Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




lauantai 16.02.2013

Ajattelin nyt aloittaa kirjoittamisen tänne blogiin, ainakin silloin tällöin, jospa siitäkin olisi apuja tässä taipaleessa. Ensimmäinen viikko harvinaisen hankalaa, kun paino ei lähtenyt putoamaan millään (Yleensä löysät lähtee liikkeelle parissa päivässä) Toisella viikolla onneksi kilot lähtivät karisemaan kehosta. Jatkossa kokeilen systeemiä, jossa pari päivää normaaleja aterioita, sitten tiukkaa valiota, jossa ei hiilareita ja paljon protskuja. Katsotaan miten toimii.

Ulkoilu koiran kanssa, kevyt30 minuuttia

1. Mcerakko sanoi...

Tervehdys, mukava törmätä itsensä ikäiseen ukkoon täällä!

Mulla pudottettavaa sinua jonkin verran enemmän ja puolitoista kuukautta uutta elämää takana. Itse oon muutaman kerran myös aiemmin laihduttanut, mutta nyt ajatusmaailma on muuttunut niin että ajattelen tehneeni ruokailun suhteen täsyremontin ja laihduttamiset on historiaa.

Uskon että meille jokaiselle löytyy oma tyyli ruokailla niin että kalorivajetta syntyy, ei synny ahmimisen tarvetta ja homma on rentoa, stressitöntä ja mukavaa. Itselle tärkeää on se että mikään ei ole kiellettyä, mutta kohtuuden haluan säilyttää kännipäivinä ja juhlissakin. Tärkeää ei ole se paljon vuorokaudessa syöt ja kulutat vaan mitä tämä tase on viikon ja kuukauden aikana.

Olen lihottanut itseni perunalla, leivällä, pikaruoalla, munkeilla ja makeisilla. Eli hiilari-addikti olen ja ainoa keino millä olen tämän asian saanut hallintaan on ollut hiilareiden rajoittaminen. En varsinaisesti karppaa, mutta pyrin syömään n. 100 grammaa hh/vrk, jos menee paljon yli altistaa se selvästi ahmimisilmiölle, kuten myös liian vähäinen kalorinsaanti. (mulla noin 2000kcal/vrk)
Toinen mitä seuraan on proteiinien määrä, se kun on selvästi paras ravintoaines pitämään nälkää poissa. Ja kasvisten merkitystä ei voi väheksyä, puoli lautasellista kasviksiä pari kertaa päivässä tukee mukavasti järkevän ruokasysteemin rakentamista vuorokaudelle.

Omalla vaatimattomalla kokemuksella sanoisin että ison miehen pitää syödä tarpeeksi aamusta alkaen (vaje ehkä noin tonnin luokkaa/vrk), proteiinia riittävästi, (>100g) ateriakoko kuntoon (400-700 kcal/ateria), ruokailurytmi kuntoon (kunnon aamiainen + 2-3 ateriaa). Rasvan saantia en itse mieti sen kummemmin, en kyllä voillakaan läträä ylenpalttisesti.

Ja liikunnasta en ottaisi stressiä, olon keventyessä päivittäinen aktiivisuus lisääntyy väistämättä..

Tulipahan sepustus. Ei muuta kuin tsemppiä elämäntaparemonttiin, rakenna siitä omanlaises ja mieleises. Vain sinä itse osaat sanoa ja kuullostella mikä tyyli sulle itselle sopii parhaiten!


lauantai 16.02.2013 klo 23:01

[ Katso ruokalista! ]

3258 kcalPeruskulutus
+146 kcalLiikunta
3404 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1836 kcalToteutunut vaje
2904 kcalTavoite
1569 kcalSyöty (Toteutunut)
-1336 kcalTavoitteesta
15 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 17.02.2013

No niin lautanen näyttää melkein sellaiselta kun halusinkin, mutta noita samperin piilohiilareita vaan tulee noista rehuista.
Ei tälläinen raavas mies kyllä noilla elä, kun tuo leipäkin on ollut aina mukana elämässä ja nyt sitäkin on pitänyt vähentää, mutta pakko painaa kun on vielä terveys tallella. Tässä iässä kun on vaarana noi aikuisiän sairaudet ja varsinkin tälläisellä massalla varustetulla. Ei muuta kuin vyötä kireämmälle ja kohti uutta päivää.

