Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




maanantai 12.03.2012

This is the first day of the rest of my life...

Myönnetään: minä OLEN sellainen ihminen ,joka maanantaiaamuisin päättää aloittaa uuden elämän. Eikä sillä todellakaan ole mitään tekemistä alkoholin käytön kanssa - en siis hätäpäissäni tee raittiuslupausta kun totean etten kuollut sunnuntain kankkuseen. Minulle ei ole ongelma juominen , vaan syöminen!

Siis kivaahan eilen oli; olimme ihanan naisporukan kanssa blinibrunssilla Rouxissa - ja joimme tosiaankin kaikki pelkkää vettä blinien alas huuhtomiseksi, mitä ei välttämättä kaikki pöytäseurueemme edesottamuksia seuranneet hevillä uskoneet :) Sen verran äänekästä ja nauravaista taisi tuo brunssaamisemme olla! Ja a vot miten ihanat olivat Rouxin blinipöydän antimet; riimihärkää ja parasta aiolia ikinä, lohta sen seitsemässä muodossa (no kolmessa tai neljässä mutta kuitenkin), suolakurkkuja hunajalla ja smetanalla ryyditettynä...Jo alkupalana nautittu borssi toista sataa vuotta vanhaan juureen tehdyn ruisleivän kera oli makuelämys vailla vertaa - puhumattakaan järjettömän hyvistä tilajuustoista jälkiruokapöydässä...

Mutta nyt otamme taas lusikan kauniiseen käteen (!) ja härkää (ei riimi) sarvista ja palaamme ruotuun. Jospa seuraava makuaistillinen ilottelu olisi vasta pääsisäisenä? Lonkka on jo paremmalla tolalla ja urheilu houkuttaa - tosin maltillisesti olen sitä harrastanut kipeän lonkkanikin kanssa. Jos ei urheilu (yksin) riitäkään kilojen karistamiseen niin kevätväsymyksen ja mielialan notkahdusten hoitoon se on kerrassaan välttämätön!

[ Katso ruokalista! ]

1984 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-714 kcalToteutunut vaje
1484 kcalTavoite
1270 kcalSyöty (Toteutunut)
-214 kcalTavoitteesta
17 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 25.03.2012

Uskomatonta mutta totta! Pari viikkoa hurahti merkkailematta ruokia laskuriin, bloggaamatta ja ajattelematta sen enempää syömistä kuin syömättä jättämistäkään - ja paino näytti tänä aamuna tuon saman 88.8 :)

Perheemme toimi isäntäperheenä kolmelle saksalaiselle teinitytölle, jotka tulivat kuopuksemme kouluun vastavierailulle kuopuksen porukan vierailtua Etelä-Saksassa viime syksynä. Tässä hässäkässä en jaksanut/viitsinyt/halunnut ajatellakaan painonpudotusta, mutta onneksi paino ei sentään noussut!

Tarjosimme tytöille tavallista suomalaista kotiruokaa, makaroonilootaa, kinkkukiusausta, marjarahkaa - ja jopa mämmiä he maistoivat teelusikalliset. Tytär ystävineen ihmetteli miten paljon nämä pajunvitsan ohkaiset vaihtosiskot vetivät makeaa napaansa. Aamulla he valkkasivat aamiaispöydästä vaalean leivän ja hillon (suklaalevitettä en suostunut ostamaan...), välipalaksi maistui suklaapatukka, limsa ja keksi, koulun jälkeen vaalea leipä hilloineen ja omissa huoneissaan tytöillä oli aikamoinen arsenaali sipsejä, karkkeja, suklaata ja limsaa. Suosittu juotava aamiaisella ja välipalalla oli Valion valmis kaakaojuoma. Päivällisellä yksi tytöistä veteli kunnon annoksen ruokaa, mutta kaksi naposteli salaattia ja pyöritteli pikkuruista ruoka-annostaan lautasen reunalta toiselle. Sen sijaan Mäkkärissä ja Hesessä sapuska näytti maistuvan. Hoh hoijaa... Hiukan turhauttavaa oli laittaa ruokaa näille neitosille, mutta muuten he olivat vallan viehättäviä ja hyvätapaisia vieraita.

Itse pohdin tätä Ikuisuusurakkaani - enkö todellakaan saa tänäkään keväänä tätä painoa hilattua alaspäin?! Mikä tässä mättää? Viikolla touhu sujuu, syön terveellisesti ja monipuolisesti ja pysyn kalorilaskurin antamissa raameissa puolen kilon viikkopudotusta varten - mutta viikonloppuna mopo karkaa käsistä eikä homma sitten etenekän! Kaksi päivää tuhoaa viiden tuloksen!

