Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




sunnuntai 01.03.2009

Olen laihdutellut jo jonkin aikaa ja onnistunutkin pudottamaan jo 10 kiloa viimeisen vuoden aikana. On vain käynyt niin että kun tavoite lähestyy niin motivaatiokin hiipuu ja tulee naposteltua. Eikä paino ole enää viime aikoina pudonnut niin mukavasti kuin aluksi. Eilen tuli oikein mässäiltyä ja päätin että nyt pitää ryhdistäytyä, tai muuten homma menee kirjaimellisesti läskiksi. Liityin tänne, ehkä saisin tästä vähän lisää motivaatiota. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta.

Kiikutin jo kaikki herkut piiloon. Aion leipoa leivät itse, saanpahan paljon parempaa ja paljon terveellisempää kuin ne kaupan pullamössöt! Tänään uunista tulee sämpylöitä. Avomieheni rakastaa sitä kun laihdutan... se tarkoittaa aina sitä että leivon jatkuvasti. En vain niitä terveellisiä leipiä ja sämpylöitä vaan myös erilaisia leivonnaisia. Innostun aina leipomisesta vähän liikaakin.

Niin kyllähän se mies kieltämättä muistakin syistä laihduttamisestani pitää kuin vain leivosten vuoksi. Kummasti olen huomannut että kiinnostus minua kohtaan on kasvanut potenssiin kymmenen. Enkä kyllä valita! Se on paras palkinto laihduttamisesta, kun huomaa miellyttävänsä rakkaansa silmää enemmän kuin ennen.

[ Katso ruokalista! ]

1519 kcalKokonaiskulutus
-319 kcalTavoitevaje
-1058 kcalToteutunut vaje
1200 kcalTavoite
461 kcalSyöty (Toteutunut)
-739 kcalTavoitteesta
13 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 02.03.2009

Yritän korjata unirytmiäni. Se osaa välillä olla niin hankalaa. Olen pari kuukautta suunnilleen elänyt öisin ja nukkunut päivisin, joten työsarkaa riittää. Ensi maanantaina kuitenkin alkavat kirjoitukset(iiiik!) ja sitten ei enää illalla herääminen riitä, vaan pitäisi heti aamulla olla virkeänä ja pirteänä. Toivottavasti ne kirjoitukset nyt menisivät hyvin. Kyllä minä ylioppilaaksi pääsen, siitä ei pitäisi olla epäilystäkään enää, mutta haluaisin myös ihan hyvät tulokset. Olen kyllä onnellinen kun kirjoitukset ovat ohi, sitten stressi lievittyy ainakin hetkeksi. Se kyllä varmaan tulee takaisin kahta kauheampana kun pääsykokeet lähestyvät, mutta yritetään pitää lippu korkealla.

1. Sonias sanoi...

Oi, sulla on sama projekti kun mulla .. :) Tai oikeastaan enää en ole päivisinkään niin pitkään nukkunut, mutta öisin ei vain kerta kaikkiaan uni tule ! Tsempit sinne. :)

maanantai 02.03.2009 klo 11:27

2. Sonias sanoi...

Jep, totta puhut. Oon sitä mieltä, että mulla ei oo päivän aikana tarpeeksi virikkeitä. (ei tuu nii väsy, kun ei koulus/töissä) Vaikka lenkkeilen, talleilen yms! Pitäs vaan ottaa vissii enemmä irti itsestäs. Ehkä se auttaa kun alottaa ton kuntosalin. :)

maanantai 02.03.2009 klo 16:50

3. Sonias sanoi...

Jep, totta puhut. :) No tänään nähdään, millainen tuo kuntosali on minne ollaan kaverin kanssa menossa. :) Ehkä tästä pääsee sittenkin kesäkuntoon vielä joskus, toivotaan .. :D

maanantai 02.03.2009 klo 17:04

[ Katso ruokalista! ]

