Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




perjantai 03.08.2012

Tavoitteena tuhota ylimääräiset 5kiloa ja oppia uutta syömis rytmiä ja terveellisempiä tottumuksia. Mielellään karistaa kilot nopsaan ja sitten keskittyä terveelliseen jatkoon :)

[ Katso ruokalista! ]

1721 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-691 kcalToteutunut vaje
1221 kcalTavoite
1030 kcalSyöty (Toteutunut)
-191 kcalTavoitteesta
17 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 04.08.2012

Motivaatio on ollut tänään hyvä ja aika mustikka pitoisesti mennään :) nyt kun laihdutus päätös on tehty alan siihen itsekin uskoa :) ja puolitoista kiloa on jo alusta pudonnut. .oikeastaan kun olen lisännyt marjojen ja hedelmien syöntiä saan syödä huomattavasti useammin kun koko kesän vallinneella mitä sattuu pari kertaa päivässä ruokavaliolla..

[ Katso ruokalista! ]

1865 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-779 kcalToteutunut vaje
1365 kcalTavoite
1086 kcalSyöty (Toteutunut)
-279 kcalTavoitteesta
31 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 05.08.2012

Taas oli paino pudonnu ja alussahana se ny lähteekin helposti, oli pitkään toi paino 65 söin mitä tahansa. Toivon enemmän sitä muutosta, ei jojoilevaan ruokavalioon. Tällä hetkellä olen töissä 7 pvää viikosta vielä elokuun loppuun, joten liikunnalle ei yksinkertaisesti jää aikaa. Eli dieettiä ja ruokavalioo elokuu ja sen jälkeen tasapainotetaan liikunnalla :) Oon ilonen et tulin tänne on ihan eri motivaatio ja ei tuu huijattua itseensä kun kirjaa tänne kaikki..

[ Katso ruokalista! ]

1861 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-875 kcalToteutunut vaje
1361 kcalTavoite
986 kcalSyöty (Toteutunut)
-375 kcalTavoitteesta
15 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 06.08.2012

Ei varmaan kannnattas käydä vaa'alla kokoajan, koska normaali tahtini on aina se, kilo per viikko, ja huomaan itsekin jo pahimpien nesteiden lähteneen, ja olo tuntuu huomattavasti jo litteemmältä. Tästä on siis hyvä jatkaa :) OLen koittanut miettiä sellaista realistista, tässä pysytään painoa ja ajattelisin sen sitten aikanaan ehkä noin 60-62 kg väliin. Parikymppisenä se oli hyvä paino siihen sai syödä mitä vaan :) jos siinä voisi aikuisempana pysyä tperveellisellä syömisellä ja liikunnalla...
Iltapäivällä töissä mies halusi subia ja marssin sinne hakee ukolle patonkia kaikilla myrkyillä ja itseeni hämmästyen pysyi. Tiukkana. Valitsin salaattia inauksella kastikkeita ja en huolinut mukaan tulevia leipiä. Olo on täysi ja oli yllättävän hyvää :)
Koska olen opetellut hedelmien, marjojen napostelua ja suunnitellut enemmän päivän syömisiä, ei yllättäviä heikkouden hetkiä ole kuulunut, kun verensokerit ei ole heitellyt :)
Oon niin ylpee itsestäni, sillä ennen dieettini on perustunut syömättömyyteen ja nyt paino putoo ja syön... :)

[ Katso ruokalista! ]

1859 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-953 kcalToteutunut vaje
1359 kcalTavoite
906 kcalSyöty (Toteutunut)
-453 kcalTavoitteesta
20 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 07.08.2012

Ei ehkä oo niin fiksua ravata vaa'alla joka päivä painoin tänään saman kuin eilen vaikka menin jopa kevyemmällä. .olen pudottanut kahdessa viikossa noin kaks kiloa mikä on aika normaali tahti itselle. Niitten karistamiseen jää koukkuun alku täpinöissään ja si on vähän et mitä sama kun eilen vaikka se on täysin normaalia ja hyväkin et tahti on tää-500-1 kg viikossa. .kärsivällisyys ei ole lajini. Kaikkein typerintä on ettei ehdi liikkumaan, elokuu on bielä 10-12 h päiviä ja oon ollu iltasin aivan poikki. .Joten ei auta kun odotella syyskuuta ja lomaa kun saa olla aktiivinen :)