Kävely, 5 km/h (kohtalaisen ripeä)1 tunti 30 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1982 kcalPeruskulutus
+329 kcalLiikunta
2311 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-400 kcalToteutunut vaje
1811 kcalTavoite
1911 kcalSyöty (Toteutunut)
+100 kcalTavoitteesta
28 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 26.03.2012

En liene ainoa joka on viime päivinä lukenut naistenlehdistä Raakel Lignellista ja hänen uskomattomasta 50 kilon painonpudotuksestaan. Upea suoritus! Mutta ihmetellä täytyy sitä hurjaa liikunnan määrää, jonka Raksu on tuohon urakkaansa sisällyttänyt - varmaan siinä kohtaa nälkä on kasvanut syödessä, koska haastattelussa hän totesi, että ensimmäinen kuntosalitreeni oli viedä tajunnan jo ensimmäisten 10 minuutin aikana. Nyt, siis 50 kiloa kevyempänä, hänen viikottaiseen treeniohjelmaansa sisältyi pari-kolme tuntia treeniä illassa ja aerobiset lajit kuten kävely ja hiihto tämän päälle! Siis vähintäänkin 3-4 tuntia liikuntaa päivässä! Se on jokaiselle paljon, saati sitten perheelliselle naisihmiselle. En tiedä missä tuntimäärissä Raakel L. harjoittaa muusikon ammattiaan, mutta ainakin tällaiselle klo 8-16 toimistotyötä tekevälle äiti-ihmiselle tuo treenimäärä olisi ensinnäkin uuvuttava, ja toiseksi mahdoton - ainakin jos meinaa tehdä vähän kotihommiakin, laittaa ruokaa, pyykätä, siivota, käydä kaupassa ja seurustella lastensa kanssa. Entä jos perheessä on vielä työssään paljon reissaava puoliso (jos ylipäänsä on toista aikuista jakamassa arjen härdeliä), koira, kissa, marsu, hamsteri.. Tai omat vanhenevat vanhemmat jotka kaipaavat arjen apua, lasten koulun ja harrastusten toimikunnat, taloyhtiön kokoukset... Tai jos herraparatkoon laihduttaja haluaa harrastaa myös jotain muuta kuin kalorien polttamista liikkumalla! Kuoro, yhdistys, posliinimaalus...?
Taidan olla vain kateellinen Raakelin onnistuneelle muodonmuutokselle. Kas ihminenhän venyy siihen, mitä todella, aidosti ja oikeasti haluaa ja katsoo tärkeäksi.

Spinning perustunti keskisyke 14040 minuuttia
Kävely, 4 km/h (rauhallinen)1 tunti
[ Katso ruokalista! ]

1983 kcalPeruskulutus
+507 kcalLiikunta
2490 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-504 kcalToteutunut vaje
1990 kcalTavoite
1986 kcalSyöty (Toteutunut)
-4 kcalTavoitteesta
25 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 27.03.2012

Tekaisinpa Me Naiset-lehden ohjeella tuhdin tuorepuuron aamiaiseksi. Tarkemmin sanoen tein sen jo eilen illalla valmiiksi jääkaappiin ja tänä ankeana maanantaiaamuna söimme sen Kuopuksen kanssa suihimme. Hyvää! Ihan älyttömän hyvää ja täyttävää - nautin aamiaisen kello 8 eikä nälkä vaivannut vielä iltapäivälläkään!

Koen olevani kuin suurikin sankari, kun pystyin tänään kieltäytymään pullasta päiväkahvilla. Olin seminaarissa - ehkä se sekä edeasauttoi kieltäytymistä (lihava nainen ei viitsi aina mussuttaa pullaa muiden nähden) ja toisaalta se teki tilanteen haastavaksi (seminaareissa on paljon ihmisiä ja lisäkseni pöydässä istui ainakin kolme ylipainoista keski-ikäistä naista pullaa mussuttaen, olisin siis voinut hyvin join the gang).

Kuopus on lähdössä kuntosentteriin kehonhallintajumapalle ja houkuttelee mukaansa. Taidan uhmata edelleen kipeähköä lonkkaa/polvea/reittä ja lähteä. Yritän olla maltillinen. Fysioterapeutin mukaan hermoskudos on jotenkin ärtynyt vasemmalla puolellani ja kaikki alaraajaoireet johtuvat siitä. Tuo kiltti, fiksu ja asiantunteva ammattilainen sanoi kovin kauniisti että "kyllä sinun kannattaisi miettiä tuota ruokavalioasiaakin, kun tuo kohonnut verensokerikin saattaa aiheuttaa jäykkyyttä jaloissa..." Vastasin, että mietitty on, aina silloin tällöin...

Kävely, 4 km/h (rauhallinen)30 minuuttia
BodyBalance - mm taichi:a, pilatesta ja joogaa yhdistelevä Les Mills -tunti1 tunti

