Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




sunnuntai 27.07.2008

Nyt repästään! Lähti viimisten sitkeiden 6,7 kilon pudotus, aseina treenaaminen salilla ja protskupitonen ruokavalio.
Oon nyt siis yhteensä viime vuoden alusta laihdutellu 12,2 kiloa, välillä paino käyny alempanaki ku mitä nyt on, mutta tullut taas ylös ku oon mässäilly. Just tohon mässäilyyn haluan saada stopin.
Tänään luvassa auringossa itsensä paahtamista, salilta on lepopäivä, mutta ehkä jotain kävelylenkkiä vois harkita illemmalla.
Mitä ruokailupuoleen tulee, ostin muutama päivä sitten nutrilett viiden päivän aloitussatsi pakkauksen ja siitä oon jo kaks päivää vetäny. Sen lisäks syön kasviksii. Jotain proteiinipitosta+rasvapitosta sit viel kyytipojaks niin et kalorit tulee täyteen.

1. Thomas sanoi...

Tervetuloa letkeään joukkoon! :)

sunnuntai 27.07.2008 klo 11:38

2. Zannaz sanoi...

Jahas jahas kappas. Täällä on tuttuja :) . Ootko menossa syksylä skabaan kun läskin tiristys on käynnis? :D

sunnuntai 27.07.2008 klo 18:02

[ Katso ruokalista! ]

1625 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-139 kcalToteutunut vaje
1125 kcalTavoite
1486 kcalSyöty (Toteutunut)
+361 kcalTavoitteesta
24 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 28.07.2008

Eilinen päivä meni ihan pipariks, kun tapasin mun kaverin illalla ja yks asia johti toiseen ja enenku huomasinkaa istuin terassil nousuhumalassa kauniis auringon paisteessa siideri kädessä... :D Illasta jäi käteen tupla morkkis.
Paino sentään tippui 400g, mikä on tietty nesteitä...
Mutta nyt uuteen päivään, ja kun kerran krapulaakaan ei oo niin salillekin olis tarkotus suunnistaa. Ja sen jälkeen töihin.
Eipä siinä kauheesti muuta ehdi tänään tehdä.
--------
Iltaedit:

Eipä siis tullut käytyä salilla tänään... joten päivän liikunta koostui 35 minuutista kävelyä! Voi jeesus. Huomenna sit OIKEESTI salille :D
Ainahan voi kaikkea selitellä mut on just onkelmia hiukan kotosalla niin ne kyl heijastuu aika voimakkaasti jaksamiseen tällä hetkellä...

1. Zannaz sanoi...

No joo ei henk. koht tunneta. Meinasin että tiän sut mm. pakkikselta :) et silleen "tuttuja".

maanantai 28.07.2008 klo 11:45

[ Katso ruokalista! ]

1759 kcalPeruskulutus
+39 kcalLiikunta
1798 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-681 kcalToteutunut vaje
1298 kcalTavoite
1117 kcalSyöty (Toteutunut)
-181 kcalTavoitteesta
29 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 29.07.2008

Ei oikee jaksais kiinnittää huomioo mihinkää syömisii mutta silti on pakko ees jotenki kontrolloida. Tosiaan mulla on nyt menossa hiukan onkelmia parisuhdepuolella, ja se tekee sen ettei kauheesti tee mieli syödä, ja se mitä sit syö ei kauhee terveellistä välttämät oo.. no mut tälläsen ajan aikan, mun tavoite on vaan se ettei paino nousis ja varmaan se laskeeki ku ei tee mieli ees syödä...
Salille mä tänään ainaki meen. Ni.

[ Katso ruokalista! ]

1762 kcalPeruskulutus
+222 kcalLiikunta
1984 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-712 kcalToteutunut vaje
1484 kcalTavoite
1272 kcalSyöty (Toteutunut)
-212 kcalTavoitteesta
23 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 30.07.2008

Jäin tänään saikulle, kun ei pysy sitten pystyssä kerta kaikkiaan kauaa, heikottaa nii paljon ku ei oo saanu syödyks kunnolla (tai no jotain oon väkisin koittanu), ja sit tekee pahaa... Päätin nyt et mun parisuhde on loppu eikä siitä enää mitään tuu vaikka toinen kuinka lupais muuttua...
Useampi vuosi seurusteluu takana nii tää tuntuu nii raskaalta. Jostain kuitenkin koitan löytää voimaa sille et kattoisin syömisiäni, ehkä tuo kontrolli tuo edes jotain lohtua muuten niin kaaottisen tilanteen keskellä.

1. Zannaz sanoi...

Voi että täälläkin parisuhdeongelmia :( . *voimahali*. Trust me, tiän mitä käyt läpi...Ne on aina ikäviä ja surullista kuulla että suhde päätty. Oliko pitkä taival? Himskutti harmittaa et muillakin tämmösiä ongelmia. Tsemppiä kuitenkin :)

keskiviikko 30.07.2008 klo 23:21

[ Katso ruokalista! ]

1603 kcalPeruskulutus
+26 kcalLiikunta
1629 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
786 kcalToteutuneet pluskalorit
1129 kcalTavoite
2415 kcalSyöty (Toteutunut)
+1286 kcalTavoitteesta
28 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 31.07.2008

Kylläpä nolottaa merkkailla tollasia kaloriylityksii ku eile oli tänne... Mutta toisaalta pitää olla itelleen rehellinen. Tänään koitan olla ees jotenkin ruodussa.
Salille en tosin pääse tänään ku on saikkuu viel tää päivä, huomenna sit taas.
Noi makrot heittää häränpyllyy, tiedän et tarvis enemmä syödä jotai protkupitosta, ja jättää noi hiilarit pienemmälle... no mut kaikki aikanaan :) saisin ny vaan ensin omaa elämää hiukan järjestyksee muuten.