Ulkoilu koiran kanssa, kevyt30 minuuttia

1. Mcerakko sanoi...

Sulla on lautanen kyllä hyvällä mallilla; hiilarit ovat laadukkaita ja proteiinia tulee kivasti. Noista rehuista tuskin kannattaa lähteä tinkimään, mun mielestä ne on kuitenkin vähän samanlainen perusta päivän ruokailuille kuin proteiini. Mites onks sulla nälkä missään vaiheessa, oot ainakin nämä kaks päivää mennyt melko vähillä kaloreilla ja rasvoilla..?

sunnuntai 17.02.2013 klo 21:44

2. Annu0 sanoi...

Nyt ollaan saatu äijämeininkiä tänne meidän timmimimmijengiin!
Tervetuloa!!

Annu


maanantai 18.02.2013 klo 22:11

[ Katso ruokalista! ]

3252 kcalPeruskulutus
+146 kcalLiikunta
3398 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-2113 kcalToteutunut vaje
2898 kcalTavoite
1285 kcalSyöty (Toteutunut)
-1613 kcalTavoitteesta
20 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 19.02.2013

On se per... kun paino ei putoa näillä kalorimäärillä mitä nyt muutaman päivän aikana on syönyt. Ei se jumi nyt yleensä vielä näin varhaisessa vaiheessa tule, nyt pitäis löysien pudota kropasta ja vauhdilla. No jatketaan vielä vähän aikaa, jollei 140kg ole kuun vaihteessa puhki sit täytyy miettiä jotain uutta.

1. Eater sanoi...

Jos noi ruokalistat pitää paikkansa, niin ihan heti voi sanoa, että syöt lähtöpainoosi nähden aivan liian vähän. Mun lähtöpaino oli puolet sun lähtöpainosta, enkä yleensä syö alle 1500kcal päivässä, ja hyvin tippuu.

tiistai 19.02.2013 klo 12:07

2. Annu0 sanoi...

Timo!
Paino ei tipu, kun et syö riittävästi!
Nyt protskua peliin 1- 1,5g/ painokilo, hyviä hiilareita 35% ruokavaliosta ja hyviä rasvoja loput.
Vettä 3- 3,5l/vrk, niin aineenvaihdunta käynnistyy.
Jos kärsii niin aerobisia tunnin tempasuja x 3 viikossa ,
niin varppina massaa katoaa!
Tsemppiä, kyllä se siitä alkaa tippumaan!


tiistai 19.02.2013 klo 15:05

[ Katso ruokalista! ]

3252 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1107 kcalToteutunut vaje
2752 kcalTavoite
2145 kcalSyöty (Toteutunut)
-607 kcalTavoitteesta
25 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 21.02.2013

Tänään päätin pitää välipäivän protskujen lisäämisessä ja hiilareiden vähentämisessä. Söin kunnon hiilari aterian, mutta kyllä spagetti ja lihapullat maistuivatkin hyvälle. Iltapalaksi vielä pari parilla leipää niin kyllä hiilarit on pilvissä ja kalorit melkein piikissä. Huomenna näkys olevan grillattu broileri tyrkyllä niin huomenna jatketaan taas tiukkaa linjaa.

1. Annu0 sanoi...

Perjantaisin vain herään 6.10 ja syöksyn lenkille, mutta muina aamuina vasta klo 7 kieppeillä.
Ja mikä endorfiinimyrsky tulee noista aamulenkeistä. .se on wow!
Riittää virtaa koko päivään ja ip on vielä tiukka massatreeni, niin energiaa pitää olla:0)
Paljastan sulle salaisuuden...mua väsyttää nyt aivan hirveesti, pakko hakea kaffetta ja rahkaa.
Mukavaa perjantaita!!


perjantai 22.02.2013 klo 08:53

[ Katso ruokalista! ]

3244 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-763 kcalToteutunut vaje
2744 kcalTavoite
2481 kcalSyöty (Toteutunut)
-263 kcalTavoitteesta
35 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 22.02.2013

Jaahas hiilaripäivä takana, myös lähes kaikki kaloritkin tuli syötyä ja vain 200g lisää painoa, mutta toivottavasti se kantaa hedelmää seuraavina päivinä ja pääsis ensimmäisen tavoitepainon alapuolelle.

