Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




keskiviikko 21.07.2010

Olkapää tähystysleikattiin Tampereen Terveystalolla tasan kaksi viikkoa sitten. Kantosidettä olen käyttänyt nyt 30 asteen helteissä 2 viikkoa ja toiset kaksi viikkoa on edessä. Sen jälkeen aloitetaan pitkä ja piinaava kuntoutus.

Terveys nousee aivan uudelle merkitystasolle vasta kun sen menettää. Aiemmin päiväni ovat täyttyneet työstä, liikunnasta ja fyysisistä maalla asumiseen liittyvistä puhteista, mutta nyt en voi tehdä niistä mitään. Jäljelle jää tylsyys, turhautuminen, pakottava tunne vartalossa, turvotus ja nouseva elopaino.

Tämä blogi on herääminen siihen tosiasiaan, että fyysinen terveys ja liikkumisen ilo ovat lahjoja joita tulee vaalia. On mukavaa näyttää fyysisesti ikäluokkaansa 10 vuotta nuoremmalta, ja tämän asian saa ja se pitää lausua ääneen. Jokainen voi tehdä saman jos haluaa. Minä haluan.

[ Katso ruokalista! ]

1805 kcalKokonaiskulutus
1805 kcalTavoite
1283 kcalSyöty (Toteutunut)
-522 kcalTavoitteesta
3 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 22.07.2010

Eilen tuli syötyä karkkia ja jäätelöä, nyt on uunissa pizza. Kohta alkaa olla turhuudet tyhjennetty kaapista ja voi keskittyä normaalimpaan ruokavalioon.

Karkkia ei tee karppaajan edes mieli, jäätelötkin tuppaavat maistumaan ällön makealta. Parasta mahdollista jäätelöä on Lidlin vihreäpurkkinen pähkinäjäätelö. Ihanan täyteläistä ja kermaista muttei liian makeaa. Pähkinät tasapainottavat mukavasti hyvillä rasvoillaan jäätelömassan muuten niin sokerista koostumusta.

Jos oikein kuurilla tahtoo olla eikä saa mahdutettua jäätelöä ruokalistalleen kannattaa korvata se kermaisella rahkalla. Itse laitan 2 dl vaahdotettua kuohukermaa, 2 dl Valion maitorahkaa, niukasti makeutusjauhetta ja marjoja senhetkisen mieliteon mukaan ja sitten vaan ääntä kohti.

Tanssimattopeli45 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1805 kcalPeruskulutus
+160 kcalLiikunta
1965 kcalKokonaiskulutus
1965 kcalTavoite
1858 kcalSyöty (Toteutunut)
-107 kcalTavoitteesta
6 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
  • Ei suosikkeja.
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=karppailija