Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




maanantai 20.04.2009

Saapa nähdä. On ruvennut tosissaan ärsyttämään oma saamattomuus ja selkärangattomuus, aina retkahtaa suklaaseen, herkutteluun ja ylimääräiseen syömiseen. Liikun kyllä kohtalaisesti, mutta joku roti tässä täytyy olla. Katsotaan ja kokeillaan olisiko tällaisesta kannusteesta hyötyä. Tavoitteena päästä kuudenkympin alle...

Ihan tyypillinen päivä mulle. Käyn lenkillä hurttien kanssa, käyn juoksemassa (intervallina mennään toistaiseksi vielä, tämän vuoden tavoitteena juosta 30min putkeen, todennäköisesti jo kesällä), mutta... syön ihan älyttömän huonosti! Tämä päivä nyt oli vielä ihan pohjanoteeraus, vaan antaa kyllä osviittaa siitä, miten retuperällä asiat on. Niin ja siitä ikävästä piirteestäni, jos syötävää on, syön niin kauan kuin sitä riittää, kohtuus ja pieni annos on tuntemattomia käsitteitä kulutuksessani. Itkupotkuärsytys!

Juuri tällaisella elämäntyylillä lyö kuiviin liikkumisensa ja pikkuhiljaa paino kohoaa ja perse leviää. Jottain tarttis tehrä!!

[ Katso ruokalista! ]

1642 kcalPeruskulutus
+417 kcalLiikunta
2059 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-105 kcalToteutunut vaje
1438 kcalTavoite
1834 kcalSyöty (Toteutunut)
+396 kcalTavoitteesta
16 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 21.04.2009

Nonni. Koirat lenkitetty ja puurot vedetty naamaan, hyvä alku siis. Aurinko paistaa, eikä edes tuule kuten eilen (eilen melkein päätä leikattiin, kun pihalla käytiin), hinkuu rullaluistelemaan tuonne paisteeseen - täytyy antaa vatsan hetken aikaa laskeutua.

Liikuttu on tälle päivää. Ruokasysteemit vaan edelleen mättää, eiliset toscakakun "rippeet" (kaksi palaa) meni kahvin kanssa ja kun paistoin kanankoipia, niin yksi meni seisaaltaan. Varsinaista ruokaa ei tällekään päivää tullut syötyä, nyt ei nälätä, ilta mennään juomisella. Vettä, appelsiinimehua tekee nyt mieli, just tultiin rivakalta kävelyltä, 1h 20min kartalta laskin, että ainakin 8km valehtelematta tuli käveltyä, päivällä rullistelin 12km ja aamulla kävin käyskentelemässä hurttalaisten kanssa - huomenna on taas juoksupäivä, jos aurinko paistaa, niin saatan käydä myös rullistelemassa.

Nyt suihkuun.

[ Katso ruokalista! ]

1642 kcalPeruskulutus
+777 kcalLiikunta
2419 kcalKokonaiskulutus
-514 kcalTavoitevaje
-688 kcalToteutunut vaje
1905 kcalTavoite
1732 kcalSyöty (Toteutunut)
-174 kcalTavoitteesta
23 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 22.04.2009

Ihan hirmuisen aktiivinen päivä ei ole ollut. Koirien kanssa kävin kyllä metsälenkillä. Osittain meni nautiskeluksikin, kun piti kiivetä väliin houkutteleville kivenlohkareille ja ottaa vähän auringonlämpöä itseensä. Oli niiiiiiin kevät! :)

Viimeistä iltapalaa saa nyt miettiä ihan tosissaan, kylläpä turkinpippureiden mussuttaminen nosti hiilihydraattitasoja korkealle, ettei millään saa tänään balanssiin. Jäljelläolevat kaloritkin on niin vähissä, että ruisleipään ja maitoon jää, välissä juustoa ja kasviksia. Kuulostaa hyvältä - syömään siis!

[ Katso ruokalista! ]

1642 kcalPeruskulutus
+416 kcalLiikunta
2058 kcalKokonaiskulutus
-519 kcalTavoitevaje
-660 kcalToteutunut vaje
1539 kcalTavoite
1398 kcalSyöty (Toteutunut)
-141 kcalTavoitteesta
22 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 23.04.2009

Nyt oikeastaan ensimmäistä aamua vasta tiesin punnitun painoni. Eilen kävin shoppaamassa vaa'an, joskin se on ihan rupu ja venkoilee miten sattuu (vanhan tyyppinen jousimalli), josko investoisi digitaaliseen - sitten joskus. Kaipa tuollakin jotain saan selville pudotuksesta. Lähtöpaino oli vähän mututuntumaa, alunperin laitoin 65, mutta tämän päivän painon mukaan muutin sen 62,5:n. Toisaalta digivaaka on näyttänyt tältä keväältä liki 65 (64,6 tms.), joten eipä se 65 lähtöpainokaan varmaan valetta ollut. Olisipa digivaaka! (Hyvä nyt haaveilla, kun juuri eilen kävin ostamassa perinteisen tyyppisen - hinta ratkaisi....)

Aamiainen syöty (puurolinja ei jatkunut, kun sapuskasin karjalanpiirakoita pari) ja nyt koirien kanssa lenkille.

Hankalaa. Kävin pitkän metsälenkin, kävin rullislenkillä ja illalla oli vielä parin tunnin agitreenit. Tähän yhteyteen tietysti parinkymmenen minuutin lämmittely ja samanpituinen jäähdyttely. Hankalaksi tekee se, ettei yhtään osaa arvioida paljonko agitreenit kuluttaa, tokihan siellä hengästyy, kun juoksee radalla, varsinkin maneesissa purussa kahlaten, kantaa esteitä yms. Merkkasin kahden tunnin treenit kuitenkin vain tuntina (valikosta löytyi "koirankoulutus rauhallinen tahti", joka voi hämätä kyllä vaikka mihin), kun eihän sitä kokoaikaa paahda menemään. Mielummin muutenkin vetelee noita liikuntoja alakanttiin, että voisi edes haaveilla painonpudotuksesta.

Ostin kaupasta muruminttujäden ja kaksi pätkistä. SOin itselleni herkutteluhetken. Tyytyväinen olen siihen, etten syönyt kuin vain sen toisen pätkiksen. Treeneistä palatessa autolla ajaessa meinasin, että syön sen jäljelle jääneen, vaan maltoin mieleni! Hassua kyllä, mutta mulla ei tehnyt sitä mieli, enempi haaveilin kotiapääsystä ja ruisleivän syömisestä (jolle ryhdynkin tässä hetikohta - vaikka kello onkin vaikka mitä, nälkä ei katso kelloa).

Ehkä minä voin ruisleivän popsia, vaikka vähinä saa ruoat pitää noin muuten.

[ Katso ruokalista! ]

1642 kcalPeruskulutus
+896 kcalLiikunta
2538 kcalKokonaiskulutus
-442 kcalTavoitevaje
-606 kcalToteutunut vaje
2096 kcalTavoite
1932 kcalSyöty (Toteutunut)
-164 kcalTavoitteesta
26 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
  • Ei suosikkeja.
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=trombi