Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




torstai 23.10.2008

Tästä se sitten alkaa. Tänään söin vielä täysin normaalisti. Pitää myöntää, ettei sitä oikein edes ymmärrä miten paljon noita kaloreita kertyy kaikesta.

En tarkalleen edes tiedä, miten olen päässyt näin käsittämättömän huonoon kuntoon. Viimeisten viikkojen aikana olen turvonnut kuin pullataikina, jo entisestään pulleista mitoista. Leipuri on hyvä ja alkaa jo leipomaan... Varmasti olen noussut tarpeeksi.

Monen monta kertaa olen tehnyt sen päätöksen, jonka varmasti moni muukin normaalia pulleampi on tehnyt jo useita kertoja: Tänään aloitan laihduttamisen! (tai, no, ainakin heti tämän herkullisen suklaamuffinssin jälkeen - viimeistään viikonlopun jälkeen maanantaina!)

Täytyy vaan kovasti toivoa, että nyt vihdoin lähtee nousu täältä pohjamudista. Näin tämä elämä ei kuitenkaan voi jatkua...

1. Digihemppa sanoi...

Tervetuloa mukaan vain. Kerroppa itsestäsi hiukkasen ja laita painokäyrät näkyviin. Näin mullekin sanottiin samantien kun liityin. Täällä tsempataan toista koko ajan.
Syödä saa niin paljon kuin vain jaksat, mutta oikein.


lauantai 25.10.2008 klo 17:22

[ Katso ruokalista! ]

3093 kcalPeruskulutus
+135 kcalLiikunta
3228 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-194 kcalToteutunut vaje
2728 kcalTavoite
3034 kcalSyöty (Toteutunut)
+306 kcalTavoitteesta
22 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 07.11.2008

Hei taas!

Pari viikkoa on nyt kalorilaskuria takana. Tuntuu hyvältä vieläkin! Ensimmäinen kerta kun laihdutuspuuhat ovat jatkuneet näin pitkään. Ajoittain tämän laskurin täyttäminen tuntuu jopa mukavalta! Yhden illan vain mietin, että onko kaikki tämän kaiken vaivan arvoista.

Tavoitteessa olen pysynyt hyvin, eikä mitään suurempia ylilyöntejäkään ole tullut. Yhden kerran on jäänyt vaje vähän liian suureksi, mutten vaan jaksanut syödä silloin enää mitään. Toisaalta yksi päivä meni yli kulutuksen, mutta kyllä joskus pitää vähän suunkostukettakin ottaa :) Siinä seitsemän sadan miinuskilokalorin paikkeilla ollaan liikuttu.

Suurin ihmetyksen aihe on kuitenkin se, ettei nälkää ole tarvinnut näkeä ollenkaan, ja kuitenkin selvää laihtumista tapahtuu. Tutut juttelivat toreilla, että kaikki paino on vissiin lähtenyt poskista... Mitenköhän isot posket minulla on mahtanut olla ;)

Tilkki kuittaa!

1. Ronja6 sanoi...

Tervetuloa hilpeään kilonkaristus porukkaamme...
hienostihan sinulla on jo painoa lähtenyt "huitsin nevadaan" onnea siitä ja tsemppiä että jatkossakin menee yhtä mukavasti :D Leppoisaa viikonloppua!


perjantai 07.11.2008 klo 22:04

[ Katso ruokalista! ]

3050 kcalPeruskulutus
+496 kcalLiikunta
3546 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-891 kcalToteutunut vaje
3046 kcalTavoite
2655 kcalSyöty (Toteutunut)
-391 kcalTavoitteesta
27 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 09.11.2008

God kväll!

Huomenna sen sitten näkee mitä viikonloppu on tuonut tullessaan. Matkustettiin vaimon kanssa vanhempiamme katsomaan tuonne kotiseudulle. Siellä olevat vaa'at eivät tietenkään näytä yhtään samaa, mitä oma vaaka täällä kotosalla, joten jätin punnitsemiset väliin.

Lauantai nyt meni suht kivasti syömisten suhteen, mutta tämä päivä on ollut hirmuinen kaloripommi. Ei vaan pystynyt pitämään näppejään erossa herkuista, joita isänpäivän kunniaksi oli useassa paikassa pöytään kannettu. Kolmet eri kohdetta ja kolme eri herkut... Onneksi sentään hieman pysyi hallussa napostelu, ettei sentään yltynyt vanhojen "hyvien" päivien tapaisesti.

