Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




sunnuntai 01.01.2012

Kyllähän mie nyt ihan häpeän itteäni!!!

Pitkän tauon jälkeen mie nyt taas on täällä! ja uskomatonta kyllä sekä todella ärsyttävää ja turhauttavaakin että lähtötilanteessa taas ollaan!!!

Voi itku sentäs.. Nyt mie kuiten oon lopettanu työt kun niistä ei tuntunu olevan muuta ku harmia ja rahaakin siitä jäi käteen loppujen lopuksi niin vähän, että ei paljo naurattanu. Kaiken energian se kuitenki söi ja oli niin kiireistäki, että syömiset meni pieleen jo ihan sen takia ku töissä vaan ei ehtiny aina syödä:/ ja sit ku illalla vihdoin ja viimein pääsi syömään, niin sittehän sitä ahmi ja teki mieli kaikkea epäterveellistä ja lihottavaa. Liikkuakaan ei sitte enää jaksanu, ku tuntu töistä tullessa vaan siltä että ei ois enää jaksanu muutaku nukkua. Tein vaan kaiken pakollisen.


Vaan nyt ei ainakaa pitäs olla esteitä liikkumiselle, eikä terveelliselle syömisellekään. Jotenka koitanpa tässä ottaa uutta suuntaa elämälle ihan pienin askelin ja nyt lähen aluksi siitä liikkeelle että jos sitä huomenna lähinnäs kirjais ylös ja kahtelis mitä sitä tulee suuhun laitettua ja kuinka paljon ja että kuin paljo siis kertyy plus kaloreita .. jospa siitä heräis todellisuuten ja sais potkua tähän hommaan :)

Huomiseen siis :)

[ Katso ruokalista! ]

2022 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-2022 kcalToteutunut vaje
1522 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1522 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 04.01.2012

Pienin askelin eteenpäin.. Sillä ajatuksella yhä mennään.
Ihan hyvinhän tuo näyttää lähteneen jo parempaan suuntaan taas. Eikä tällä hetkellä tunnu olevan enää tarvetta stressi syöpöttelyynkää.. Joka tuntu mulla jossain välissä ihan riistäytyvän käsistä. Sillon upposi suklaapatukat ja muut herkut alas ihan keviästi.
Jopsa se tästä :) luottavaisin mielin olen. Kunhan en vaan innostu vetämään övereitä tässäkin, mikä mulla on näkkyy vähän kaikessa tapana.. Loppuu innostus äkkiä kun vetää liian äärimmilleen kaiken. Noh näillä puheilla Huomiseen sitten :)

Kävely, 5 km/h (kohtalaisen ripeä)40 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1982 kcalPeruskulutus
+141 kcalLiikunta
2123 kcalKokonaiskulutus
-525 kcalTavoitevaje
-366 kcalToteutunut vaje
1598 kcalTavoite
1757 kcalSyöty (Toteutunut)
+160 kcalTavoitteesta
24 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 05.01.2012

Tanssipelin pelaaminen43 minuuttia
Kävely, 5 km/h (kohtalaisen ripeä)25 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1978 kcalPeruskulutus
+281 kcalLiikunta
2259 kcalKokonaiskulutus
-508 kcalTavoitevaje
-740 kcalToteutunut vaje
1751 kcalTavoite
1519 kcalSyöty (Toteutunut)
-232 kcalTavoitteesta
16 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 06.01.2012

Liikuntahan multa näkkyyy tällehi päivää puuttuu ihan kokonaan, not good :/ Tavoitteena kun olisi että oppis harrastamaan joka päivä ees vähän. No onhan tässä koko elämä aikaa vaan kun nyt ois tarkotus toimia :) Mutt mutt eiköhän tää kuites tästä. Muuten kuitenki palautunu kaikki aika hyvin ennalleen, niinkuin ne oli tätä mun painon jälleen nousemista :)

[ Katso ruokalista! ]

1974 kcalKokonaiskulutus
-504 kcalTavoitevaje
-728 kcalToteutunut vaje
1470 kcalTavoite
1246 kcalSyöty (Toteutunut)
-224 kcalTavoitteesta
14 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 07.01.2012

Pizza päivä tänään :) Kullan tekemää pitsaa, nami, eikä tarvihe ees mennä kalorit yli, .. paitsi ehkä illalla jos olusen ottaa tai pari. Mutta enpä kanna huolta, jospa yli kulutuksen nyt ei kuitenkaa menis. Kuitenkin tarkoitus olisi opetella elämään kohtuullisen herkuttelun kanssa eikä kokonaan ilman :)
Kävelylenkin kyllä vois vielä tälle iltaa koittaa jaksaa käydä niin sais vähän liikuntaa. Löyty kerta mp3 soitinki tuolta laatikon pohjalta.

Kävely, 5 km/h (kohtalaisen ripeä)42 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1968 kcalPeruskulutus
+147 kcalLiikunta
2115 kcalKokonaiskulutus
-497 kcalTavoitevaje
-508 kcalToteutunut vaje
1618 kcalTavoite
1607 kcalSyöty (Toteutunut)
-11 kcalTavoitteesta
10 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 08.01.2012

Lenkki matka pitenee vähitellen :) Pittäis kyllä keksiä jottain muutaki urheiltavaa. Maanantaina alkais kyllä erinäisiä lajeja kuten zumbaa ainaski ja sinne kyllä kiinnostas mennä, ainut vaan kun oon vähän ujo ja sitte on aika korkea kynnys lähtiä yksin sinne :/ Jotain muutakin kuitenkin haluaisintehä kuin vain kävellä.. Mistä saisin rohkeutta sen verran..

Pitää vielä mietiskellä eri vaihtoehtoja :)

Kävely, 5 km/h (kohtalaisen ripeä)56 minuuttia

1. Nannis sanoi...

Zumbaan vaan muru! Taatusti nautit, etkä ehdi ujostella, kun on niin kiire heiluttaa peppua.
Terv. nimim. Entinen ujo, nykyinen zumbaohjaaja :)


sunnuntai 08.01.2012 klo 20:17

[ Katso ruokalista! ]

1961 kcalPeruskulutus
+194 kcalLiikunta
2155 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-649 kcalToteutunut vaje
1655 kcalTavoite
1506 kcalSyöty (Toteutunut)
-149 kcalTavoitteesta
14 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 09.01.2012

Jaaha, tästä tuliki sitte ihan kokonaan liikkunnaton päivä :/ Oijoi.. ja tekosyitä riittää taas, olin väsynyt ja oli niin tympeä päivä. No joo vaan kylhän mie mielelläni liikuntaakin harrastan, ei vaan tänään sitte jaksanut. Loppuviikko sitte sitäkin enemmän ;) tietty.

[ Katso ruokalista! ]

1965 kcalKokonaiskulutus
-508 kcalTavoitevaje
-488 kcalToteutunut vaje
1457 kcalTavoite
1477 kcalSyöty (Toteutunut)
+20 kcalTavoitteesta
14 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
  • Ei suosikkeja.
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=nekkunen