Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




perjantai 09.04.2010

Kolmas päivä laihdutusta Oli tarkoitus alkaa täys vauhdilla pussi kuuri .Mut ku tiedos on matka parin viikon sisällä Pietariin niin en tiedä miten se onnistuisi. Niinpä yritän puolivauhdilla. Tuntuu kyllä mielekkäämmältä. Kolme pussia päivässä ja lisäksi salaattia ja kalaa tai kanaa munaa ym. Ja paljon VETTÄ. Lisäksi olen käynyt vesijuoksussa joka 3 päivä juossut tunnista tunti 20 min. Olo on ollut ihan hyvä nälän kannalta ainoastaan väsyttää kovin .On kait tuo rankka liikuntaVälillä tulee sellaisia vaikeita hetkiä mut onneksi olen selvinnyt niistä. Iltakin on mennyt kohtalaisen hyvin. Vähän välillä nälkä vaivaa mut ku juo vettä niin olo helpottuu

[ Katso ruokalista! ]

2369 kcalPeruskulutus
+531 kcalLiikunta
2900 kcalKokonaiskulutus
-2230 kcalTavoitevaje
-3059 kcalToteutunut vaje
1200 kcalTavoite
371 kcalSyöty (Toteutunut)
-829 kcalTavoitteesta
8 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
  • Ei suosikkeja.
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=ellumellu