Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




lauantai 02.06.2012

Lepopäivä

[ Katso ruokalista! ]

2446 kcalKokonaiskulutus
-759 kcalTavoitevaje
-759 kcalToteutunut vaje
1687 kcalTavoite
1687 kcalSyöty (Toteutunut)
-0 kcalTavoitteesta
13 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 03.06.2012

Painokäyrä laahaa hieman jäljessä ja automaattisesti laskettu vaje alkoi olla mielestäni jo turhan suuri. (jopa yli 800 kcal) Olin siis asettanut tavoitteeksi painaa 72 kg 18.8. Tällöin BMI olisi 25 eli normaalipainon yläraja. Treenaan kuitenkin saman aikaisesti maratonille (HCM2012), enkä halua kuormittaa kroppaa liikaa. Treeneistä palautumisesta huolehtiminen on kuitenkin erittäin tärkeää, jotta ei mene ylikunnon puolelle. Muutin siksi vajeeksi vakion 500 g / pv. Katsotaan sitten vaakasta, mikä on päivän paino elokuun puolivälissä. Jatkan painonpudotusta kuitenkin myös maratonin jälkeen. Maratonin aikaan joka tapauksessa paino nousee todennäköisesti hetkellisesti tankkauksesta ym. tekijöistä johtuen. Täytyy käydä sitten vaakalla muutama päivä tapahtuman jälkeen ja jatkaa siitä pudotusta kohti tavoitetta. Samalla voisi kyllä tarkistaa myös tavoitteen ja mahdollisesti asettaa senkin uudestaan. Hieman jo houkuttelisi tiristää paino alle 70 kg ja rasvaprosentti johonkin 10% tuntumaan. Tämä tuntuisi varmasti myös juoksuvauhdissakin positiivisesti.

Juoksu2 tuntia 7 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2267 kcalPeruskulutus
+710 kcalLiikunta
2977 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-501 kcalToteutunut vaje
2477 kcalTavoite
2476 kcalSyöty (Toteutunut)
-1 kcalTavoitteesta
17 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 04.06.2012

Pyöräily1 tunti 30 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2262 kcalPeruskulutus
+461 kcalLiikunta
2723 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-605 kcalToteutunut vaje
2223 kcalTavoite
2118 kcalSyöty (Toteutunut)
-105 kcalTavoitteesta
24 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 05.06.2012

[ Katso ruokalista! ]

2446 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-436 kcalToteutunut vaje
1946 kcalTavoite
2010 kcalSyöty (Toteutunut)
+64 kcalTavoitteesta
26 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 06.06.2012

Pyöräily36 minuuttia
Pyöräily31 minuuttia
Kahvakuula50 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2259 kcalPeruskulutus
+645 kcalLiikunta
2904 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-687 kcalToteutunut vaje
2404 kcalTavoite
2217 kcalSyöty (Toteutunut)
-187 kcalTavoitteesta
33 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 08.06.2012

Pyöräily1 tunti 11 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2260 kcalPeruskulutus
+347 kcalLiikunta
2607 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-518 kcalToteutunut vaje
2107 kcalTavoite
2089 kcalSyöty (Toteutunut)
-18 kcalTavoitteesta
25 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 09.06.2012

Hölkkä52 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2251 kcalPeruskulutus
+309 kcalLiikunta
2560 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-478 kcalToteutunut vaje
2060 kcalTavoite
2082 kcalSyöty (Toteutunut)
+22 kcalTavoitteesta
27 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
  • Ei suosikkeja.
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=saikkju