Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




keskiviikko 06.11.2013

Tänään oli nyt viimeinen välipäivä punnituksista. Töiden jälkeen kaupasta tarttui matkaan tarjouksesta 2kpl fazerin sinistä levyä ja laku pussi. Ukko onneks yllättävän innokkaasti söi suklaata, etten ehtinyt koko levyä yksin tuhoamaan. Huomasin taas ettei se ollut se syöminen mikä lohdutti vaan miehen kanssa yhdessä olo ja ei sitä nyt niin paljoa tehnyt mieli syödäkkään. No joo, vetäsinhän mä lakuja ihan liikaa, mutta siinä kohtaa se ei enää ollut mitään lohtusyömistä.

Muutenkin oon tässä viimeaikoina huomannut tai oon kiinnittänyt eritavalla huomiota siihen, että kuinka tärkeä ukko on mulle. Tossa elokuussa kun oltiin käyty nää viimeisimmät tappelut ja selvästi kumpikin on yrittänyt olla ystävällisempiä toisilleen niin katottiin jotenkuten sopivasti 21 tapaa pilata avioliitto -leffa. Siinä oli sivujuonteena sellainen +80 vuotias-pariskunta, joiden yhdessäelo kosketti meitä molempia. Sen myötä keskusteltiin meidän epäkunnioittavasta käytöksestä toisiamme kohtaan ja mun mielestä tilanne on mennyt todella paljon parempaan suuntaan. Olikohan se maanantaina kun hermostuksissani lähdin taas solvauksen tielle niin onneks ukko heti keskeytti sen ja jouduin kyllä ite kestämään yhden solvauksen takasin, mutta se piikittely jäi siihen iltaan. Tällä hetkellä on parempi olla yhdessä kuin varmaan ikinä.

Eilen jatku vielä se piinailu. Munasarjoja jomotti eikä tiputtelua kummosempia vuotoja tullut. Päätin tossa kuitenkin luopua toivosta ja odottaa sitä tulevaa lääkäri aikaa loppukuusta. Leuka rintaan ja suunta kohti uusia pettymyksiä... :)

Tässä nyt on mennyt näitten ovisten ja menkkojen kanssa piinaillessa taas liikaa aikaa niin sisuunnuin ja päätin, että jatkan tätä mun projektia 12 (+2) päivällä. Eli tavoite 78kg pysyy samana, mutta riittävän matalan pudotustahdin varmiistakseni niin jatkan projektin pituutta. Toi +2 tarkoittaa, että jos ei 12 päivää riitä niin sit on vielä 2 extra päivää mahdollista lisätä ennen joululoman alkua. Eli tahdin yritän pitää siinä 0,1kg/pv, joka tässä on hyvin toteutunutkin tähän asti. Nyt vaan tsemppaan seuraavat pari viikkoa, että saan nää viimeisen viikon aikana mässätyt herkut poltettua pois.

Muutenkin olis nyt kiva kun meillä on pikkujoulut 29.11 niin siihen asti vetää tiukasti niin olis saumat näyttää todella hyvältä. Vähän toi pikkujoulu innostus jo ehti laskea kun alunperin oli puhetta, että lähdettäis oman työmaaporukan kesken aluks aloittelemaan iltaa, jonka jälkeen mentäis porukalla firman järjestämiin, mutta yllättäen nää ukot on niin juntteja ettei mihinkään firman juhliin halua. Mä jo ehdin suunnittelee uusien korkkareiden ostot ja mitä laittaisin päälle ja sit noi rupes angsteilee, etteivät mihinkään firman juhliin oo tulos enkä nyt noitten kanssa rypeksemisen takia rupee mitään korkkareita ostelee. Tai ehkä joudun ostaa ne kengät ja säästää niitä muihin tilaisuuksiin... :) No ihan kivaa siitä on ilman niitä firman juhliakin tulossa, mutta ajattelin, että kerrankin olis kiva mennä porukalla, mutta ei niin ei. Miesten kanssa on ihan turha ajatella yhtään mitään.

