Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




sunnuntai 26.10.2008

Tänään aion nauttia ensisijaisesti hengenravintoa: suuntaan kirjamessuille -ja tuttuun tapaan- etsin muutamia uusia keittokirjoja kokoelmaani. Jospa tällä kertaa löytäisin jotakin inspiroivaa "kevytosastolta"!

[ Katso ruokalista! ]

2445 kcalPeruskulutus
+141 kcalLiikunta
2586 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1177 kcalToteutunut vaje
2086 kcalTavoite
1409 kcalSyöty (Toteutunut)
-677 kcalTavoitteesta
23 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 27.10.2008

Kirjamessuhankintojeni innoittamana innostuin eilen illalla lueskelemaan keittokirjoja ja analysoimaan omaa ruokavaliotani.
Fiilispuolella vaihtelevaa: toisaalta innostunut, mutta samalla ymmälläni siitä, miksi ns. vanhat ja aikaisemmin toimineet keinot eivät enää tepsi.

[ Katso ruokalista! ]

2445 kcalKokonaiskulutus
-571 kcalTavoitevaje
-1246 kcalToteutunut vaje
1874 kcalTavoite
1199 kcalSyöty (Toteutunut)
-675 kcalTavoitteesta
24 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 28.10.2008

Liityin tänään 40 plussalaisiin. Lienee merkki siitä, että haluan monin tavoin sitoutua tähän projektiin. Toivottavasti jopa hurahdan laskuriin yhtä intohimoisesti kuin sienestykseen tänä syksynä, silloin nimittäin rupeaa varmasti tapahtumaan!

1. Seksy sanoi...

Mukava kun tulit +40 ryhmään :) Projekti on itselläni ainakin pitkä toivottavasti ei kivinen :) vaikka sitä se on halusi tai ei :) Tsemppiä :)

tiistai 28.10.2008 klo 17:54

[ Katso ruokalista! ]

2445 kcalPeruskulutus
+338 kcalLiikunta
2783 kcalKokonaiskulutus
-573 kcalTavoitevaje
-1257 kcalToteutunut vaje
2210 kcalTavoite
1526 kcalSyöty (Toteutunut)
-684 kcalTavoitteesta
35 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 29.10.2008

Rakastan tälläisiä hiljaisia ja hitaita aamuja! Tunti omaa aikaa ennen kun päivä räjähtää käyntiin, koska sen jälkeen seuraavat 12 tuntia onkin sitten menoa täysi 100 lasissa.
Kävin eilen uimassa. Kunto on kohentunut parin viime kuukauden aikana niin, että voisin välistä uida vaikka maailman ääriin. Ainoa harmitus on pimeät illat - enää ei ehdi päivän päätteeksi sieneen... Ja miten innostuisin samanlaisiin pitkiin kävelyretkiin ilman niitä.

1. Lippo sanoi...

Jep, jep, siis niin liukas on harvoin ollut tuo kevyenliikenteenväylä, kuin ke aamulla oli. Taidan todellakin ostaa ne liukuesteet...tsemit!

torstai 30.10.2008 klo 07:27

[ Katso ruokalista! ]

2445 kcalPeruskulutus
+70 kcalLiikunta
2515 kcalKokonaiskulutus
-575 kcalTavoitevaje
-982 kcalToteutunut vaje
1940 kcalTavoite
1533 kcalSyöty (Toteutunut)
-407 kcalTavoitteesta
24 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 30.10.2008

Takana kaksi täydellisen kaoottista työpäivää! Ruokailujen suhteen ei erityisiä ongelmia. Pulahdin päivän päätteeksi vielä altaaseen, uin "pään tyhjäksi" ja nyt hyvä ja levollinen olo.
Edessä pitkä mökkiviikonloppu. Sitä varten pitää skarpata jo huomenna kaupassa - yleensä tulee hemmoteltua itseä vähän liikaakin aina silloin kun pääsee irtaantumaan töistä ja mökin suloiseen rauhaan.

[ Katso ruokalista! ]

2438 kcalPeruskulutus
+337 kcalLiikunta
2775 kcalKokonaiskulutus
-564 kcalTavoitevaje
-1293 kcalToteutunut vaje
2211 kcalTavoite
1482 kcalSyöty (Toteutunut)
-729 kcalTavoitteesta
29 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 31.10.2008

Eilen, ensimmäisen kerran ympyrän värit kohdallaan! Kaloreiden ja kokonaisenergiamäärän kanssa ei ole ollutkaan mitään ongelmia, vaan siinä, että proteiineja suhteessa hiilareihin ollut liian vähän. Varmaan tyypillistä kaikille kasvisruokien ystäville. Ratkaisu voisi löytyä kalasta, siitä saisi hyvin proteiineja.

1. Digihemppa sanoi...

Niin ja kanasta ja katso ohjeet sivulta kohta mistä saa proteiinia. Paljon vaihtoehtoja löytyy. Mukavaa viikonloppua sinulle.

lauantai 01.11.2008 klo 16:30

[ Katso ruokalista! ]

2438 kcalKokonaiskulutus
-564 kcalTavoitevaje
-828 kcalToteutunut vaje
1874 kcalTavoite
1610 kcalSyöty (Toteutunut)
-264 kcalTavoitteesta
25 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 01.11.2008

Tänään minä söin 90 grammaa tummaa suklaata, luvan kanssa, nautiskellen, ilman syyllisyyttä! Pam!
Päätin jo eilen, että lauantaina saan herkutella kohtuudella, enkä olisi uskonut, miten hyvä mieli jää siitä, jos osaa herkutella "hallitusti".
Iltapäivän sienestysretki piristi myös mieltä. Ja sauna, josta pulahdin vielä järveen! Hurmoksessa!

[ Katso ruokalista! ]

2438 kcalPeruskulutus
+636 kcalLiikunta
3074 kcalKokonaiskulutus
-567 kcalTavoitevaje
-761 kcalToteutunut vaje
2507 kcalTavoite
2313 kcalSyöty (Toteutunut)
-194 kcalTavoitteesta
43 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=saaramaaria