1. Annu0 sanoi...

Hmmhhh....etkö ole lihansyöjä??
Minä en selviäisi sun ruokavaliolla:0)
Tarvitsen lihaa, kanaa ja kalaa vähintään 2 x pv, en pärjää leivällä.


perjantai 22.02.2013 klo 11:24

2. Annu0 sanoi...

Juu, ei se hiilareihin kaadu.
Niitäkin on hyvä mättää reilulla kädellä kuureittain.
Se on vaan ihme, että mulla ei todella virta riitä, mitä noista hiilareista saa, vaikka sehän se polttoaine on:0)
Enkä mä edes nyt täysillä treenaa, puolivaloilla kunnes kunto ja akilles kunnossa;0)


perjantai 22.02.2013 klo 11:38

[ Katso ruokalista! ]

3247 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1134 kcalToteutunut vaje
2747 kcalTavoite
2113 kcalSyöty (Toteutunut)
-634 kcalTavoitteesta
24 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 24.02.2013

Tänään todella hieno ilma, joten päätin lähteä sauvojen kanssa kävelemään. Lähdin liikkeelle, gepsi päälle ja kuinka ollakkaan patterit loppu, tuli suunnitelman vaihdos ja kävelin lenkin jonka matkan pituuden tiedän.
Matka: 9,7 km
Aika: 1:43
Keskisyke: 124
Maks. syke 139
keskinopeus: n.6 km/h
Kaloreita paloi vähän yli 1000 kcal ja itsellä hyvä mieli, kun sai itsensä taas välillä liikkeelle.

Kävely, 3 km/h (erittäin rauhallinen)30 minuuttia
Kävely, 6 km/h (kohtalaisen ripeä)1 tunti 43 minuuttia

1. Annu0 sanoi...

Huhuuu??
Missäs mies on, nyt jo tiistai:0)


tiistai 26.02.2013 klo 11:10

2. Annu0 sanoi...

Thanks!
Mielipide huomioitu:0)
Mä olen tänään syönyt aivan törkeen paljon, iiihana olo.
Mässäsinpä vielä palan mun suosikki suklaata, 86% tummistatumminta. .njams!
Mä en koskaan kadu, mitä olen syönyt ja juonut, ne kaikki mahtuu mun ruokavalioon;0)


keskiviikko 27.02.2013 klo 20:37

[ Katso ruokalista! ]

3241 kcalPeruskulutus
+1011 kcalLiikunta
4252 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-2231 kcalToteutunut vaje
3752 kcalTavoite
2021 kcalSyöty (Toteutunut)
-1731 kcalTavoitteesta
14 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 28.02.2013

JIHAA. Menihän se paino alle ja tavote ajassa. Seuraava 5kg menee sitten kun menee. En laita nyt mitään tavoite aikaa, kun oli tämäkin vitonen niin vaikea.

Ulkoilu koiran kanssa, kevyt30 minuuttia

1. Annu0 sanoi...

Wow!
Lähtipä vitonen nopeesti:0)
Hieno juttu!!


torstai 28.02.2013 klo 08:15

2. Annu0 sanoi...

Nyt miehinen mielipide tarvitaan.
Hiukset, suorana vai kiharana, huulipuna, kirkas punainen vai vaalea?
Siis menossa Stonen keikalle:0)


perjantai 01.03.2013 klo 09:01

3. Annu0 sanoi...

Noh niin, näillä ohjeilla siis baanalle:0)

perjantai 01.03.2013 klo 10:00

[ Katso ruokalista! ]

3209 kcalPeruskulutus
+143 kcalLiikunta
3352 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1309 kcalToteutunut vaje
2852 kcalTavoite
2043 kcalSyöty (Toteutunut)
-809 kcalTavoitteesta
22 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=timo66