Spinning perus1 tunti 5 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1955 kcalPeruskulutus
+701 kcalLiikunta
2656 kcalKokonaiskulutus
-1083 kcalTavoitevaje
-755 kcalToteutunut vaje
1573 kcalTavoite
1901 kcalSyöty (Toteutunut)
+328 kcalTavoitteesta
20 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 05.11.2013

Joo en vieläkän ollut päivittämässä tota painoa. Vatsa turpos pallon lailla iltaa kohti ja spinningin päätteeks paino oli 84,5kg. Yöllä tuli kyllä juostua vessassa, mutta veikkaan, että tällä hetkellä on todella paljon nesteitä varastoituneena kroppaan.

Vielä oon hieman toiveikkaana vaikka järki sanoo, että menkat alkaa tänään. Eilen oli niin merkillisiä iltaa kohti voimistuvia munasarjavihlontoja, mitä yleensä esiintyy vaan ovisten aikaan. Menkkojen alkuun on tähän asti vaan kuulunut voimakkaat kohdun supistelut, muttei mitään merkittäviä munasarja vihlomisia koska sellaisista ei ole mitään mielikuvaa tätä ennen... Sit yllättäen aina kun googleen pistää ihan minkä tahansa oireen + alkuraskaus tai muna solunkiinnittyminen (tjv.) hakusanoiks niin kyllä varmasti löytyy joku keskustelu palsta, jossa on joku nainen, jolle on käynyt samoin ja raskaus on mennyt hyvin... :D sit tänään työmatkalla rupes olee omituinen maku suussa, minkä bongasin kanssa oireena joltain palstalta, mutta onneks sit muistin, että laitoin eiliseen ruokaan rutkasti valkosipulia ja nyt haisen. Täytyy vaan muistaa, että pessimisti ei pety ja näissä hommissa olis kyllä parempi olla pessimistinen kuin optimistinen... :)

eiliset treenit oli omalla tavallaan huvittavat, joka toinen minuutti aloin tekee tosi tehokkaasta, että pääsisin eroon tästä tietämättömyyden tilasta ja joko menkat alkais tai tiputtelu loppuis ja varmistuisin asiasta, että olis oikeat saumat. sit taas joka toinen minuutti rupesin hölläilee jos vaikka se munasolu nyt yrittäiskin kovasti kiinnittyä ja mun rehkiminen huonontaa tilannetta. Loppupeleissä oli tosi hyvä treeni ja huomas, että viime viikolla tuli vedettyä vähän löysemmin.

Niin aikaisemmin pohdin, että josko pitäisin tän viikon kevyempänä ja sen jälkeen vasta huomasin, että viime viikolle kertyi vaan kolme liikunta kertaa (1sali+ 2spinning ja 1 lenkki). Nyt jos tälläkin viikkoa vaikka jättäisin ton toisen spinning vielä pois ja lenkit tekisin tosi kevyinä niin ehkä ens viikolla olis taas jaksaminen kohdillaan ja loppurutistus itsenäisyyspäivään vois olla tiukka. Tässä on kuitenkin enää niin lyhyt aika siihen, että sen kyllä jaksaa vetää tiukastikin.

Eilen appiukko tuli käynnistää remppaamista ja ei siinä kauaa mennyt kun taas on tila tyhjänä. Ukon kanssa manailivat, että moneskohan kerta on tässä parin vuoden aikana kun tavaraa siirretään huoneesta toiseen remppaamisen tieltä. Joka kerta määrä vähän vähenee, mutta siirrettävää riittää joka kerta. Appiukko oli vielä optimistinen, että se huone olis jouluks valmis, mutta kun siinä on muutama haastava muuttuja matkassa niin ei kyllä ihan siihen mennessä tule valmiiksi. Hyvin pitkälle saadaan varmasti, mutta valmiiksi ei ihan ehdi. Siinä sitten joululomalla on hyvin aikaa finistellä ja viimeistään tammikuun loppuun uskoisin huoneen olevan käyttökuntoinen. Sit olis enää yks huone jäljellä keväälle ja yllätys yllätys se olis se tuleva lasten huone. Jos tässä ei nyt ennen sen remppaamisen aloitusta ehditä tulemaan raskaaks niin, sitten vedetään se tila muuten valmiiks perus neutraaliks ilman tapettia. Vieras sänky vaan huoneeseen ja muuten saa olla tyhjillään/ pyykin kuivatus tilana. Pistokkeet vaan suunnittelee sillai, että sen saa sitten tarpeen tullen sisustettua lastenhuone käyttöön.