1515 kcalPeruskulutus
+142 kcalLiikunta
1657 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-960 kcalToteutunut vaje
1157 kcalTavoite
697 kcalSyöty (Toteutunut)
-460 kcalTavoitteesta
7 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 03.03.2009

Eilen treenailin lihaksia ja voin sanoa vain että huh huh. Olen taas kipeä vähän joka paikasta. Olevinaan venyttelinkin ennen ja jälkeen. Olen aika ylpeä siitä että olen vähitellen oppinut venyttelemään. Venyttely on aina ollut yksi niistä asioista joita ei huvittaisi tehdä ei niin millään, mutta voin vain kuvitella kuinka kipeänä paikat olisivat jos olisin jättänyt venyttelemättä. Taidan jättää tänään aamujumpan väliin suosiolla, kun en kuitenkaan kärsi mitään tehdä. Mutta tavallaan kiva kun tuntee sen että on jotain tehnyt. Tulee sellainen olo että hei kyllä minäkin jotain saan aikaiseksi.

Harmittelen tosi paljon sitä etten ole ottanut mitään ennen-jälkeen kuvia. Jälkeen kuvan voisi tietenkin vielä ottaa, mutta ei siitä iloa ole ilman sitä että voi verrata miltä näytti ennen laihdutusta. Olisi mukava katsoa niitä ja todeta että näin paljon olen saanut jo aikaan. Tuo kymmenen kilon katoaminen varmasti näkyisi niissä varsin mukavasti. Se taatusti piristäisi niinä päivinä kun tuntuu ettei saa mitään aikaiseksi.

1. Sonias sanoi...

Mulla on aivan sama, ois pitäny ottaa kuvan ennen kun aloitti laihdutuksen.. :) Nyt harmittaa kovasti kun ei näe eroa.. :( (laihdutin syksyllä ja tuossa talvella jo 10kg, laskurin kanssa vasta pari kiloa lähtenyt).. :)

tiistai 03.03.2009 klo 14:56

2. Sonias sanoi...

Mutta antais se varmasti voimia ja energiaa enemmän, kun huomais muutoksen. Ei sitä niinkään näy peilistä kun joka pvä itsensä näkee! Muiden silmissä sitten ehkä. :)

tiistai 03.03.2009 klo 14:57

3. Sonias sanoi...

Jep mä tiedän tunteen, mun tavote oli eka 60kg.. :D Mutta jotenkin se tippus tohon 55kg, koska peiliin katsoessa ylimääräistä vielä oli.. :( Tsemppejä sinne, vois tuo kevätkin jo saapua .. :) Lunta satoi koko eilisen pvän..

keskiviikko 04.03.2009 klo 10:59

[ Katso ruokalista! ]

1510 kcalPeruskulutus
+47 kcalLiikunta
1557 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-965 kcalToteutunut vaje
1057 kcalTavoite
592 kcalSyöty (Toteutunut)
-465 kcalTavoitteesta
11 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 04.03.2009

Uusi päivä uudet kujeet. Tänään tulee kaveri käymään. En ole turhan innoissani siitä. Mieluummin haluaisin käyttää sen ajan siihen että lukisin rauhassa, mutta pakko kai se on olla sosiaalinenkin välillä. Kirjoitukset vain lähestyvät ja tuntuu etten saa mitään aikaiseksi. Ja yhtäkkiä on tullut kamalasti tekemistä juuri nyt kun pitäisi keskittyä lukemiseen. On työhaastattelu, kaksi spexiä joita pitää mennä katsomaan ja preppauskurssin tapaaminen. Äh en edes muista mitä kaikkea sitä olikaan. Mutta aivan liikaa ja aivan väärään aikaan. Korvista alkaa tunkea jo protolyysiä ja happovakioita, puhumattakaan galenoksesta! Olisi ihana pitää ihan viikko kirjoitusten jälkeen niin ettei lukisi mitään, mutta valitettavasti se ei kyllä onnistu. Pitää aloittaa paahtamaan heti uudestaan.