1. Zannaz sanoi...

Joo, mä jotenkin kauheesti myötäelän sun tilannetta! Mulla on meinaan ihan samanlainen päällänsä. Nelisen vuotta kestänyt suhde vetelee viimesiään :( , eikä olo oo kyl kehuttava. Niinku oon kirjotellut tonne mun blogiin ettei unta oo saanut jne. Ei mee putkeen.

torstai 31.07.2008 klo 18:56

2. Zannaz sanoi...

Kauheen epävarma fiilis enkä tiä mitä tehdä. Toinen puolisko haluais yrittää viä ja toinen sanoo että ihan turha rimpuilla enää kun p*skat on jo housuissa. No tiedä häntä, ehkä se aika tosisaankin sit näyttää. Hurjasti tsemppiä :) -täytyy yrittää..

torstai 31.07.2008 klo 18:56

3. Zannaz sanoi...

Eteenpäin päivä kerrallaan ja kanavoida energia mahd. paljon tähän projektiin sen murehtimisen sijaan(vaik helppoa se ei todellakaan ole!).Kiitos :) Itekin oon tyytyväinen vaikka viä on monta kiloa tavoitteeseen. Jatketaan harjoituksia :)

torstai 31.07.2008 klo 18:57

[ Katso ruokalista! ]

1612 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-333 kcalToteutunut vaje
1112 kcalTavoite
1279 kcalSyöty (Toteutunut)
+167 kcalTavoitteesta
3 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 01.08.2008

Paino seilaa noita samoja lukemia, ihme kun ei ole hirveemmi noussut kun en oo oikee ny jaksanu panostaa tohon terveellisyyteen tarpeeks.
Nyt viikonloppuna en kauheesti ehdi merkkailee syömisiä, jos ollenkaan. Mutta koitan jotain kontrollii pitää silloinkin.
Salille ajattelin mennä tästä... jotenki maistuu puulta tää touhu nyt, pitänee silti koittaa yrittää.

1. Zannaz sanoi...

Joo rasittavaa on :( .vuoron perään sitä tappelee ja huutaa ja sitten taas itkee ettei haluis et päättyy näin. mut järki sanois kyl ettei kannata rypistellä (on mennyt pidemmän aikaa jo perberillleen hommat...) et tuskin asiat tästä paranee

perjantai 01.08.2008 klo 22:21

2. Zannaz sanoi...

Ei muuten ihme että maistuu puulta eikä paljon innosta dieettailut tämmösessä elämäntilanteessa. Itellä vähän samaa vikaa. mut ei saa olla itelle liian ankara, on kuitekin ni vaativa tilanne elämäs et kyl se vie aikaa ja energiaa - ei voi riehtua itteensä..

perjantai 01.08.2008 klo 22:22

3. Zannaz sanoi...

..joka suuntaan. ite oon ihan suosiolla jättänyt reenejä välistä kun tuntuu ettei jaksa (henkinen puoli lähinnä siis) .ei se sunkaan dieetti tai kisaaminen tähän kaadu jos vähän aikaa hengähdät ja koitat selvitä vaikeasta parisuhdehelvetistä. sen jälkeen on.

perjantai 01.08.2008 klo 22:23

4. Zannaz sanoi...

Sit aikaa panostaa senkin edestä. ei kannata ajaa itteensä ihan piippun "vaatimalla jaksamaan" kaikkea. heh, mullakin on muitakin ihmissuhdeongelmia kun tää oma parisuhde. mm. hyvän ystävän kaa on mennyt sukset ristiin ja stressaan siitä. Tsemppiä vaan!

perjantai 01.08.2008 klo 22:24

5. Zannaz sanoi...

Nii ja hei kiitos onnitteluista :) . tuntuu kyl ekstramuikeelta tän kaiken muun paskan joukossa. Koitetaan jaksaa.o"kiva kuulla"et muillakin on samanmoisia ongelmia-vertaistuki on kumma asia ja hyvästä. Vaik tälleen vaa netissä onkin :) .voimia ja jaksamisia!

perjantai 01.08.2008 klo 22:27

[ Katso ruokalista! ]

1749 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-235 kcalToteutunut vaje
1249 kcalTavoite
1514 kcalSyöty (Toteutunut)
+265 kcalTavoitteesta
30 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 04.08.2008

Heipsansaa pitkästä aikaa!

Oon ollu vkl:n reissussa, joten en oo päässy tänne merkkailee mitään. Ja olipa muuten rankka reissu... Never again. Ei tullu syötyy oikee mitään ja se mitä söi oli epäterveellistä.
Mutta nyt siis olen tehny päätöksen et käyn salilla ja katon tota ruokavalioo paremmin. Tuloksia pitää alkaa näkymään!!
Parisuhdeasiatkin alkaa näyttää valoisammalta... :) Nyt vain nuo viikonloppuiset tapahtumat painaa mieltä, mutta kai nekin pian siitä unohtuvat.
Eli tänään on luvassa jalkatreeniä salilla ja sit iltavuoroa töissä.
-------
Liikunta:
Salitreeni/jalat 61 min. 384 kcal 135 keskisyke, 160 maksimi

[ Katso ruokalista! ]

1744 kcalPeruskulutus
+310 kcalLiikunta
2054 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-500 kcalToteutunut vaje
1554 kcalTavoite
1554 kcalSyöty (Toteutunut)
+0 kcalTavoitteesta
22 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=angelina