Shoppailu30 minuuttia

1. Heluna53 sanoi...

Heip "toivo" on hyvä kaveri ;) , nyt mietit ihan muuta ku munasolun kiinnittymistä ;D ettei stressi hormoonit selätä sitä toimintaa .... tsemppiä :D

tiistai 05.11.2013 klo 10:58

2. Heluna53 sanoi...

Heip joo tiedostan ton juuston ja se on niiin hyvää nyt oon ainakin hivenen vähempi rasvaseen vaihtanu ( 17% )
Vau mut miten kiva olo kun on vähä liikkunu :D vaik jättipulla päiväl tuli syötyäkin :( Mul on puntari pöydäl ja yritän kaikki punnita kun oon kotona et oppis niit elintarvikkeiden painojakin arvioimaan :)


tiistai 05.11.2013 klo 18:49

3. Heluna53 sanoi...

Toi leipä homma on se et eihän se leipä veil mittään mut ne päälliset , siks yritän pysyttäytyä max neljässä leipäpalassa :)

tiistai 05.11.2013 klo 18:55

[ Katso ruokalista! ]

1932 kcalPeruskulutus
+113 kcalLiikunta
2045 kcalKokonaiskulutus
-700 kcalTavoitevaje
901 kcalToteutuneet pluskalorit
1345 kcalTavoite
2946 kcalSyöty (Toteutunut)
+1601 kcalTavoitteesta
16 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 04.11.2013

Vielä mennään painon kanssa samoilla. Iltapunnituksen perusteella aika samoissa lukemissa pitäis olla.

Kyllä ne menkat sieltä taitaa olla tulossa. Tää on niin perseestä kun niissä kierroissa kun oikeasti yrittämällä yritetään niin mulla tulee tiputtelu vuotoa 3-4 päivää ihan epämääräisesti mitä ei ikinä muuten tule, jolloin aina ekana tiputtelu päivänä hölmönä toivon, että josko tää olis nyt sitä kiinnittymistiputtelua. Tänäänkin aamulla olin niin tyytyväinen kun ei tullut mitään ja melkein jo hypin riemusta kun tiputtelu oli eilen iltaa kohti vähentynyt, mutta kylläpähän sitten toisella vessa käynnillä taas oli tullut. Nyt taas saan olla monta päivää normi 5 päivän lisäks side pöksyissä, v*tun hienoa. Sit rinnat on niin turvonneet, että ihan sattuu...ja on ihan erilaiset tuntemukset vatsassa, erilaista normaalin tuskasen olo tilan sijasta...kunnon valeraskaus. Iho on vielä poikkeuksellisen hyvässä kunnossa, mutta eiköhän sieltä yks finni ilmesty päivän loppuun mennessä keskelle naamaa...

no se siitä...pakko oli avautua...ei se ainakaan masentelemalla parane. Mieli vaan pirteeks niin ens kierros voi olla taas paremmat saumat.

sain eilen veljeltä ihanan viestin. Oltiin lauantaina äidillä ja tässä elokuun lopun jälkeen ei olla kun kerran nähty mökkitalkoiden merkeissä, jolloin mulla oli löysät vaatteet päällä niin muutosta ei muuten nähnyt kuin naamasta. Se kehu, että näytin hyvältä ja ei ollut saanut sanottua, kun oli niin hämmästynyt aiheesta... :) kyllä mä sen hämästyksen näin sen ilmeestä lauantaina, mutta oli kiva, että se lähetti viestin perään....lämmitti sydäntä <3 jotenkin niin huvittavaa, miten suhteettoman paljon tässä muutaman viimeisen kilon aikana kroppa on muuttunut verrattuna alku vuoteen, jolloin tiputin valtavan määrän lyhyessä ajassa. ja tottakai mun perusolemus on paljon pirteämpi kuin aikaisemmin ja sellainen hyvä olo paistaa, mikä aikaisemmin on ollut hukassa.

