Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




lauantai 07.12.2013

Aamulla kävin vaa´alla ja onneksi se ei näyttänyt ihan niin paljon kuin vielä eilen illalla.
Eilen pidinkin oikein syöpöttelypäivän. Pakkohan kaapit oli tyhjentää herkuista ennen laihduttamista. Jotkut kuulemma heittää roskiin. Minä söin ;D
Tänään sitten olinkin tiukkana kaupassa kaikkien niiden suklaiden keskellä. Lapsetkin sai omat pussit karkkia, eikä tosiaan laitettu kaikkien (=minun) iloksi keppoon.

Kaipa tämä tästä alkaa taas sujua...

[ Katso ruokalista! ]

1998 kcalKokonaiskulutus
-800 kcalTavoitevaje
-674 kcalToteutunut vaje
1198 kcalTavoite
1324 kcalSyöty (Toteutunut)
+126 kcalTavoitteesta
18 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 08.12.2013

Toinen päivä kituuttamista edessä.
Tänään olenkin menossa ostamaan loput joululahjat, plääh :(
Jos mitään ylläri lahjoja ei tulis ostettua aionkin sijoittaa loput rahani omaan joululahjaani. Uuteen pipoon ja takkiin :)
Tiedän kyllä, että kantsis varmaan ostaa joulun jälkeen, mutta mun tekee niin kovin mieli niitä nyt jo. Tänne meillekkin tuli lumi vasta nyt eikä niille ole ollut tarvetta aikasemmin.
Ainakin käyn kuolaamassa niitä nyt samalla.

Muuten tämä päivä on mennytkin samanlailla kuin aina sunnuntait. Siivousta, siivousta ja kirppispaikan järjestelyä. Illalla sitten lopuksi vielä viikkokauppaan.
Mä oikeen odotan, että pääsen ostamaan ananasta, rahkaa yms.
Oiskos teillä muilla vinkata mitään hyvää nesteenpoistajaa??? Ananas nyt ainakin, mutta muita? Tabletteja en nyt uskalla vielä syödä, joten luonnollisia keinoja haen.

1. Nannis sanoi...

Persilja nyt ainakin on hyvä nesteenpoistaja. Tee persiljateetä ja laita sitruunaa joukkoon. Kultapiiskutee toimii myös :)

sunnuntai 08.12.2013 klo 14:28

[ Katso ruokalista! ]

1998 kcalKokonaiskulutus
-800 kcalTavoitevaje
-808 kcalToteutunut vaje
1198 kcalTavoite
1190 kcalSyöty (Toteutunut)
-8 kcalTavoitteesta
15 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 09.12.2013

Työpäivä. Onneksi kaksi viikkoa enää ja sitten onkin piiiiiiiitkän pitkä vapaa :)
Nyt aamusta ulkoiltiin tietenkin taas lasten kanssa. Tällä kertaa päästiinkin pulkkamäkeen. Hauskaa oli ja kyllä tämä hoitotätikin sai aika paljon juosta mäkeä ylös ja alas. Hyötyliikuntaa, hyötyliikuntaa :D :D :D

[ Katso ruokalista! ]

1998 kcalKokonaiskulutus
-800 kcalTavoitevaje
-787 kcalToteutunut vaje
1198 kcalTavoite
1211 kcalSyöty (Toteutunut)
+13 kcalTavoitteesta
9 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
  • Ei suosikkeja.
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=kultapossu