Illasta pakko vielä käydä lisään tänne pari fazeria. .Olen siis tunnesyöppö oli kinaa oman isän sekä mieheni kanssa ja heti tuli mieleen kaikkia herkkuja mitä vois hetken ahdistukseen, alkaa tunkemaan naamariin. .mutta pysyin tiukkana(suklaat 2 palaa söin iltapäivällä kyläss)
Ja jopa kokkasin paskamaiselle ukolleni herkullisen iltapalan, mutta toisalta kiristi ja ärsytti ukot niin paljon etten piruuttanikaan syö :)
Oon si hyvän näköinen ja hoikka leski hahahaha

[ Katso ruokalista! ]

1859 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-833 kcalToteutunut vaje
1359 kcalTavoite
1027 kcalSyöty (Toteutunut)
-333 kcalTavoitteesta
10 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 08.08.2012

Ihan mahtava tunne kun paino alkaa kutosella tahti on ollu nopsakka, sillä olen huomannut, että pelkkä lwivän vähentäminen toimii aina. .Eniten tässä on alkanut jännittämään kuinka sennihanne painon saa sitten pysymään. Tälläinen syömisen merkkailu ja liikunta vois olla hyvänapuväline. .Omaa syömistä on toisinaan kamalan vaikea hahmottaa joko syö yltiöpäisesti tai ei juuri ollenkaan.. hola!! kävin leffassa söin vähän poppiksii mut muuten on pysytty ruodussa. .oon aika hyvin päässy iltasyömättömyyden rytmiin, kun siihen tottuu on ihana si herätä aamupalalle näläsenä ja maha ei niin pullollaan :) haluisin lenkille, mutta on niin pirun kylmä(huono syy) ostin just lennot damin kautta romaniaan mistä alkaa syyskuun retkeily, punaselle merelle ainakinnensin asunto-autoileen. .kaverin, isin ja miehen pitäs tulla hakeen mut karavaanin kyytiin syyskuussa bucarestista. .hauskaa ja vie hauskempaa jos ois kerrankin bigini kunnossa edes vähän enemmän kun normisti..

[ Katso ruokalista! ]

1850 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-864 kcalToteutunut vaje
1350 kcalTavoite
986 kcalSyöty (Toteutunut)
-364 kcalTavoitteesta
14 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 09.08.2012

Motivaatio sen kun paranee painon laskiessa, ei voi kuin ihmetellä mitä piilorasvoja joissain ruuissa on. Olen kesän aikana usein ruokaillut torilla kalaa ja salaattia ja paino vaan noussut, nyt syönyt selkeesti vähempi rasvasta ja marjoja, omenoita jne.. eilen illalla koko perhe söi ihan kärkyttävän herkun näköistä perhe pizzaa ja mä join tiukkana vihreetä teetä, mietin vaan ,että oon syöny tän kesän aikana ihan tarpeeks pizzaa, etten kuole jos kerran skippaan. Se tuoksu niin hyvältä! ja itseeni vastaan taistellessa tuntu ,että alkaa päätä särkeen. Mikä siinä pizzassa saa ihmisen niin sekasin?! ei mikään ruoka tuoksu niin sellaseta. .ehkä siihen tottuu kun kieltäytyy toisinaan, aina ei tarvi. Mutta eilenkin tiesin ,että si oisin vaan morkkistellu sellasen syömistä myöhään illallla. Meen mielummin johkin ihanaan pizzeriaan rauhassa joku kerta kun dieetti on jo hetken ollu ja nautin lasin viinii jne. .Haluaisin muutenkin oppia hallintaa jpidenkin ruokien suhteen, miksei ihminen kuolaa himosta kun näkee upeita hedelmiä jne. .on ne hyviä ja maistuu mut ei saa samaa rasvahimo reaktioo aikaan...Rasva koukuttaa..
lähdettiin illasta asuntoautolla askeleen Lappeenrantaan ja huomenna risteillään Viipuriin, mummoni ja vaariin koti kaupunkiin. .Taas oli läski tulikokeessa kun muut halusivat heseen :) pysyin kovana mutta mies tuputti kahden haukun verran burgeriaan ja muutaman ranskiksen otin, koitin nämä pikku purasutkin ,merkkailla tänne. .Vaja on ollut koko viikon niin reilu, että tänään eka kerta normi vajeella. .Ei voi reissussa olla ihan yhtä niukalla :) Ja hyvä opetella tota pientä repsahdusta voi ottaa muutaman ranskiksen, ei tarvi vetää ähkyyn aina..
olen juurikin sellainen mutta kun ollaan lomalla syöppö..

[ Katso ruokalista! ]

1842 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-514 kcalToteutunut vaje
1342 kcalTavoite
1328 kcalSyöty (Toteutunut)
-14 kcalTavoitteesta
15 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=ninoh