Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




sunnuntai 16.06.2013

Garminin ja Polarin sykevyöt pienimuotoisessa arvioinnissa.

Nyt on kokeiltu Garminin ja Polarin sykevyöt ja Polar todettu aivan ylivoimaiseksi voittajaksi. Garmin suorastaan otti rökäletappion tässä kisassa. Syy miksi ylipäätänsä lähdin ostamaan Polarin sykevyötä, oli se, että Garminin antamissa syketiedoissa ei ollut mitään järkeä. Se hyppi jatkuvasti 115 ja 200 sykkeen välillä juoksulenkin välillä. Sai olla korjaamassa asentoa valehtelematta 30sekunnin välein. Palo hermot niin monesti tuohon Garminin sykevyöhön.

Aloin netistä tutkimaan tätä kyseistä asiaa, ja tyyliin ensimmäinen hakutulos Googlesta käsitteli tätä samaa ongelmaa. Eli joku muukin kuin minä, oli huomannut tämän. Samoin yksi työkaverinikin oli vaihtanut Garminin vyön Polariin, koska Garmin anto epäluotettavaa tietoa sykkeistä. Esimerkiksi juuri siten että Garmin ilmoitteli tyyliin alamäkeä juostessa huomattavasti korkeampia sykkeitä kuin ylämäkeen juostessa, ja ylämäkeen juostessa sykkeet useimmiten vielä tippuivat tasasen juoksusta.

Itselläni on käytössä Garmin Forerunner 310XT - GPS-syketietokone. En voi muuta kuin ihmetellä miten Garmin tuuppaa muuten niin loistavien Forerunner kellojen mukaan noin surkean sykevyön. Ei vaan jaksa käsittää. Ja tuo vyö on vieläpä Garminin huippumalli.... Ai että on ilo juosta kun sykevyö antaa luotettavaa tietoa ja sitä ei tarvi siirrellä jatkuvasti uuteen paikkaan.

Tässä vielä kuva molemmista vöistä. Itse Garminin lähetinosa sykevyössä on fyysisesti irrotettavissa ja siirrettävä toiseen vyöhön jossa kiinnitys on identtinen. Eli tässä tapauksessa Polarin vyöhön.

Katso kuva kohdasta "Siirry sivulle": Siirry sivulle!

1. Cloudy sanoi...

Polarin vyö kannattaa muuten sitten pestä hyvin joka käyttökertan jälkeen käsin ja tasasin väliajoin myös pesukoneessa. Mä myös kuivaan pesun jälkeen vyön hyvin ja ne "nastat" vielä erikseen pumpulipuikolla. Eka Polarin vyö teki "Garminit", kun en kuivannu noita nastan koloja vyöstä erikseen ja sen jälkeen oon ollu tarkka tosta pesusta + kuivaamisesta.

sunnuntai 16.06.2013 klo 17:25

[ Katso ruokalista! ]

2580 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-513 kcalToteutunut vaje
2080 kcalTavoite
2067 kcalSyöty (Toteutunut)
-13 kcalTavoitteesta
23 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 23.06.2013

Naisiin ei voi pieni poikanen luottaa...

[ Katso ruokalista! ]

2561 kcalPeruskulutus
+527 kcalLiikunta
3088 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-801 kcalToteutunut vaje
2588 kcalTavoite
2287 kcalSyöty (Toteutunut)
-301 kcalTavoitteesta
40 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 24.06.2013

Ja paino alle 90kg. Tänään kun sovitin vaatteita niin L koon t-paita meni päälle, pahimpina aikoina reilu 2vuotta sitten jo XXXL alkoi tekemään tiukkaa.. En henkilökohtaisesti muista millon olisin painanut alle 90kiloa. Olisiko ollut yläasteen alussa. Eli joskus 12 vuotta sitten. Tänään ilmestyi myös kalorilaskurin yläreunaan banneri että 1kk käyttöaikaa jäljellä. Ostin aikoinaan 6kk käyttöaikaa ja olen ollut nyt 5kk jatkuvalla kalorivajeella ja siinä ajassa lähtenyt n. 19kg pois. Ei tarvitse kauaa miettiä jatkanko käyttöaikaa.

