Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




torstai 26.09.2013

Hei taas kaikki kesän jälkeen....
Olisko nyt aika ottaa itseään niskasta kiinni että pääsee jonkilaiseen rytmiin itsensä kanssa....
Olis varmaan hyvä myös saada kuriin toi nukkumaan meno, se kun on lipsunu joka ilta tonne puolen yön tienoille... olen saanut sellaisen kudin piston jonka seurauksena sukkaa pukkaa tuleen ihan kiitettävästi.... Tietty hidasta sekin on koska olen viimeksi kutonu tumppua joskus 12 vuotiaana josta ei valmistunut kuin ekan tumpun varsi, emäntä koulussa hieman harjoittelin villapuseroa jonka sitten kuitenkin äitini kutoi valmiiksi kun minun homasta ei tullut yhtikäs mitään... Eli on peukalo keskellä kämmentä siinä hommassa, nyt kuitenkin kun olen jo yhden sukan saanut valmiiksi niin jotenkin pienoinen innostus virinny pintaan.... Varmaa jokunen saa pukin kontista jotain minun tekemään jouluaattona....
Töissä suht rauhalista että voin tätäkin kirjoitella.

1. Therezza sanoi...

:)

perjantai 27.09.2013 klo 09:24

[ Katso ruokalista! ]

2097 kcalKokonaiskulutus
-481 kcalTavoitevaje
-1329 kcalToteutunut vaje
1616 kcalTavoite
768 kcalSyöty (Toteutunut)
-848 kcalTavoitteesta
14 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 21.08.2012

Huomenta....
Eipä hirveesti ole tuosta alkupainosta lähtenyt....
Jotenkin tuntuu että tässä sahataan jatkuvasti ees taas... Eli jojottelu on in näköjään minun kohdalla....
Lomat on lusittu tältä erää seuraavia odotellessa....

1. Therezza sanoi...

Otappa kuule itteäs niskasta kiinni, oikeen semmoselle niska-perse-otteella!!

Ja alat taa pitää ruokapäiväkirjan ajan tasalla!!


torstai 23.08.2012 klo 22:36

2. Therezza sanoi...

Toistan edellisen kommenttini!!!!!!

maanantai 17.09.2012 klo 09:35

[ Katso ruokalista! ]

2085 kcalPeruskulutus
+350 kcalLiikunta
2435 kcalKokonaiskulutus
-583 kcalTavoitevaje
-1553 kcalToteutunut vaje
1852 kcalTavoite
882 kcalSyöty (Toteutunut)
-970 kcalTavoitteesta
13 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 20.08.2012

[ Katso ruokalista! ]

2087 kcalPeruskulutus
+34 kcalLiikunta
2121 kcalKokonaiskulutus
-700 kcalTavoitevaje
-2121 kcalToteutunut vaje
1421 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1421 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=hajdu