Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




keskiviikko 02.04.2008

Heippahei.

Sain vihdoin tunnukset käyttöön. Olo on hieman sokerihumalainen suklaapalapiirakan jäljiltä, joten taisin sopivasti ruveta kirjottelemaan ruokapäiväkirjaan.

Haluan hieman seurata syömisiäni ja pudottaa painon samaan mitä olin heinäkuussa Suomesta lähtiessä. Meksikolaiset pöperöt ja ylimääräinen aika ovat tuoneet vyötärölle itsetuntoa häiritsevän pelastusrenkaan. Nyt siis hieman järkeilemään ruokavalion kanssa niin pääsen takaisin Suomeen heinäkuussa bikinikuntoisena :)

Aamulla kävin spinningissä hikoilemassa hetken ja nyt lähden vielä jotain pientä urheileen. Katotaan mitä jumppia menee, jos vaikka menis vaihteeks ryhmätunnille. Illalla tiedossa bileet pitkästä aikaa, eli tiedossa on kalorien ylitys reilusti...

Spinning ICE taso2 (Motivus)40 minuuttia
Spinning ICE taso2 (Motivus)40 minuuttia
Kevyt kuntosalitreeni1 tunti 10 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1878 kcalPeruskulutus
+736 kcalLiikunta
2614 kcalKokonaiskulutus
-648 kcalTavoitevaje
-552 kcalToteutunut vaje
1966 kcalTavoite
2062 kcalSyöty (Toteutunut)
+96 kcalTavoitteesta
17 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 03.04.2008

Päivä uus ja hieman rapeli, vaikken juonu kuin kolme drinksua. Hmm. Epäreilua et joudun kärsiin krapulasta vaik juon vaan muutaman.

Aamulla lähdin vähän kiireessä kouluun ja jouduin sortuun Starbucksin ihanan latteen... Aamupala sekin.

Skippasin luennot ja kävin spinningissä ja nopeesti salilla tekeen muutamat liikkeet. Lähetään reissuun pariks päiväks. Pitää skarpata reissussa kyl sit syömisen kanssa. Mennään lähinnä shoppaan, eli onneks senkin voi laskee urheiluks ;)

Spinning ICE taso2 (Motivus)40 minuuttia
Kevyt kuntosalitreeni25 minuuttia

1. Metsämar sanoi...

Moi,
alkoi kiinnostamaan, että missä sinä olet kun minichatissa kerroit olevasi 9 tuntia jäljessä.
Varmaan jännää asua oudossa maassa ja jokainen päivä on juhlapäivä (ainakin minun mielestä jos on maailmalla)
Onko siellä sellaisia hankalia herkkuja, jo


perjantai 04.04.2008 klo 06:50

2. Metsämar sanoi...

No ni,
se katkesi.
Mutta Tsemppiä sulle!


perjantai 04.04.2008 klo 06:52

[ Katso ruokalista! ]

1878 kcalPeruskulutus
+328 kcalLiikunta
2206 kcalKokonaiskulutus
-660 kcalTavoitevaje
-721 kcalToteutunut vaje
1546 kcalTavoite
1485 kcalSyöty (Toteutunut)
-61 kcalTavoitteesta
23 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 04.04.2008

Ensimmäinen päivä jenkkilässä, eli huonosti syömisen luvatussa maassa. Jollain ihmeellä sain syötyä suht vähän ja puoliterveellisesti :) Mut haluun mun pelastusrenkaasta eroon niin on kivempi ostaa vaatteita, mur.

Kävely,kaupoista toiseen3 tuntia
[ Katso ruokalista! ]

1878 kcalPeruskulutus
+53 kcalLiikunta
1931 kcalKokonaiskulutus
-673 kcalTavoitevaje
-538 kcalToteutunut vaje
1258 kcalTavoite
1393 kcalSyöty (Toteutunut)
+135 kcalTavoitteesta
19 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 05.04.2008

Toinen shoppailupäivä jenkkilässä... Huonoo syömistä, onneks tuli ravattua kaupoissa 6 tuntia. Laitoin muutamat kalorit siitä kulutukseen. Oli ihana tulla kotiin niin ei tarvi pähkiä mitä sitä voi syödä :)

Kävely,kaupoista toiseen4 tuntia
[ Katso ruokalista! ]

1878 kcalPeruskulutus
+71 kcalLiikunta
1949 kcalKokonaiskulutus
-686 kcalTavoitevaje
-574 kcalToteutunut vaje
1263 kcalTavoite
1375 kcalSyöty (Toteutunut)
+112 kcalTavoitteesta
12 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 06.04.2008

Kiva olla taas kotona. Aamupalan jälkeen käytiin puistoilemassa ja nauttimassa aurinkoisesta päivästä kavereiden kanssa. Iltapäivällä lounaaks hedelmiä jugurtin kera ja ihanaa melonimehua (jonka kalorit heitin ihan lonkalta).