Olen aika riemuissani sitten kun vaaka näyttää 51.0. Siinä on välietappi jonka saavuttamista olen vähän odotellut jo. Ei tässä varmaan kauaa kestä että sen saavutan! Sitten olen tuhma tyttö ja keksin jonkun ihanaakin ihanamman herkun jota aion syödä hyvällä omallatunnolla. Kyllähän siinä tietysti tulee ylimääräisiä kaloreita, mutta täytyy sitä joskus palkitakin itsensä. Voisin leipoa vaikka valkosuklaakakkua tai valkosuklaa-mustikkamuffinsseja. Mutta se vasta sitten kun vaaka antaa luvan. Nyt täytyy pysyä ruodussa. Joskin kirjoituksiin aion ottaa evääksi juuri sitä mitä mieli tekee, etteivät huonot eväät rupea keskittymistä häiritsemään. Tuskin niitä kuitenkaan tulee syötyä edes kun olen niin hermostunut.

15:09 No nyt kävi kaveri ja tuli tietenkin sitten mussutettua kahvipöydässä keksiä. Piirakka meni aivan vinoon ja oikein mitään ei enää saisi syödä tänään. Harmittaa kovasti.

1. Sonias sanoi...

Juups. :) Mua rasittaa eniten tää talvi, koska lunta ihan kauheasti ollu jo maassa 2-3kk. :( Sais jo lähtee, kylmä ja kauhea viima aina. Vetää fiilikset matalalle, eikä oikeen jaksais ulos lähteä! Odotan niin sitä kevät innostusta.. :)

keskiviikko 04.03.2009 klo 11:23

[ Katso ruokalista! ]

1509 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-698 kcalToteutunut vaje
1009 kcalTavoite
811 kcalSyöty (Toteutunut)
-198 kcalTavoitteesta
1 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 05.03.2009

Eilinen meni kirjaimellisesti läskiksi. Kun stressaan kovasti niin onnistun välillä ihan yllättämään itsenikin siitä kuinka paljon ruokaa onnistun tunkemaan näinkin pieneen ihmiseen. Eli ei se vaaka sitten tulekaan ihan kohta näyttämään lukemaa 51. Toisaalta ajattelin että kirjoitan vain kerran elämässäni ja todennäköisesti tässä on se suurin stressi mitä koskaan tulen kokemaan, joten jos saan sitä sillä helpotettua että mussutan enemmän kuin olen suunnitellut niin en halua kirjoituksissa epäonnistua siksi että tuntuisi siltä etten saa syödä mitä huvittaa. Niinpä siis varmasti vähennän aika runsaasti ruokailuni valvomista seuraavaksi pariksi viikoksi. En minä ehdi kuin jokusen kilon siinä ajassa hankkia, vaikka kuinka huonosti kävisi. Onhan se jojoilua, mutta kerrankin sitten suunniteltua sellaista ja hyvästä syystä.

Yritin merkitä eilisiä syömisiäni, mutta ei onnistunut ei niin ei. Minulla ei ole enää aavistustakaan miten paljon onnistuin ahmimaan. Enpä kyllä tosiaan muista milloin olisi noin pahasti homma riistäytynyt käsistä. Ja kyllähän tuo painossakin näkyy... kummasti kutistui tuo -0.7kg yhdessä yössä -0.2 kiloon. Masentavaa katsoa ylöspäin kipuavaa käyrää.

1. Sonias sanoi...

Mulla on aivan sama, kun stressaan jostakin tulee vaan syötyä ja syötyä, jotenkin sellasta tunne syöpöttelyä ja yrittää päästä stressistä eroon sitä kautta, vaikka mulla se ei kyllä auta asiaa yhtään. :D Mutta tsemppejä sulle!

torstai 05.03.2009 klo 18:07

[ Katso ruokalista! ]

1516 kcalPeruskulutus
+47 kcalLiikunta
1563 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-438 kcalToteutunut vaje
1063 kcalTavoite
1125 kcalSyöty (Toteutunut)
+62 kcalTavoitteesta
7 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
  • Ei suosikkeja.
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=jirinia