eilinen oli kaikin puolin kiva päivä... saatiin kellarista yks tila siivottua (jonka myötä toinen tila sotkettua) ja ukko kanto isänsä kanssa bilispöydän autotallista sisään... sit kun ne oli saanut sen asennettua ja oluet juotua esittelin niille tulevan projektin ja taas oli appiukko valmiina remontti hommiin. Samaan aikaan kun miehet puuhasteli sen bilispöydän parissa mä tein alku rysäyksen meidän tulevaan remontti kohteeseen joka oli niin pomminjäljiltä kun vaan pomminjäljiltä voi olla. appiukko oli taas selvästi innostunut, kun pääsee puuhastelemaan rauhassa. Hän on ollut nyt vaan keikkaluontoisesti hommissa syyskuusta alkaen ja anopin ollessa perhepäivähoitaja ei se kotona oleminen ole hirveän rentouttavaa aina. Ja ukonkin liikkeelle laittaminen saa lisä buustia kun appiukko on puuhailemassa mukana. Ukon hommien aloittaminen on aina vaikeaa, mutta kyllä hän hyvin tekee kun vaan pääsee alkuun. Appiukosta on näissä käynnistys hommissa ollutkin iso apu. Ei oo tarvinnut tapella keskenään aiheesta ja homma toimii.

No joo tänään sitten taas salille ja spinninkiin. Vähän nyt noista vuodoista riippuu kuinka tiukan spinningin vedän. Jos ne menkat alkaa tänään niin sit vedän kyllä vitutukseen kaiken mitä lähtee. sit taas jos ei alakkaan (vielä olen ihan hitusen toiveikas) niin sit vetelen kevyesti.

Spinning + sali1 tunti 30 minuuttia

1. Heluna53 sanoi...

Heippa tiputus ei viel kerro mittään , voit silti olla raskaana :) Sitten jos alkaa lorottaa niin ei ku seuraavaa "matoo" koukkuun odottelemaan parin viikon kuluttua :D Positiivista ajattelua :D olet vielä alle 30 v. ( entä jos olisit yli 40 v. ja yrittämäs raskaaks , toivottavasti lievittää vitutusta : D )

maanantai 04.11.2013 klo 10:50

[ Katso ruokalista! ]

1932 kcalPeruskulutus
+894 kcalLiikunta
2826 kcalKokonaiskulutus
-1072 kcalTavoitevaje
-998 kcalToteutunut vaje
1754 kcalTavoite
1828 kcalSyöty (Toteutunut)
+74 kcalTavoitteesta
20 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 03.11.2013

Tänään en punninnut, mutta oli ihan pakko tarkistaa ympärysmitat kun vatsa on vaikuttanut pieneltä ja tissit on turvonneilta ja niinhän ne oli... :D vatsa oli 93cm ja rinnat 97cm... :) varmaan on aika ainutkertainen tilanne, että on noin suuri ero... :)

Mun pitäis saada ajatukset pois vauvahaaveista. Kotona ollessa se on lähes jatkuvaa. Tulevalla viikolla joko alkaa menkat tai voin tehdä raskaustestin. Siitäkin on kokemusta, että menkkojen alku pitkittyy kun stressi hormoonit hyrrää. No jos ne menkat nyt alkaakin niin melkein on sit vielä paremmat saumat pois sulkea ongelmia. Nyt on ollut ovis selvästi havaittavissa ja mm. parempi iho, jotka viittais siihen, että joka kierrossa ei ole samat mahdollisuudet ja ongelmia on hormoonitasapainossa.

