Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




sunnuntai 12.08.2012

Noniin. Takaisin kesän jälkeen laskuroimassa.

Projekti on siis virallisesti päätöksessä sen isomman pudotuksen osalta (totaali oli alhaisimmillaan se -80kg tiputettua painoa) ja uutta putkessa. Leikkimielisesti nimettynä "rantakunto 2013".

Täytyy sanoa, että voi olla jo nyt tyytyväinen saavutettuihin tuloksiin. Mutta kesällä tuli pari extrakiloa. Osa tulleesta painosta on toki ihan salilla käynnin ansiota. Kuitenkin tiettyä perfektionistia löytyy vielä, että loppumasun hävittäminen olisi kiva juttu. Jotenka tavoite on ensi kesään mennessä saada n noin 7-10kg pois (pysyvä paino siinä 90 kilon huitteilla) ja pitää huolta lihaskunnosta.

Lisäksi tavoitteena olisi juosta Tukholman puolimaraton syyskuun puolessavälissä, joten siihen mennessä tulisi saada juoksukunto takaisin ja paino sinne 94kg tai alle. Jokainen kilo täytyisi se 21km kantaa, joten minimoidaan enegiankulutus :-)

Anyways huippuhyvää syksyä kaikille ja tsemppiä - muutos on mahdollinen.

1. Krista72 sanoi...

Hei vaan, ja kiitoksia :) Sekä tietysti onnittelut erinomaisesta ajasta HCR:lla ;) Ja tsemppiä Tukholmaan! Itse odottelen sieltä hyvää aikaa, koska se on tosiaankin nopea reitti. Pari vuotta sitten juoksin siellä lähes 15 minuuttia paremman ajan kuin saman vuoden HCR:lla, eikä varmastikaan ollut kyse yllättävästä kunnon kohoamisesta - pikemminkin kesä oli tuolloin tehnyt tehtävänsä vastakkaiseen suuntaan :D

Olen koko kesän juossut vain kymppejä, joten onpa tosi kiva päästä muutenkin taas puolikkaalle! :)


sunnuntai 12.08.2012 klo 15:27

2. Krista72 sanoi...

Nyt vasta rupesin katselemaan tuota painokäyrääsi - HERRANJESTAS, ONPA HURJA PUDOTUS!! Iso hatunnosto siitä! :)

sunnuntai 12.08.2012 klo 15:29

3. Biggie55 sanoi...

On sulla huikea historiikki takana! Voi vain kuvitella minkälaisella tahdonvoimalla olet varustettu, WOW!
Kaltaistesi ansiosta oma projektinikin tuntuu mahdolliselta ;)
Vielä minäkin jonkun kestävyyskisan vedän... ehkä vuonna 2014?


sunnuntai 12.08.2012 klo 16:51

4. Instantkarma sanoi...

No sullahan se vasta mieletön suoritus onkin! :) Iso hatunnosto!

sunnuntai 12.08.2012 klo 16:59

5. Jomppis68 sanoi...

Kitos kitoos tsemppauksesta! Mulla oli lähtöpaino kanssa jossain +150kg huituvilla mutta olin jo kerennyt hieman jo tiristään ennen kuin kuulin tästä laskuri jutusta, nyt on jumittanu aika railakkaasti mutta jatketaan harjotuksia ja uutta elämäntapaa jos vielä sen kympin sais joskus pois ja siinä pysyis olisin aika tyyttyväinen.

sunnuntai 12.08.2012 klo 20:38

6. Petta sanoi...

Onneksi olkoon upeasta pudotuksesta, tästä imetään toivoa tähän omaan projektiin. :) Mulla muuten kans tavotteena puolimaratooni kuhan läskeistä ekä pääsee eroon.