Nyt samalla täytyy kyllä lausua iso kiitoksen sana kalorilaskurille. Ei sitä pystynyt ymmärtämään miten paljon sitä oikeasti söi ennen kuin tulin tänne, ja aloin pistämään syömisiäni ylös. Kalorilaskurin tehosta kertoo aika hyvin sekin että reilun 2 vuoden aikana (10/2010-01/2013) laihduin 150kg -> 110kg. Nyt Kalorilaskurin käytön myötä paino on tippunut 110kg -> 89.5kg n. 5 kuukaudessa. Toki tämä on vaatinut myös itseltänikin päättäväisyyttä. Ei sitä mikään sivusto tee automaattisesti. No mutta kaikenkaikkiaan 60kg sulanut läskiä, pidän sitä kohtuullisen hyvänä suorituksena.

Ja kyllä. Iho on pysynyt täysin mukana. Ei roiku mistään kohtaan. Kyllä se vain niin on että liikunta+ruokavalio+riittävä aika tuo parhaat tulokset. Eli olen sitten kaiketi laihduttanut kaikkien oppikirjojen mukaisesti.

1. Rags sanoi...

Aivan kateellisena luin sun tarinaas tuosta ja aivan mielettömästi oot saanu painoa tippumaan, mahtava juttu! :) kyllä kuulostais siltä, että oot laihduttanu niinku kaikki ruokavalio- ja kuntoekspertit tahtoos :) tsemppiä jatkoon :)

maanantai 24.06.2013 klo 07:42

[ Katso ruokalista! ]

2561 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-576 kcalToteutunut vaje
2061 kcalTavoite
1985 kcalSyöty (Toteutunut)
-76 kcalTavoitteesta
38 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 24.09.2013

Normaalipaino saavutettu. Eli BMI alle 25. Joskos sitä perjantaina hakisi pitsaa tämän kunniaksi. En nyt ihan heti muista milloin olisin ollu normaalipainossa, varmaan joskus yläasteella 15vuotta sitten. Pitkä matka ollaan tultu 3vuoden takaa kun tämä projekti alkoi. Tai no eihän se silloin vielä ollut mikään projekti. En uskaltanut ikinä edes haaveilla tälläisesta painosta.

1. Piiuskakg92 sanoi...

Onnea normaalipainosta, todella hieno suoritus! Perässä tullaan :)

maanantai 07.10.2013 klo 07:41

[ Katso ruokalista! ]

2676 kcalPeruskulutus
+738 kcalLiikunta
3414 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-501 kcalToteutunut vaje
2914 kcalTavoite
2913 kcalSyöty (Toteutunut)
-1 kcalTavoitteesta
49 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 30.10.2013

[ Katso ruokalista! ]

2469 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
117 kcalToteutuneet pluskalorit
1969 kcalTavoite
2586 kcalSyöty (Toteutunut)
+617 kcalTavoitteesta
41 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 14.11.2013

[ Katso ruokalista! ]

2460 kcalPeruskulutus
+460 kcalLiikunta
2920 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
447 kcalToteutuneet pluskalorit
2420 kcalTavoite
3367 kcalSyöty (Toteutunut)
+947 kcalTavoitteesta
56 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 27.11.2013

Viikko All-inclusive hotellissa takana ja saavutuksena +2kg. Eli taaseen pitäis vähän puristaa. No joo. Enhän mä nyt voi 2 kiloa viikossa lihoa. Mutta aivan varmasti tuli niiden buffettien edessä syötyä ja juotua aivan liikaa.

[ Katso ruokalista! ]

2460 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-294 kcalToteutunut vaje
1960 kcalTavoite
2166 kcalSyöty (Toteutunut)
+206 kcalTavoitteesta
46 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
  • Ei suosikkeja.
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=opapopa