Nyt ajattelin kuitenkin viikon verran katsoa etten vedä ihan yhtä kova tehoisia treenejä ja voi olla muutenkin ihan hyvä vetää rauhallisempi väli viikko. Sit taas jaksaa painaa kunnolla jos ne menkat nyt alkaa ja itsenäisyyspäivän jälkeen keskittyy siihen että elimistö on tasapainossa.

Järjestely2 tuntia
Karkea arviointi, kevyt1 tunti

1. Chow11 sanoi...

Tekeminen voi auttaa lievittämään jumittavia ajatuskulkuja : ) Minulle esim. sairauslomapäivät ovat vaikeita, koska tekemistä ei niinä päivinä ole juuri lainkaan. Leppoisaa sunnuntaipäivän jatkoa : )

sunnuntai 03.11.2013 klo 09:47

[ Katso ruokalista! ]

1932 kcalPeruskulutus
+505 kcalLiikunta
2437 kcalKokonaiskulutus
-700 kcalTavoitevaje
-369 kcalToteutunut vaje
1737 kcalTavoite
2068 kcalSyöty (Toteutunut)
+331 kcalTavoitteesta
14 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 02.11.2013

Eilen tuli syötyä hieman normaalia enemmän ja juotua muutama siideri. Niin toivoisin, että jäis viimeisiksi siidereiksi reiluun 9 kuukauteen. Eilen taas mielikuvitus teki moneen otteeseen tepposia ja olin huomaavinani kaiken laisia pikku juttuja. Ihan perus kropan vääntelyitä ne on kuitenkin... :) yritän olla mahdollisimman normaalisti kun perus pessimistiseen tapaan oon ihan varma, että menkat ne sieltä alkaa kuitenkin ajallaan.

Tänään äidille sisarusten kakaroita viihdyttämään. Vähän on pieni kiukuttelu riski olemassa kun muut olivat menneet jo eilen ja varmasti lapset on jo ekat energiat tuhlanneet toisinsa.

Tänään tulee vielä herkuteltua/ syötyä normaalisti, mutta huomisesta taas syömiset menee tarkempaan syyniin. Sit alkaa loppu rutistus itsenäisyyspäivää kohti.

Lueskelin taas eilen blogeja ja jossain oli hyvä kirjoitus kropan treenaamisesta ja siinä todettiin, että alavartalolle riittää monesti aerobisen liikunnan rasitukset ja tasopainoisen kropan saamiseksi on hyvä keskitetysti treenata enempi yläkroppaa. Siitä lähdinkin pohtimaan, että jos sittenkin jatkan lauantai pumppeilua sen alakroppatreenin sijaan niin kauan kuin vatsalla on pelastusrengasta jäljellä. Sit vois vaihtaa sen pumpin alakroppatreeniin salilla. Ehkä mun pitäis lopettaa vaan nää pohdinnat ja tehdä niinkuin hyvältä tuntuu... :)

Eiliset siivoukset oli astetta vastenmielisemmät kuin aikaisemmin. Tai koko päivä oli vähän sellainen keskittymishäiriö, ettei mistään oikein meinannut tulla mitään tai ainakin onnistuminen oli ihan hakusessa. Edelleen kuitenkin sain siivottua tällä mun "puhdas koti lauantai aamuna"-mantran voimin.

[ Katso ruokalista! ]

1932 kcalKokonaiskulutus
-700 kcalTavoitevaje
873 kcalToteutuneet pluskalorit
1232 kcalTavoite
2805 kcalSyöty (Toteutunut)
+1573 kcalTavoitteesta
17 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 01.11.2013

Siis mitä!?!?! 82,8kg!!! Uskomatonta!! Ihmekkös et ei ollu fiiliksiä eilisten treenien aikana.

