Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




keskiviikko 20.06.2012

Maastossa käyty taas maailmaa parantamassa. Kummasti piristää kun on mukavaa seuraa, rupatelessa matka etenee huomaamatta. Polvi tahtoo vaan kiukutella, mutta mukana kulkee kun ei välitä :D .
80 kg alle pääseminen tuottaa tuskaa. Varmaan osittain syynä liian rasvaisen ruuan syöminen, kun tuntuu, et on ihan paikalle jämähtänyt koko paino vaikka kokoajan syön alle tarpeen, mutten mielestäni liian tiukallakaan alituksella. No juhannus sotkee kuviot muutenkin..
Haa sainpas ukon mukaan lenkille, uskalsi mennä netsätiellekun oli karhunvahti mukana. Mukava iltakävely oli.

Kävely metsäpolulla1 tunti 30 minuuttia
Koiran ulkoilutus, reipas1 tunti 20 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2053 kcalPeruskulutus
+765 kcalLiikunta
2818 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1004 kcalToteutunut vaje
2318 kcalTavoite
1814 kcalSyöty (Toteutunut)
-504 kcalTavoitteesta
23 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 21.06.2012

Olipas ihana ilma käpötellä. Pikkuherralla oli mahtava hajumaailma, olis pitänyt päästä sinne ja tänne ja tuonnekin. Tylsänä emäntänä en lähtenyt pisin metsiä karamaan. Huomenna töitten jälkeen suoraan anoppilaan, joten lenkki voipi jäädä väliin. Pitää koittaa saada mies innostumaan lauantaina metsään kävelemään :D .

Sauvakävely maastossa vähän hengästyen1 tunti
[ Katso ruokalista! ]

2053 kcalPeruskulutus
+288 kcalLiikunta
2341 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-667 kcalToteutunut vaje
1841 kcalTavoite
1674 kcalSyöty (Toteutunut)
-167 kcalTavoitteesta
21 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 01.07.2012

Hyvin lähti homma etenemään taas jussin jälkeen, vaik tuntui jossain vaihees, et paikallaan jammattaan vaik mitä tekis. Nyt on päästy yhden etapin alle ja suunnataan kohti uutta tavoitetta.
Liikkuminen jää tulevalla viikolla vähäiseksi, kun kesäteatteriharrastus valtaa kaiken vapaa-ajan. Toivottavasti ei tule takapakkia tämän takia.

[ Katso ruokalista! ]

2037 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-888 kcalToteutunut vaje
1537 kcalTavoite
1149 kcalSyöty (Toteutunut)
-388 kcalTavoitteesta
10 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 03.07.2012

Olin kilon verran pudottanut painoa kun tulin tännen laskuriin. Nyt ollaan siis virallisesti tiputettu yli 10 kiloa, tästä on hyvä jatkaa :D . Kivasti taas alkanut lähtemään kun aikansa junnas paikallaan. Kyllä tämä näemmä koettelee kärsivällisyyttä monella tavalla. Pitää vaan jummausvaiheessakin malttaa odottaa!

Nälkäisenä ei kyllä pitäis kauppaan mennä. Hirveesti tekisi mieli ostaa vaikka mitä! Vaahtokarkkeja olen himoinnut pitkään, vielä olen pintani pitänyt. Tosin jäätelön olen syönyt lähes päivittäin, helpottaa makean himoa!

Ensi-ilta ja eka esitysputki lähestyy, joten ei ehdi liikkumaan "virallisesti". Töistä suoraan joka ilta lavalle! Mietin et jos jollain kävelyllä merkkaisi liikuntaa, kun tuleehan sitä salaa harkoissa ja esityksessä.

Kävely kaupungille (kaupoissa ja kahvilla käyminen) ja takaisin pyörätuolia työntäen1 tunti
[ Katso ruokalista! ]

2035 kcalPeruskulutus
+324 kcalLiikunta
2359 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1039 kcalToteutunut vaje
1859 kcalTavoite
1320 kcalSyöty (Toteutunut)
-539 kcalTavoitteesta
21 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=tallaaja