1. Soilemirjam sanoi...

Hei vaan, ja kiva, kun löysit blogini :) Minullakin oli ennakkoluuloja karppausta kohtaan, mutta karppaustakin on monenlaista. Minä ns. hyväkarppaan, hiilihydraatit yritän pitää alle 100 g päivässä ja munuaissairauteni takia en proteiinia saa syödä liikaa ja minulla se tarkoittaa max. 0,8 g painokiloa kohti.
Siskontyttöni minut ympäripuhui alkujaan ja selvitti karppauksen eri muodot. Yritän rasvan osuuden pitää yli 50 %, mieluummin jopa 60%. Pullat, perunat, pastat, riisit ja kaikki ns. turhat hiilarit olen jättänyt pois ruokavaliostani. Karppaus ei valttämättä ole kohtuutonta lihan syömistä, kuten voit todeta. Jos tutkailet mun ruokalistoja, huomaat, että proteiini on mulla melko alhainen ja rasvan osuus taas suuri. Rasva pitää kylläisenä, hiilarit nostaa verensokerin hetkessä ja sitten myös laskee lujaa, ja elimistö tulkitsee verensokerin äkillisen laskun nälkänä. .ja sitten taas syödään... vähärasvainen ja niukkakalorinen dieetti ei vaan toimi, kun korkeintaan hetken.
Ja ennenkaikkea, tässä dieetissä ei tule nälkä! " :) Ja aivan ihanaa, kun saa ihan "luvan" kanssa herkutella esim. kermavaahdolla ja marjoilla makeutettuna esim. Sukrinilla. :D

Hienosti sullakin on paino pudonnut, tsemppiä vaan :)


tiistai 27.03.2012 klo 20:14

[ Katso ruokalista! ]

1978 kcalPeruskulutus
+249 kcalLiikunta
2227 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-810 kcalToteutunut vaje
1727 kcalTavoite
1417 kcalSyöty (Toteutunut)
-310 kcalTavoitteesta
19 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 01.09.2012

Että olen sitten KYLLÄSTYNYT itseeni! Koko kesä on mennyt huuhaillessa ja PAINONNOSTOA harrastaessa! Viime keväänä jo kuvittelin päässeeni terveellisempään elämään kiinni ja paino lähti pikkuhiljaa vajumaan alaspäin - ja tässä sitä taas ollaan ja vaaka näytti kesäloman jälkeisenä työpäivänä 90 kiloa! Voi itku.
Kävin työterveyslääkärillä - kutsuttuna kolmen vuoden välein tapahtuvaan tarkastukseen. Kolesterolit olivat nousseet kolmen vuoden aikana noin neljästä 5.1:een ja huonon kolesterolin suhteellinen osuus oli kasvanut ja se on iso... Sokeriarvo huiteli diabetesrajoilla. Kun vinguin lääkärille, että tässä iässä tätä suuntaa on niin vaikea muuttaa, lääkäri totesi, että hän antaisi tasan samat ukaasit (paino laskusuuntaan, liikuntaa peliin...) vaikka olisin 72 enkä 52! Niinpä. Tässähän voi olla 40 vuotta vielä polkua taaperrettavana. Siis eteenpäin jälleen kerran ja uusi yritys käyntiin...

Koiranulkoilutus, rauhallinen1 tunti
[ Katso ruokalista! ]

1974 kcalPeruskulutus
+196 kcalLiikunta
2170 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-405 kcalToteutunut vaje
1670 kcalTavoite
1765 kcalSyöty (Toteutunut)
+95 kcalTavoitteesta
21 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 02.09.2012

Voihan seitkytluku ja Miss farkku Suomi! En tiennyt itkeä vai nauraa - kerrassaan mainio ajankuvaus ja yksityiskohtia myöten harkittu: kammat törröttivät Lee Coopereiden takataskuissa ja otsatukat oli väkerretty piippiraudalla... Voi vain kuvitella millaista on Kauko Röyhkän ollut olla aloitteleva muusikko Oulussa kun musiikillinen tyyli ei ihan myötäillyt valtagenreä. Nautin - ja vieressä 1997 syntynyt tyttäreni ystävättärensä kanssa hihitti hysteerisesti ja veti välillä myötähäpeän käydessä ylivoimaiseksi huivin kasvoilleen :) Ja huom: EN SYÖNYT kuin ehkä kymmenen karkkia Ässämix pussista!

Sauvakävely maantietaso tavallinen40 minuuttia

1. Nanette sanoi...

Tsemppiä uuteen viikkoon :) . Ja todellakin toivoo on aina!

maanantai 03.09.2012 klo 14:33

[ Katso ruokalista! ]

1978 kcalPeruskulutus
+187 kcalLiikunta
2165 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-456 kcalToteutunut vaje
1665 kcalTavoite
1709 kcalSyöty (Toteutunut)
+44 kcalTavoitteesta
21 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 03.09.2012

Vautsi vau, vesijumppaan uskaltautui hän! Sitä mukaa kun kilot ovat lisääntyneet, on noussut myös kynnys näyttäytyä vähäpukeisena aina vain korkeammaksi. Tänään viimein ylitin itseni, kiitos sinnikkäästi mukaansa kannustaneen ja kärttäneen ystävättäreni, ja HAUSKAAHAN siellä oli! Ensi maanantaina ehdottomasti uudestaan... Viimeistään saunanlauteilla karisi epäilys, että olen yksin maailmassa kiloineni - kyllä lauteille mahtui aika monta sataa kiloa naiskauneutta :)

Vesijumppa,ohjattu30 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1981 kcalPeruskulutus
+236 kcalLiikunta
2217 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-961 kcalToteutunut vaje
1717 kcalTavoite
1256 kcalSyöty (Toteutunut)
-461 kcalTavoitteesta
27 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=eevalii60