Kävin eilen paikkauttamassa ekan kerran elämässäni hampaan...hitusen jännitti. Tai on mulla muistaakseni joskus ihan pienenä yks hammas paikattu, mutta hammaslääkärisetä osas kertoa, että ilmeisesti maitohammas koska nykyisissä hampaissa ei aikaisempia paikkoja ole... :) Äiti vaan naureskeli, etten ihan 30-vuotiaaks ehtinyt reiättömänä tai no paikattomana kun muutama alkanut reikä mulla on ollut, mutta ne ei ole edenneet reiäks asti... :)

Mä sain jonkun kammon puudutukseen. Pelkäsin koko ajan, että mun kurkku turpoo ja en saa hengitettyä. Vielä kun lääkäri eka puudutti väärän hampaan niin jotenkin ajatus tupla puudutus aineista kammoksutti. Sit oli tosi kiva salilla ja spinningissä yrittää juoda vesi pullosta kun puolet naamasta oli puuduksissa ja mun huulet muistutti epäonnistunutta botox veivausta... :D Vähänkin jos yritti hymyillä niin ylähuuli kramppas kiinni ja näytin ankalta... :D

Eilisessä spinningissä oli pitkästä sellainen hiki ällötys. Oon siis reilusti hikoavaa sorttia niin oon tässä oppinut hyväksymään sen että kun treenaan kovaa niin hiki irtoaa. Eilen oli vaan sellainen olo, että ei tänään kiitos. Kai se fiilis kanssa liitty tähän turvotuksen laskuun ja nesteiden poistumiseen kehosta. Olin kuitenkin koko päivän juonut vettä normaaliin tasasen tappavaan tahtiin, mutta kun neste tasapaino ei ollut kunnossa niin sen huomas.

Salilla tein pitkästä aikaa jalkatreenin ja oli ihan jees. Mun täytyis pistää työkaveri suunnittelee mulle alakroppa ohjelma kun sen yläkroppa treenin on ollut hyvä.

Huomiseen on odotettavissa nousua kun veikkaan, että tänään paino meni vähän liiankin alas. Mutta tekipähän hyvää motivaatiolle toi 82-alkuinen paino. ei voi muuta sanoa kuin jee jee... :) 6,4 kg kahdessa kuukaudessa on pirun hyvä tulos näillä kiloilla kun helpot kilot on jo pudotettu ja saan olla tyytyväinen.

Shoppailu30 minuuttia
Siivous;imurointi, pölyjen pyyhintä yms.1 tunti 30 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1931 kcalPeruskulutus
+341 kcalLiikunta
2272 kcalKokonaiskulutus
-700 kcalTavoitevaje
776 kcalToteutuneet pluskalorit
1572 kcalTavoite
3048 kcalSyöty (Toteutunut)
+1476 kcalTavoitteesta
17 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 31.10.2013

Suunta taas alespäin...jei...

Toteutuneen ja teorian ero on sellainen 0,7-0,8kg ja vähän toivoisin, että tänään lähtee nesteet liikkelle ja ero kapenee huomiseks. 82 alkuista painoa odotellessa.

Oon nyt yrittänyt syödä enemmän kuin peruskulutus ja olo on ollut tosi hyvä. Se on vaan painon pudotus näkökulmasta hirmu vaikeeta oikeuttaa itselleen, et miks yht'äkkiä onkin ok syödä 1400kalorin sijasta +1600kaloria. Ylilyöntejä tulee helposti eli tähän enempi syömiseenkin on totuteltava. Mut tosissaan liikunnassa syömisen lisäyksen huomaa kyllä hyvin. Ihan eri tavalla jaksaa ja palautuminen on nopeampaa, ei oo ollu enää sellainen hakattu olo ja energiat liikunnan jälkeen on taas tosi hyvät.

Eilinen lenkki koirien kanssa oli kivan kevyt, mutta kuitenkin ihan reipas. Olin laittanut niille uudet hurtan sade-/pimeässäheijastavat manttelit ja voi että kun alku matkasta oli haasteellista. Hihnalla ohjaukset meni selkeästi huonommin perille kun pysähtymisestä liikkeellä saaminen oli kahta vaikeampaa kuin normaalisti. No ehkä se siitä ajan kanssa helpottuu... Mentiin sellainen syrjäisen alueen reitti, jossa osasta matkasta puuttuu katuvalot. Pitäis hommata otsalamppu tjv sille pätkälle. Oli omalla tavallaan tosi rauhoittavaa kävellä säkki pimeässä, mut taas toisaalta jännitti hirveästi kun sitä ei ikinä tiedä mikä ralliautoilija sattuu kohdalle.

