Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




lauantai 09.12.2006

Ensimmäinen päivä kirjautuneena. En tiedä tarkaan mitä painan eikä kotona ole vaakaa, täytyy arvioida (mielummin hiukan yläkanttiin). Viime lähipäivinä on tullut syötyä yli kulutuksen, ja nyt himottaisi ottaa takaisin. Illalla makeanhimoa, mutta ei näläntunnetta.

Kalorilaskuriin tutustuin jo aiemmin, lähtöpaino oli silloin tuossa 59,5. Pituutta on 156,5.

[ Katso ruokalista! ]

1550 kcalKokonaiskulutus
-309 kcalTavoitevaje
-835 kcalToteutunut vaje
1240 kcalTavoite
714 kcalSyöty (Toteutunut)
-526 kcalTavoitteesta
17 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 10.12.2006

Aamusta asti hiukan huonovointinen olo. Ei tee mieli syödä. Ennen iltapalaa nautin mukavan kevyehkön ja lyhyehkön salitreenin lyhyillä sarjoilla ja painavilla painoilla. Koska olen diabeetikko, iltayöstä verensokeri laskee liian alas väärän insuliiniannosten arvioinnin takia ja syön hiukan lisää (mikä ei olekaan oikeastaan pahitteeksi, koska paha olo piti kalorit loitolla päivällä).

[ Katso ruokalista! ]

1493 kcalKokonaiskulutus
-400 kcalTavoitevaje
-723 kcalToteutunut vaje
1253 kcalTavoite
930 kcalSyöty (Toteutunut)
-323 kcalTavoitteesta
19 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 11.12.2006

Unohdan käydä vaa'alla vaikka olisi ollut mahdollisuus. Hieman huono olo edelleen mutta uskallan syödä. Täytyy fiksailla ruokia laskurissa ja arvioida sinne päin kun ei löydy ihan sellaisia ruokia mitä tuli syötyä. Hyvä päivä.

[ Katso ruokalista! ]

1493 kcalKokonaiskulutus
-400 kcalTavoitevaje
-482 kcalToteutunut vaje
1150 kcalTavoite
1068 kcalSyöty (Toteutunut)
-82 kcalTavoitteesta
35 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 12.12.2006

Viimeinkin vaa'alla ja uskomattomat 54,2 kg. Painoin alle 55 viimeksi kai lukion alussa viitisen vuotta sitten. Nestetasapaino on kyllä varmaan matalalla. Huono olo vaivaa enkä uskalla syödä.

[ Katso ruokalista! ]

1493 kcalKokonaiskulutus
-400 kcalTavoitevaje
-820 kcalToteutunut vaje
1124 kcalTavoite
704 kcalSyöty (Toteutunut)
-420 kcalTavoitteesta
23 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 13.12.2006

Taas huono olo, ehkä vähän vähemmän kuin eilen? Kaksi tenttiä tulossa huomenna ja ylihuomenna. Pakko ottaa kevyesti tänäänkin. Ei tosiaankaan ole nälkä. Onneksi vaaka näyttää nestetasapinon olevan kunnossa aamulla.

[ Katso ruokalista! ]

1522 kcalKokonaiskulutus
-209 kcalTavoitevaje
-563 kcalToteutunut vaje
1313 kcalTavoite
960 kcalSyöty (Toteutunut)
-354 kcalTavoitteesta
31 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 14.12.2006

Viimeinkin terve olo, ihanaa! Ruokalassa oli joulumättöä, tulipahan otettua rasvoja takaisin kun on ollut niin vähillä mutta kohtuus säilyi :) Miellyttävä tunnin salitreeni lyhyellä alkulämmittelyllä. Aivan ihanaa.

[ Katso ruokalista! ]

1493 kcalKokonaiskulutus
-400 kcalTavoitevaje
-399 kcalToteutunut vaje
1221 kcalTavoite
1222 kcalSyöty (Toteutunut)
+1 kcalTavoitteesta
24 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 15.12.2006

Jee, tentti tehty ja vatsa kunnossa. Täytyykin ruveta tarkkailemaan ettei tule syötyä liikaa :) Voisi kyllä palkita itsensä jollain pienellä.. Eilinen liikunta sai taas aamusokeriarvot laskemaan ja piti vetäistä ylimääräinen myslipatukka. Onneksi se kävi aamulla niin voi loppupäivän ottaa kiinni :)

Irtokarkeissa oli sitten vähemmän hiilareita ja liikaa insuliinia johtaa luonnollisesti ylimääräiseen välipalaan. Tänään näin, kulutuksen alla ollaan kuitenkin :)

[ Katso ruokalista! ]

1527 kcalKokonaiskulutus
-235 kcalTavoitevaje
-61 kcalToteutunut vaje
1292 kcalTavoite
1466 kcalSyöty (Toteutunut)
+174 kcalTavoitteesta
28 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=nea