Tänään on vissiin pakko käydä tuolla vesisateessa sulattelemassa vähän keksejä ja kakkuja pois. Ei kyllä yhtään kiinnostaisi. Pitänee laittaa paksusti vaatteita päällä ja pikaisesti poistua märistä vaatteista kun pääsee takaisin. Kuuma suihkukin varmasti maistuu makialta! :)

MVH,

Tilkki

1. Ronja6 sanoi...

Samaa "lievää"herkuttelua sitä taitaa olla hieman kaikilla, näin isänpäivän kunniaksi! Mutta se sallittakoon...sillä eihän juhlapäivät lopu vaikka paino keveneekin, sitä on vain opittava pitämään kohtuus noissa herkuissa! Mukavaa loppuiltaa :D

sunnuntai 09.11.2008 klo 18:26

[ Katso ruokalista! ]

3050 kcalPeruskulutus
+394 kcalLiikunta
3444 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-560 kcalToteutunut vaje
2944 kcalTavoite
2884 kcalSyöty (Toteutunut)
-60 kcalTavoitteesta
22 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 11.11.2008

Noniin, nyt löytyi tuo paikka, mistä sai oman painon näkyviin. :) Hyvin on painoa tippunut, vissiin nesteet lähteneet taas liikkeelle. Onneksi tuo painonlasku on nyt hieman tasoittunut. Ensimmäinen etappi tuli tosiaan eilen saavutettua eikä se tänäänkään palannut takaisin sen yläpuolelle. 130 kiloa on nyt historiaa, toivottavasti lopullisesti :)

Saapi nähdä kuitenkin mitä viikonloppu tuo tullessaan. Viime viikonlopusta selvittiin kunnialla, toivottavasti tulevastakin. Isoveli tyttöystävänsä kanssa nimittäin on tulossa tänne viettämään laatuaikaa. Toisaalta, ei yhden taistelun häviäminen sodassa välttämättä tarkoita lopullista turmiota. Ja oman mielenterveyden kannalta, en taida viitsiä ottaa tätä laihdutusta niin supervakavasti. Nyt kun on tällainen oikeanlainen työkalu tähän hommaan, niin kaikki ainakin tuntuu valtavasti helpommalta :)

-T

1. Ronja6 sanoi...

Onnea ekasta etapistasi...siitä se lähtee ja kuten pian huomaat pudotus into kasvaa painon tippuessa :D
Tsemppiä en pudotukseen jatkossakin ja onnellista odotusaikaa myös vaimollesi :)


tiistai 11.11.2008 klo 23:29

[ Katso ruokalista! ]

3034 kcalPeruskulutus
+219 kcalLiikunta
3253 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1103 kcalToteutunut vaje
2753 kcalTavoite
2150 kcalSyöty (Toteutunut)
-603 kcalTavoitteesta
26 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 12.11.2008

Aih ja voih... Ei saanut illalla millään nukutuksi, joten pohdiskeltiin tulevan vauvan nimiä vähän yli yhteen viime yönä... Herätys puoli seitsemältä oli armoton. :(

Kovin nopeasti tuo paino näyttää tosiaan tippuvan. Taas -300g eiliseen nähden. Kai se siitä tasoittuu. Pitää kyllä myöntää, että kaikinpuolin tuntuu hyvältä. Toivottavasti ei sitten suvantovaiheessa iske hurja pettymys. :)

Kohtapuoliin pitäisi lähteä opinahjoon leikkimään b2b-myyntiä/ostoa. Onneksi bussit kuskaa minut sinne, voi kaikessa rauhassa ottaa vähän shut-eyeä :)

Hyvää päivänjatkoa kaikille!

-T

1. Modestyb sanoi...

Meillä oli "valmiit" nimet lapsille ennen heidän syntymäänsä, mutta kukaan ei saanut niitä nimiä. Yksikään tytöistä ei ollut mietityn nimen näköinen :) Mutta se miettiminen oli kivaa. Tsemppiä päivääsi.

keskiviikko 12.11.2008 klo 07:24

2. Ronja6 sanoi...

Mukavaa keskiviikkoa ja onnea pudotuksestasi :D
Meillä oli periaate, että mieheni miettii pojan nimiä ja minä tytön nimiä....ja sitten suoritettin yhteisvalinta! Tärkeintä on miettiä asiaa yhteisesti!


keskiviikko 12.11.2008 klo 10:32

[ Katso ruokalista! ]

3029 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-739 kcalToteutunut vaje
2529 kcalTavoite
2290 kcalSyöty (Toteutunut)
-239 kcalTavoitteesta
38 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 25.11.2008

Iltapäiviä ja terveiset sauvakävelylenkiltä.

