Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




keskiviikko 09.11.2011

Nonniin, taas uudella innostuksella laihduttamaan. Vuorossa nyt Dukan dieetti, joka nyt ainakin aluksi toiminut hyvin (viikossa -4kg). Sääntöjen mukaan tää olis noin 2 vuoden rupeama ja vasta ens kesänä saisi seuraavan kerran syödä leipää ja hedelmiä. Sinänsä siis tyhmä dieetti, koska pitää jättää paljon kaikkea terveellistäkin syömättä. Inhottavalta tuntuu myös se, että olin ennen kasvissyöjä ja nyt täytyy syödä sitä lihaakin. Ajattelin tossa ens vuoden puolella kuitenkin jo alkaa syödä täysjyvätuotteita ja hedelmiä, ettei ihan hulluksi mene. Sitten siitä vähitellen taas varmaan vuoden 2013 puolella takaisin kasvissyöjäksi. Mutta tällä hetkellä painonpudotus on tärkeämpi kuin muut terveyasiat, koska läskinä oleminen masentaa kuitenkin sen verran.
Eli toivottavasti tämä nyt toimii! Parhaani ainakin yritän :)

[ Katso ruokalista! ]

2222 kcalKokonaiskulutus
-879 kcalTavoitevaje
-899 kcalToteutunut vaje
1343 kcalTavoite
1324 kcalSyöty (Toteutunut)
-20 kcalTavoitteesta
29 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 10.11.2011

Eilen siis oli vihannes/proteiini päivä ja hiilarihimo sai syömään puolikkaan paahtoleivän. Äsken söin aika ison palan lihamureketta, minkä olis varmaan voinut jättää väliin. Täytyy siis vähän jumpata että saan syödä illalla vielä lehtipihviä!

[ Katso ruokalista! ]

2222 kcalPeruskulutus
+209 kcalLiikunta
2431 kcalKokonaiskulutus
-892 kcalTavoitevaje
-994 kcalToteutunut vaje
1539 kcalTavoite
1437 kcalSyöty (Toteutunut)
-102 kcalTavoitteesta
6 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 11.11.2011

Nyt menossa Dukan dieetin painonpudotusvaihe, jossa syödään vuoropäivin (tai 5pv/5pv) pelkkää proteeinia ja proteiini + vihannekset. Tänään saa taas syödä vihanneksia, joka on tosi hyvä, koska töissä on todella vaikea syödä pelkkaa proteiinia. Ohjeiden mukaan tähän vaiheeseen kuuluisi vain 30 min reipasta kävelyä päivässä ja raskasta liikuntaa pitäisi vältellä. Aion kuitenkin jumppailla n. kolme kertaa viikossa ihan sen takia, ettei lihasmassa katoa. En ehkä kuitenkaan mitään rankempia lihaskuntoharjoituksia tekisi, koska tuntuu, ettei jalat meinaa kantaa niin hyvin.
Olo on kuitenkin tajuttoman kevyt ja energinen! Yritin pysyä vaa'alta pois maanantaihin asti, mutta kävin tänään aamulla enkä tykännyt luvusta. Hyökkäsvaiheen älyttömän painonpudotuksen jälkeen tämä tahti tuntuu hitaalta, mutta on varmasti terveellisempi. Tietysti siihen aamupainoon vaikuttaa sekin, ettei suoli oikein toimi... Eilen osti ihanaa pellavansiemenrouhetta, jossa on kuivattuja mustikoita, joten toivottavasti se auttaa vatsaa.

[ Katso ruokalista! ]

2222 kcalKokonaiskulutus
-892 kcalTavoitevaje
-438 kcalToteutunut vaje
1330 kcalTavoite
1784 kcalSyöty (Toteutunut)
+454 kcalTavoitteesta
32 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 12.11.2011

Jaa-a eilen tuli syötyä pussillinen luumuja, ei ehkä paras idea... Luulen, että pidän ehkä kaksi proteiinipäivää putkeen, koska maanantaina haluisin, että olisi salaattipäivä.

[ Katso ruokalista! ]

2222 kcalKokonaiskulutus
-892 kcalTavoitevaje
-968 kcalToteutunut vaje
1330 kcalTavoite
1254 kcalSyöty (Toteutunut)
-76 kcalTavoitteesta
23 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 13.11.2011

[ Katso ruokalista! ]

2222 kcalKokonaiskulutus
-892 kcalTavoitevaje
-1069 kcalToteutunut vaje
1330 kcalTavoite
1153 kcalSyöty (Toteutunut)
-177 kcalTavoitteesta
5 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 14.11.2011

Eilen oli isänpäivä ja tarjoilla oli kakkua ja muuta hyvää. En kuitenkaan koskenut mihinkään niistä, vaan söin pihviä herkkupalaksi :) Pidin siis kaksi proteeinipäivää putkeen, että tänään saisi syödä salaattia. Sen takia varmaan tänä aamuna myös tuo paino on tippunut aika kivasti :)
Tänään on jumppa eli saa syödä vähän reilummin onneksi!

[ Katso ruokalista! ]

2194 kcalKokonaiskulutus
-840 kcalTavoitevaje
-854 kcalToteutunut vaje
1354 kcalTavoite
1340 kcalSyöty (Toteutunut)
-14 kcalTavoitteesta
14 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 15.11.2011

Eilisen jumppa peruuntui, joten tänään pitää itsenäisesti jumppailla, ettei mene ihan fleguksi. Tähän mennessä aikamoiset proteeinimäärät olen jo saanut vedettyä (beef jerky on niiiin hyvää) eli ehkä loppupäiväksi voisi keksi jotain muutakin. Huomenna taas vihanneksia jee! Pitää keksiä joku hyvä tapa valmistaa munakoisoa ilman, että käyttäisi hirveästi rasvaa.

[ Katso ruokalista! ]

2194 kcalKokonaiskulutus
-840 kcalTavoitevaje
-915 kcalToteutunut vaje
1354 kcalTavoite
1279 kcalSyöty (Toteutunut)
-75 kcalTavoitteesta
26 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
  • Ei suosikkeja.
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=nattuli