Oon nyt hamstrannut hirveästi urheiluvaatteita hm:stä ja niiden avulla on kivempi lähteä liikkeelle kun ovat kivan näkösiä, hyvän tuntuisa päällä ja hyvä laatusia. Eilen mulla oli sellainen kevyt untuvatakki ekaa kertaa päällä ja se toimi teknisen paidan kanssa kuin rasvattu eilisellä lenkillä.

Paiseilin koko eilis illan sitä josko tästä kierrosta tärppäis vauvahaaveet. Lueskelin kaikkia palstoja oviksiin ja munasolun kiinnittymiseen liittyen. Täytyy vaan pitää mielessä, että jopa terveellä on vaan 25% mahdollisuus per kierto tulla raskaaks, että mulla se on varmaan vielä sitä heikompi. Ei pitäis stressata mut minkäs teet. Ajattelin vaan sitä, että olis niin ihana päästä ilmoittaa just jouluna raskaudesta perheelle kun siinä olis just rv 11-12 käsillä. Ja sit voisin päästä äitiys lomalle juhannuksesta...voi että... kiire tulis kyl loppujen yläkerran remppojen kanssa, mutta kyllähän sitä heinäkuuhun mennessä 2 huonetta saa rempattua. Varmasti taas tuntuu karvamaalta kun menkat alkaa. Liikaa toiveita ja odotuksia.

Sit jos sattuiskin onnistumaan raskaaks tuleminen niin tulis kyllä haasteeks se, että miten saan ylläpidettyä jo saavutetun peruspainon. Varmaan reiden ja allien mittauksella pysyy kärryillä tilanteesta paremmin kuin vaa'an lukeman kautta. Mietin sitäkin eilen kun todennäköisesti ainakin jossain vaiheessa joudun jättää spinningit pois ohjelmasta, että josko sitä hankkis vaan jonkun perus sali kortin, joka on murto osa hintainen. No nää on taas näitä liian pitkälle vietyjä toive ajatteluja...

Spinning + sali1 tunti 27 minuuttia

1. Heluna53 sanoi...

Heips ! toivottavasti tärppää vauvarintamalla ;D Itse olen tuntenut milloin munasolu irtoaa ( alamaha vihlonta ) ja tullut raskaaksi silloin kun ollaan haluttu. Mutta muista että psyyke voi ehkäsitä raskaaksi tulemista eli ei liikaa yritystä ja ajatuksissa "vatvomista" niin hyvä tulee :)
Itse olen ollut reilusti ylipainoinen mysö raskaaksi tullessa ( joskaan en näin paljon ! ) ja päätin että paino ei nouse kuin lapsen painon verran eli 5 kg ja hyvin se meni pojasta nousi se noin 5 kg , tytöstä ei noussu kuin kilo et kun sen päättää että ei syö kahden edestä niin se toimii...
Älä liikaa suunnittele niin se tärppää ja jos ei kummassakaan ole mitään tutkittua vikaa :) ( onko tämä eka raskaus vai onko sulla aikaisempia? jos saa udella ;)


torstai 31.10.2013 klo 13:50

2. Masukki sanoi...

Lukemassa ja kovasti tärppi onnea toivottelemassa :) itsekin kovasti kuumeilen pientä <3

torstai 31.10.2013 klo 16:31

[ Katso ruokalista! ]

1942 kcalPeruskulutus
+673 kcalLiikunta
2615 kcalKokonaiskulutus
-1089 kcalTavoitevaje
-1016 kcalToteutunut vaje
1526 kcalTavoite
1599 kcalSyöty (Toteutunut)
+73 kcalTavoitteesta
30 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
  • Ei suosikkeja.
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit?n=akka