Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




keskiviikko 01.10.2008

On se kumma, ettei paino vaan putoa :( Viime viikolla tähän aikaan 74,9 tänään taas 75,3. Harmittaa....
Kävin kuitenkin lauantaina 16 km:n juoksulenkillä, sunnuntaina uin vesipuisto Flamingossa pari tuntia, no, tunti uiden tunti leikkien, maanantaina kuntonyrkkeilyssä ja eilen 5 km:n juoksulenkillä.... Ja koko ajan olen pysynyt tavoitekalorimäärässä :(

1. Taika3 sanoi...

Kyllä se vielä putoaa, älä huoli. Kun kerran noin kauheasti liikut ja syöt oikein, niin aivan varmasti. Se vain joillakin alkaa hitaammin putoamaan. Sitten romahtaakin kuule oikein kunnolla. Palautumispäivän jälkeen yleensä käy niin. Onnea pudotukseen

keskiviikko 01.10.2008 klo 17:21

2. Taika3 sanoi...

Ja oikein hyvää iltapäivän ja illan jatkoa. :)

keskiviikko 01.10.2008 klo 17:21

[ Katso ruokalista! ]

1839 kcalPeruskulutus
+74 kcalLiikunta
1913 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-690 kcalToteutunut vaje
1413 kcalTavoite
1223 kcalSyöty (Toteutunut)
-190 kcalTavoitteesta
25 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 11.10.2008

Huomenta! Jes, aamupaino oli kilon vähemmän kuin eilen. Tämä se motivoi :)

Sykemittarilla 519 kcal59 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1836 kcalPeruskulutus
+444 kcalLiikunta
2280 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-772 kcalToteutunut vaje
1780 kcalTavoite
1508 kcalSyöty (Toteutunut)
-272 kcalTavoitteesta
25 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 13.10.2008

En uskaltanut mennä tänään vakaan, vaikka viikonloppu menikin hyvin. Juoksin lauantaina 8 km, sunnuntaina sauvakävelin 12 km.....

Sykemittarilla 289 kcal54 minuuttia

1. Telttapaita sanoi...

Kiitos! Minäki vetäny kessua n. 25 vuotta. Kyllä se saa riittää. :)

keskiviikko 15.10.2008 klo 11:32

[ Katso ruokalista! ]

1836 kcalPeruskulutus
+220 kcalLiikunta
2056 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-803 kcalToteutunut vaje
1556 kcalTavoite
1253 kcalSyöty (Toteutunut)
-303 kcalTavoitteesta
24 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 21.10.2008

Voi voi, viikonlopppu meni täysin pyllylleen, ja nyt täytyy ottaa itseä taas niskasta kiinni. Vaakaan menen vasta perjantaina. Laitoin tavoitevajeeksi 800, ei ole fiksua, tiedän, mutta nyt ei auta.... :(

[ Katso ruokalista! ]

1826 kcalKokonaiskulutus
-800 kcalTavoitevaje
-1016 kcalToteutunut vaje
1026 kcalTavoite
810 kcalSyöty (Toteutunut)
-216 kcalTavoitteesta
16 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
  • Ei suosikkeja.
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=kanako96