Mahtava keli ja vielä mahtavampi olo! Pian on ensimmäiset 5% painosta tippunut. Enää himpun päälle 27% tiputtamatta :) Ei koskaan olisi uskonut, että painon tiputtaminen voi olla näin kivaa. Ensimmäistä kertaa, tuollaiset graafistakin nähdyt "takapakit" eivät lamaannuta täysin. Varmaankin sen ansiosta, että luotto tähän kalorilaskuriin on vahva :)

Hetkisen kuluttua mennään vaimon kanssa neuvolalääkärin pakeille (normikäynti siis) ja vähän myöhempää olisi ensimmäinen perhevalmennus. Hauskaa nähdä tältä seudulta muita odottajia :)

Hauskaa päivänjatkoa kaikille ja tsemppiä jatkoon! ;)

-T

Muoks klo 18:50. Olipa tortut hyviä :) Ei kyllä saisi syödä niitä... :D Muutin lähtöpainoni... En ollut sitä punninnut ja tein huonon arvion. Tästä syystä prosentitkin muuttuivat, jos joku ihmettelee :)

1. Ronja6 sanoi...

Sinähän olet mahtavan pudotuksen tehnyt parissa viikossa...waude :D onnea hurjasti ja tsemppiä jatkossakin!

tiistai 25.11.2008 klo 12:23

2. Digihemppa sanoi...

Muistinkin äsken, että saimmekin tänne joukkoomme jkin aikaa sitten pojan. Oikein piti hakea sut esiin. No jukra, hienostihan sä olet klaarannut, oikein hyvä. Ja sormet irti niistä leipojien herkuista, he. Mukavaa keskiviikkoa sinne odottavalle perheelle

keskiviikko 26.11.2008 klo 10:05

[ Katso ruokalista! ]

3007 kcalPeruskulutus
+542 kcalLiikunta
3549 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-971 kcalToteutunut vaje
3049 kcalTavoite
2578 kcalSyöty (Toteutunut)
-471 kcalTavoitteesta
30 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 11.12.2008

Hei taas!

Viime merkinnästä onkin näemmä jo reilu kaksi viikkoa. Olen selvästi aktiivinen bloggaaja. :)

Noin 48 päivää kalorilaskuria takana ja mahdun taas puvun takkiini :) Mahtava fiilis taas vaihteeksi! Melkoista vauhtia tullut tuo paino alas. Ei se siinäänsä haittaa, kun todennäköisesti se vähän loivenee taas :) Tokihan se olisi mahtavaa jos tätä vauhtia pääsisi terveellisesti tavoitepainoon. Toiveajattelua...

Sunnuntaina tuli vieraita, ja vaimo paistoi niille ihanan suussasulavan suklaakakun. Ei vaan pystynyt pitämään näppejä erossa siitä. Kaameat kasat kaloreita tuli pienoisestä palasesta. Vaikeita päätöksiä piti tehdä, ja jättää vähän vähemmälle tärkeät ravintoaineet ja syödä muutenkin pienempiä annoksia, jotta kykeni syömään vähän enemmän suklaatia :) Tiedän olen huono ihminen... :D

Tuli eilen syötyä ensimmäinen jouluateriakin koulussa. Maistuvaa bataattilaatikkoa ja kalkkunafilettä. Hieman palasi usko siihen, että kyllä sitä pystyy joulun klaaraamaan, kun isosta annoksesta tuli suht vähän kaloreita. Voi olla ehkä kuitenkin parempi jättää kalorit joulupäivinä merkkaamatta. Jaksaa sitten taas vuoden päivät odottaa seuraavaa jouluateriaa täysjärkisenä.

Ja kuten jotkut viisaat ovat joskus sanoneet: "Ei sillä ole väliä mitä laittaa suuhunsa joulun ja uuden vuoden välillä, vaan sillä mitä laittaa suuhunsa uuden vuoden ja joulun välillä. " :D

Näillä mennään ;)

Hauskaa päivää kaikille!

-Tilkki

1. Ronja6 sanoi...

Se kalkkuna onkin posuun verrattuna "kevyttä kauraa" mutta hyvinhän sinulle on homma lähtenyt käyntiin...kaikille tämä joulu on hieman hankalampi...mutta sisulla siitäkin selvitään :D Tsemppiä

torstai 11.12.2008 klo 13:26

[ Katso ruokalista! ]

2989 kcalPeruskulutus
+594 kcalLiikunta
3583 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-921 kcalToteutunut vaje
3083 kcalTavoite
2662 kcalSyöty (Toteutunut)
-421 kcalTavoitteesta
29 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
  • Ei suosikkeja.
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=tilkki