Joten toimit suurena innoittajana mulle. Kiitos siitä.


tiistai 14.08.2012 klo 00:00

[ Katso ruokalista! ]

2337 kcalPeruskulutus
+554 kcalLiikunta
2891 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-766 kcalToteutunut vaje
2391 kcalTavoite
2125 kcalSyöty (Toteutunut)
-266 kcalTavoitteesta
19 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 07.05.2012

Pieni päivitys paikallaan ja juhlahumuun aihetta: lauantaina tuli juostua elämäni ensimmäinen Helsinki City Run puolimaratoni, aika 2:19 ja koko matka juosten. Eikä sunnuntaina oltu edes kovin romuna. Kyllä nyt kelpaa :-)

1. Maratoneddie sanoi...

Onneksi olkoon, aivan mahtava aika! :)

maanantai 13.08.2012 klo 19:50

[ Katso ruokalista! ]

2252 kcalKokonaiskulutus
-300 kcalTavoitevaje
-2252 kcalToteutunut vaje
1952 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1952 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 11.02.2012

Hyvää raikasta talvipäivää kaikille.

Piti hieman rukata tavoitteita tälle vuodelle, jos tuon tulitikun kanssa pääsisi samalle kymmenluvulle pudotuksen kanssa tässä kevään aikana. Paino käynyt jo 89 kilossa, kokonaispudotus -80kg olisi kun pääsee 88kg painoon. Tammikuussa tuli sellainen pakollinen viikon rötväys ja se näkyi nesteiden kerääntymisenä ja melkein 8kg painon nousuna (viikossa), mutta poishan se lähti.

Eiköhän se tavoite kevään aikana tule kun vähän jaksaa sykkiä. Salilta sitten vähän muuta kuntoa päälle, kesäkuntoon kerkeis vielä :-)

1. Hanna53 sanoi...

Wautsi! Olet kyllä motivoiva tapaus :) hieno juttu!

tiistai 08.05.2012 klo 12:17

[ Katso ruokalista! ]

2243 kcalPeruskulutus
+1077 kcalLiikunta
3320 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1299 kcalToteutunut vaje
2820 kcalTavoite
2021 kcalSyöty (Toteutunut)
-799 kcalTavoitteesta
26 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 29.12.2011

Noniin. Se päivä koitti, että voi virallisesti päättää projektin.

Paino on pysynyt kohtuu hyvin nyt 90.x kg nurkissa, joka oli se alkuperäinen tavoite. Tiputettua painoa kokonaisuutena noin 78 kiloa lähdöstä, aikaa siihen kului n 18kk.

Kunnon osalta homma edennyt hyvin, nyt jo pystyy juoksemaan sen 10-12km ja normilenkki on 5-6km. Kesän alussa 3km teki jo tiukkaa.

Seuraavaksi tavoitellaan sitä -80kg kokonaispudotusta, jotta pääsee samoille kympeille kuin Tulitikkukin :-) ... ja tietysti kuntosaliprojekti jatkuu sekä tavoitteena Helsinki City Run puolimaratooni ensi keväänä - jos vaan juoksuinto pysyy ja kunto kehittyy.

Vaikka tämä projekti on päättynyt, niin selväähän se on, että painosta pitää huolehtia aktiivisesti jatkossakin.

Tsemppiä kaikille ja erinomaisen hyvää uutta vuotta 2012!

1. Ilona63 sanoi...

Mitä vanhat silmäni näkevätkään! Onnea valtavasti! Lujuutta ja päättäväisyyttä on tarvittu pyrkiessäsi tavoitettasi kohti. Oikea miehen työ! Kaikkea hyvää edelleen polullesi!

torstai 29.12.2011 klo 19:55

2. Mies75 sanoi...

Hattua pitää nostaa, pitää olla pitkäjänteisyyttä ja päättäväisyyttä...

torstai 29.12.2011 klo 20:45

3. Hemmula sanoi...

Vielä tännekin sulle onnittelut! Kertakaikkisen mahtava suoritus!

torstai 29.12.2011 klo 21:20

4. Siniiikka sanoi...

Onnittelut UPEASTA pudotuksesta!!! :)

perjantai 30.12.2011 klo 16:59

5. Tinkimaton sanoi...

Kovasti lippistäni heiluttelen onnistuneesta urakastasi! Ja kivaa maratonkesää.

torstai 12.04.2012 klo 10:19

[ Katso ruokalista! ]

2249 kcalPeruskulutus
+356 kcalLiikunta
2605 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-386 kcalToteutunut vaje
2105 kcalTavoite
2219 kcalSyöty (Toteutunut)
+114 kcalTavoitteesta
29 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 01.11.2011

Syksyistä huomenta pitkästä aikaa.

