta kyllä sekin menee, kun ei liikoja mieti ja mitä sitä ei tekisi oman terveytensä vuoksi.

Ulkoilu koiran kanssa, kevyt30 minuuttia

1. Annu0 sanoi...

Protkudrinksut on hyviä, niitä pitää tuunata itse:0)
Nuo uudet puddingmaut on hyviä esim. se Fastin minttusuklaa uppoaa hyvin.


sunnuntai 24.03.2013 klo 13:46

2. Annu0 sanoi...

Juu, vähälaktoosiset käytössä täälläkin. Noohh. .on sinne joskus xo takin lirahtanut, mutta lisään esim. banaania, minttua, vedelmia tai kaakaojauhetta. Ei muutakuin blenderiin ja voila!!

sunnuntai 24.03.2013 klo 15:43

3. Annu0 sanoi...

Noi fastin vanukkaat on tosi hyviä ja vähälaktoosisia, niitäkin voi tuunata lisää. Pistää keksimurua päälle tai raastaa tummaan suklaata. .naminami!!

sunnuntai 24.03.2013 klo 18:40

4. Cemersu sanoi...

Mä olen hurahtanut kreikkalaiseen jogurttiin. Valiolla on uusia 500g pönttöjä! Ihanaa jopa yksistään ja mustikoitten kera vie jopa meikäläisen ikuisesti kalvavaa makeannälkää! Kandee kokeilla sitten kun syötävät protskut taas maistuu... :)

torstai 28.03.2013 klo 21:52

5. Elviira10 sanoi...

Mun herkkua on kans Turkkilainen/kreikkalainen mustikoiden kera ja vielä mustikkasoppaa(kevyttä) sekaan
Nam


keskiviikko 03.04.2013 klo 18:45

[ Katso ruokalista! ]

3166 kcalPeruskulutus
+140 kcalLiikunta
3306 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1034 kcalToteutunut vaje
2806 kcalTavoite
2272 kcalSyöty (Toteutunut)
-534 kcalTavoitteesta
19 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 19.03.2013

Lentsu vaan jatkuu. Paino olisi seuraavassa tavoitteessan, mutta en lukitse sitä vielä, sitten kun ruoka alkaa maistumaan ja ollaan vielä tavoitteessa niin merkataan sitten.

Ulkoilu koiran kanssa, kevyt15 minuuttia

1. Annu0 sanoi...

Haaaaa....söin karitsaa ja join punaviiniä:0)
Eli kalorit tosiaan ruodussa, lauantaina tuli muutama olut juotua;0)
On vaan törkiän kiire, ettei ehdi edes tänne kirjuutella.
Miten hitossa tuo sinun flunssa vaan jatkuu ja jatkuu:0(


tiistai 19.03.2013 klo 17:20

2. Annu0 sanoi...

Nyt se lentsu on mussa, voi elämän kevät, kun ketuttaa!!!

torstai 21.03.2013 klo 23:48

3. Annu0 sanoi...

Järkyttävä tauti:0(
Täähän on ihan romuttavaa!!


lauantai 23.03.2013 klo 17:58

4. Annu0 sanoi...

Joo, kuume huitelee tuossa 38 päälle. Harvemmin näin raato on, pupellan mitä sattuu, jotta saan vähän energiaa.
Kävin apteeksissa, jalat tärisivät jo apteekin ovella vaikka autolla ajoin velta ovelle.
Nyt kuumehuuruissa rupeen katsomaan Heleniuksen nyrkkeilymatsia:0)


lauantai 23.03.2013 klo 22:35

[ Katso ruokalista! ]

3166 kcalPeruskulutus
+69 kcalLiikunta
3235 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1381 kcalToteutunut vaje
2735 kcalTavoite
1854 kcalSyöty (Toteutunut)
-881 kcalTavoitteesta
12 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 18.03.2013

Lentsu taitaa helpottaa. Viimeyönä hikoilin sängyn märäksi ja aamulla ei ollut kuin 37,4 kuumetta. Painon pudotukseen tämä vaikutti positiivisesti, melkein seuraava tavoite saavutettu. Tosin kun ei mikään ole maistunut paino voi nousta vähän, kun syönti rytmi palautuu ennalleen.

Ulkoilu koiran kanssa, kevyt15 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

3166 kcalPeruskulutus
+70 kcalLiikunta
3236 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1960 kcalToteutunut vaje
2736 kcalTavoite
1276 kcalSyöty (Toteutunut)
-1460 kcalTavoitteesta
15 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 17.03.2013

Päivä alkoi melkein 38 kuumeessa, pönttö aivan sekaisin huonosti nukutun yön jälkeen. Muutamaan vuoteen en ole kipeä ollut, mutta tän laihdutuskuurin aikana jo toisen kerran. Onkohan vastustuskykykin mennyt kuurin aikana. Eilen ei kyllä hirveesti ruoka maistunut, söin väkisin, että sentään vähän saisi kaloreita päivään, näyttää olevan ruokahalu tänään yhtä hyvä.

Ulkoilu koiran kanssa, kevyt30 minuuttia

1. Idunn sanoi...

Sulla on kyllä ollut aika isot vajeet, että hyvin voi johtua sairastelut siitä, että kroppa sanoo vastaan. Itsellä meni yksi viikko 700-800kcal vajeilla, mikä on normaalia selvästi isompi vaje mulle, ja heti pukkas flunssan ja huonon olon. Totesin, että parempi vain pysyä maltillisemmissa vajeissa.

sunnuntai 17.03.2013 klo 15:33

[ Katso ruokalista! ]

3180 kcalPeruskulutus
+141 kcalLiikunta
3321 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-2100 kcalToteutunut vaje
2821 kcalTavoite
1221 kcalSyöty (Toteutunut)
-1600 kcalTavoitteesta
9 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 16.03.2013

On tämä nyt kiva kevät. Ensin hajos hella nyt meni pakastin ja tautikin tuntuu iskevän uudelleen. Täytyy ostaa sit vaan tuoreita vihanneksia edes jonkun verran, ettei nyt joka päivä menis ilman vihanneksia, olen vaan niin laiska valmistamaan tuoreista mitään, pakaste niin paljon helpompi. Painon suhteen taas tyytyväinen, vähän iski jumi, jopa pieni nousu nyt oli taas painonkehitys oikeaan suuntaan.

Ulkoilu koiran kanssa, kevyt30 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

3180 kcalPeruskulutus
+142 kcalLiikunta
3322 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1825 kcalToteutunut vaje
2822 kcalTavoite
1497 kcalSyöty (Toteutunut)
-1325 kcalTavoitteesta
11 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=timo66