Hirmu hankalaa arvioida ruokien kaloreita ja kuinka paljon ne painaa. Toivottavasti en oo arvioinu ihan mettään. :)

1. Perunaliiter sanoi...

Syöminen jäi vähän vajaaks ku nukahdin iltasella ja heräsin vasta aamulla :D

maanantai 07.04.2008 klo 17:34

[ Katso ruokalista! ]

1878 kcalKokonaiskulutus
-700 kcalTavoitevaje
-1300 kcalToteutunut vaje
1178 kcalTavoite
578 kcalSyöty (Toteutunut)
-600 kcalTavoitteesta
13 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 07.04.2008

Mukavan aurinkoinen ja lämmin päivä, mutta onneks ei paahtavan kuuma (eli sopivat 28°C). Aamupäivällä kävin spinningissä 45 min ja salilla 45 min pyörimässä. Iltapäivällä pari tuntia koulua, siinä päivän ohjelma.

Punnitsin itteni aamupalan jälkeen salilla ennen salille menemistä, sen mukaan olisin laihtunut 400g viikossa. Hmmm... Eilen en syöny oikein mitään niin veikkaan et mun vaatteet ehkä vaikuttaa tai sit aamulla kitattu vesi. Tietty voi olla et oon merkannu väärin mun syömiset, eli nyt tarkkuutta annoskokoihin tällä viikolla. Mistä hitosta sitä tietää onko lautasella 300 vai 600 grammaa? Hankalaa. Urg.

EDIT: Toi aamupäivän mukava lämpötila nousikin tapansa mukaan 35°C:een... Hiki.

Spinning perustunti keskisyke 14045 minuuttia
Kevyt kuntosalitreeni45 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1872 kcalPeruskulutus
+390 kcalLiikunta
2262 kcalKokonaiskulutus
-657 kcalTavoitevaje
-1131 kcalToteutunut vaje
1605 kcalTavoite
1131 kcalSyöty (Toteutunut)
-474 kcalTavoitteesta
18 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 08.04.2008

Eilen alkanut suunnaton rään vuotaminen nenästä jatkuu. Mulla on tapana vähintään kerran parissa kuukaudessa sairastua jonkun muotoiseen flunssaan. En tiä miksi, sillä se ei edes vaikuta olenko Suomessa vai jossain vähemmän puhtaassa ympäristössä. Toivon että tuo niistäminen loppuu pian, sillä nenänalunen punottaa jo uhkaavasti. Torstaina oon lähössä jälleen reissuun neljäks päiväks, eli jälleen tulee ongelmia syömisen kanssa kun asun tuttavaperheessä... Mutta enköhän sen hanskaa :)

Tänään aamulla pitkästä aikaa muroja puuron sijaan ja olinkin paljon nälkäsempi puolen päivän aikaan. Kävin subwayssa syömässä tarjoussubin, minkä kalorit todellakin yllätti! Lounaan jälkeen oonkin vaan makaillu ja nukkunu kotona puolihorroksessa. Ei sitä jaksa salille raahautua puolikuntoisena aivastelemaan ja muita tartuttamaan.

Otin itselleni uuden tavoitteen juoda vettä vähintään 3 litraa päivässä jollen harrasta mitään liikuntaa ja sit lisää jos tulee liikuttua. Täällä 35°C:een helteessä se onneksi suht helposti onnistuu kunhan on muistanut täyttää vesipullon :)

Menipä ilta naposteluks... onneks söin vaan melonia ja porkkanoita, mut ei kyl maha tykkää tommosesta latauksesta :(

[ Katso ruokalista! ]

1872 kcalKokonaiskulutus
-670 kcalTavoitevaje
-393 kcalToteutunut vaje
1201 kcalTavoite
1478 kcalSyöty (Toteutunut)
+277 kcalTavoitteesta
29 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=perunaliiter