Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




keskiviikko 18.02.2009

Voi...meni taas ihan pipariksi tää päivä. Tuli ahdettua liikaa leipää. Sämpylät oli niin hyviä...ja töissäkin oli aivan ihanaa ruokaa..
Huomenna sitten.

[ Katso ruokalista! ]

1726 kcalKokonaiskulutus
-299 kcalTavoitevaje
-122 kcalToteutunut vaje
1427 kcalTavoite
1604 kcalSyöty (Toteutunut)
+177 kcalTavoitteesta
16 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 25.01.2009

Voi voi...tammikuu ei kyllä oo menny oikein putkeen. .paino samoissa lukemissa kuin kuun alussa. Tosin paino on kyllä vaihdellut koko ajan välillä melkein kilon päivässä suuntaan tai toiseen ja sitten palannut taas lähelle alinta lukemaa. En oo kyllä ehtiny paljon liikkua ja nukkuminenkin on ollut vähän huonoa, kun pitää käydä töissä...En oo siihen mitenkään tottunu, sillä uskokoon ken haluaa, mutta aina tähän päivää asti olen pystynyt välttelemään normaalia "seitsemästä-neljään" työtä. .mutta nyt joudun tekemään lähes sellaista. .Sitten vielä lapset, koti ja eläimet ( yh kun olen...) ja miesystävääkin pitäisi huomioida...Lopputuloksena oon ihan poikki illalla eikä kauheesti innosta lenkkeily tms.
Toivottavasti tähän löytyy joku tasapaino.

[ Katso ruokalista! ]

1591 kcalKokonaiskulutus
-248 kcalTavoitevaje
-597 kcalToteutunut vaje
1343 kcalTavoite
994 kcalSyöty (Toteutunut)
-349 kcalTavoitteesta
10 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 17.01.2009

Voihan.... :(
Painoin tänä aamuna saman verran kuin viikko sitten ja kilon enemmän kuin pari päivää sitten...Ei oikein mieltä ylennä. Olen tainnu unohtaa juoda tarpeeksi vettä ja ruokavaliokin on ollut hyvin hiilaripainotteista. Lisäksi iski hirveet herkkumässyt...eilekin puoli levyä suklaata.. No, täytyy koittaa skarpata. En kyllä siltikään käsitä miten paino voi vaihdella näin paljon.

1. Ippeliina sanoi...

Voi, ihana kuulla että muillakin iskee karkkihimot enkä oo ainoo :) tsemppiä!

lauantai 17.01.2009 klo 22:39

[ Katso ruokalista! ]

1590 kcalPeruskulutus
+88 kcalLiikunta
1678 kcalKokonaiskulutus
-228 kcalTavoitevaje
-388 kcalToteutunut vaje
1450 kcalTavoite
1290 kcalSyöty (Toteutunut)
-160 kcalTavoitteesta
8 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 15.01.2009

Paino on tippunut aika paljon tällä viikolla...taitaa tuo uusi työ aiheuttaa sen että kaloreita kuluu rutkasti. Käytännössä seisomista ja kävelyä putkeen 5 tuntia päivässä....
Ruokailutkaan ei onnistu niin että saisin proteiineja tarpeeksi voidakseni noudattaa tota vähähiilihyd. Ruokavaliota...On pakko syödä koulussa ja kotona saa melkein tankata sapuskaa että kalorit tulis täyteen...Yht´äkkiä tuntuu että pitäis syödä hirveesti....Ja jos en syö...en jaksa..:I

[ Katso ruokalista! ]

1849 kcalKokonaiskulutus
-168 kcalTavoitevaje
-347 kcalToteutunut vaje
1681 kcalTavoite
1502 kcalSyöty (Toteutunut)
-179 kcalTavoitteesta
21 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 12.01.2009

Jonkin verran oon saanu vähennettyä tota hiilareitten määrää ruokavaliossa ja vastaavasti lisättyä proteiineja. Vielä pitäis kuitenkin parantaa että pääsis tavoitteeseen....
Siis tuohon jakauma-tavoitteeseen. Painotavoitteeseen on onneksi reilusti aikaa, ettei haittaa vaikka paino on alkanut tippua vähän hitaammin kuin ekoina kuukausina. Pääasia että suunta on oikea ;)

En sitten tiedä miten paljon näihin ruokailuihin vaikuttaa se kun aloitan huomenna uuden työn...Kouluavustajana. Saa nähdä mitä ne kouluruuat vaikuttavat. Muutenkin jännittää...

[ Katso ruokalista! ]

1588 kcalKokonaiskulutus
-210 kcalTavoitevaje
-300 kcalToteutunut vaje
1378 kcalTavoite
1288 kcalSyöty (Toteutunut)
-90 kcalTavoitteesta
13 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 11.01.2009

[ Katso ruokalista! ]

1589 kcalPeruskulutus
+83 kcalLiikunta
1672 kcalKokonaiskulutus
-213 kcalTavoitevaje
-509 kcalToteutunut vaje
1459 kcalTavoite
1163 kcalSyöty (Toteutunut)
-296 kcalTavoitteesta
9 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 07.01.2009

Kävin lueskelemassa eilen Ronja:sen kehoituksesta Miinan blogin. .täytyy todeta että täyttä asiaahan siinä oli ja kovin tutulta tuntui kaikki"virhelaihduttaminen", jonka lopputuloksena on jojoilu ja/tai ns. laihaläski. Sitähän en tietty tahdo myöskään olla....
Ajattelin yrittää kokeilla vähähiilihydraattisempaa ruokavaliota. Se ei tulekaan olemaan helppoa kun olen ennen tätä laihista koostanut ruokavalioni vuosikausia melkein pelkästään hiilareista. .pastaa, leipää jne.
Mutta yritän pikkuhiljaa lisätä proteiinien syöntiä, niin että jonkin ajan päästä osaan syödä tavoitepiirakan osoittamalla tavalla....
Vaikea vaan löytää sellaista proteiinipitoista naposteltavaa esim. leivän tilalle...

[ Katso ruokalista! ]

1594 kcalPeruskulutus
+84 kcalLiikunta
1678 kcalKokonaiskulutus
-231 kcalTavoitevaje
-465 kcalToteutunut vaje
1447 kcalTavoite
1213 kcalSyöty (Toteutunut)
-234 kcalTavoitteesta
11 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
  • Ei suosikkeja.
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=pertta77