Oma projektini alkaa olemaan jo loppusuoralla. Alkuperäinen 90 kg tavoite joulukuun alkuun siintää näköpiirissä - matkaa sinne on enää reilu pari kiloa. Syys/lokakuussa tuli hieman herpaannuttua ja tiputus jäi pariin kiloon per kuukausi, tosin ompahan sekin jotain, ei tullut sentään plussaa.

Jaksamista omissa projekteissa, kyllä se muutos on mahdollinen =)

1. Katijaas sanoi...

Tsemppiä viimeiseen rutistukseen!

keskiviikko 02.11.2011 klo 08:27

2. Chatrine sanoi...

Huikea on tarinasi :) ...moni muukin on varmasti äimistellyt hurjaa muodon muutostasi?? ;) ja tempit tulee myös täältä suunnalta viimeisen rapiat 2kg hävittämiseen!!

keskiviikko 02.11.2011 klo 15:10

3. Pallomaha sanoi...

Aika mieletön suoritus! :D
Tsemppiä loppurutistukseen! :)


perjantai 02.12.2011 klo 10:01

[ Katso ruokalista! ]

2281 kcalKokonaiskulutus
-527 kcalTavoitevaje
-749 kcalToteutunut vaje
1754 kcalTavoite
1532 kcalSyöty (Toteutunut)
-222 kcalTavoitteesta
20 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 16.09.2011

Pitkästä aikaa bloggausta. Syksy ollut kiireistä, mutta kylläpä se painokin pikkuhiljalleen laskee. Liikkumisen kanssa ollut vähän nihkeetä, kun ei ole ollut hyviä pyöräilyilmoja täällä etelässä.

Positiiviselta puolelta, se olisi enää 5 kg lopulliseen tavoitteeseen. Eiköhän se tuolta parissa kuukaudessa tule :-)

Hyvää syksyä kaikille ja tsemppiä projekteihin!

[ Katso ruokalista! ]

2315 kcalKokonaiskulutus
-460 kcalTavoitevaje
322 kcalToteutuneet pluskalorit
1855 kcalTavoite
2637 kcalSyöty (Toteutunut)
+782 kcalTavoitteesta
21 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 14.08.2011

BANG!

Vantaalla kolisee kun isot kympit menee rikki! 14kk projektin aloituksesta ollaan jo melkein maalissa: kokonaispudotusta 70 kiloa ja vielä tohtisi sen yhden kympin tiputtaa loppuvuoteen mennessä.

Täytyykin fiilistellä millä itseään tänään voisi palkita :-)

1. Ellinelli43 sanoi...

Vautsi vau onnittelut hienosta pudotuksesta!

sunnuntai 14.08.2011 klo 11:43

2. Nuttura sanoi...

Wautsi wau!! Ihan mahtavaa !! Onnea saavutukselle ja uudelle "elämälle"!

sunnuntai 14.08.2011 klo 11:54

3. Pallomaha sanoi...

Onnittelut kera kunnioittavan kumarruksen, mahtava saavutus!! :)

maanantai 15.08.2011 klo 08:05

4. Bowo sanoi...

Näitä onnistujien blogeja on ilo lukea, ja siitä saan uskoa myös itseeni!! Onnea valtavasta pudotuksesta, perästä tullaan... :)

torstai 18.08.2011 klo 10:55

[ Katso ruokalista! ]

2352 kcalPeruskulutus
+771 kcalLiikunta
3123 kcalKokonaiskulutus
-481 kcalTavoitevaje
-1340 kcalToteutunut vaje
2642 kcalTavoite
1783 kcalSyöty (Toteutunut)
-859 kcalTavoitteesta
8 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
  • Ei suosikkeja.
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit?n=pja