Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




maanantai 14.03.2011

Mukavaa maanantaita ja alkanutta viikkoa! :) :)

Pilvinen nolla keli näyttää ulkona olevan.
Eipä tänään ihmeempiä tiedossa. Jos pikku lenkin tekee päivällä, kun ei mitään taivaalta näytä tulevan. Älkää pitäkö autoa katon vierustalla, ettei käy niin kuin pojan työnantajalla. Katolta tullut lumi runteli autoa. Kait se on sitä uusavuttomuutta, kun ei ajatella asioita eikä viitsitä kävellä muutamaa metriä.
Maalla ollaan viisaita, kun merellä sattuu vahinko. :) :)
Ei käy Japanilaisia kateeksi, kun on niin hirvittävää tuhoa tsunami saanut aikaiseksi. Ja mitä siellä vielä voi tapahtua, kun jälkijäristyksiä voi tulla vielä. Aika kummallista ,että täällä ihmiset syö joditabletteja ,kun kaikki tapahtuu noin kaukana. Suomessa on hyvä asua, kun ei luonnon katastrofeja tapahdu. Pärjäillään ja ollaan iloisella mielellä! :)

1. Sirpy sanoi...

Moikka!
minä myös, meinaan saada, ruokavaliolla ja liikunnalla verenpaineen ja kohonneen verensokerin hallintaan :)
Eiks vaan saada olla onnellisia, kun asutaan Suomessa :)
kaukana tsunameista. Oiken paha olla Japanilaisten tuskasta ja kauhusta :(
Si


maanantai 14.03.2011 klo 14:56

2. Sirpy sanoi...

Jatkoa...Sinulla on lähes tavoitteet saavutettu :)
HIENOA!!!!ehkä minäkin pääsen...sitten joskus :)


maanantai 14.03.2011 klo 15:12

3. Sirpy sanoi...

Mun koirat on shippergejä, sellaisia pieniä, lyhytkarvaisia ja mustia.

maanantai 14.03.2011 klo 22:11

[ Katso ruokalista! ]

1509 kcalKokonaiskulutus
1509 kcalTavoite
1022 kcalSyöty (Toteutunut)
-487 kcalTavoitteesta
19 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 13.03.2011

Kivaa sunnuntaita! Plussaa on jo mittarissa ja pilvinen on ilma. Eilen oli pikku lenkki vain 4 km.
Nyt on tarkoitus mennä pitempi lenkki, kun huomenna on sateista. :) :)
8 km. lenkki tuli tehtyä pikku hölkkää. Kiva ilma kun ei tuullut. Liukkautta oli ja sohjoa, mutta ei haitaksi asti. Ulkoilusta saa aina hyvän mielen. :) :)

Hölkkä / kävely1 tunti 25 minuuttia

1. Marjuh sanoi...

Meillä täällä paistaa aurinko, jotta kyllä tuonne ulos täytyy lenkille lähteä. Vähän pitää ruokaa ensin sulatella, jotta jaksaa kävellä. Aurinkoista sunnuntaita :)

sunnuntai 13.03.2011 klo 13:00

[ Katso ruokalista! ]

1509 kcalPeruskulutus
+391 kcalLiikunta
1900 kcalKokonaiskulutus
1900 kcalTavoite
1331 kcalSyöty (Toteutunut)
-569 kcalTavoitteesta
20 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 12.03.2011

Leppoisaa lauantaita ja rauhallista viikonloppua!
Nollakeli ja pilvinen sää ja myrskykin laantunut.
Kohta kauppaan meno. :)

Hölkkä 6 km/h45 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1509 kcalPeruskulutus
+178 kcalLiikunta
1687 kcalKokonaiskulutus
1687 kcalTavoite
421 kcalSyöty (Toteutunut)
-1266 kcalTavoitteesta
15 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 11.03.2011

Pirteää perjantaita! Räntää sataa ja myrskyää sekä kovin liukasta. Hammaslääkäri tänään, kun taas kahdesta hampaasta lohjennut paikka. :)

[ Katso ruokalista! ]

1509 kcalKokonaiskulutus
1509 kcalTavoite
1028 kcalSyöty (Toteutunut)
-481 kcalTavoitteesta
23 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 10.03.2011

Hyvää torstaita! Kovaa myrskyä, mutta aurinkoista sää tänään. Nukuin huonosti yöllä, kun vatsaa poltti. Ehkä tunnin valvoin. Sitten se meni ohi. Joskus on ihan saman laista vaivaa onneksi ohi menevää. Yleensä nukun yöt oikein hyvin. Pitäisi päivemmällä mennä lenkille. Liukasta on, mutta eipä se haittaa. :) :)

[ Katso ruokalista! ]

1509 kcalKokonaiskulutus
1509 kcalTavoite
888 kcalSyöty (Toteutunut)
-621 kcalTavoitteesta
15 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 09.03.2011

Kivaa keskiviikkoa! -1,5 vain pakkasta ja selkeä on ilma. Kaupassa käynti aamulla ja ehkä pikku ulkoilu päivällä. Vaikka apteekissa käynti. :)
Koskahan tulee miesten päivä, kun naisten päivä oli eilen. Tasapuolisuuden nimissä se pitäisi olla. :)
Joskus kun isoäitini kuoli olisin halunut olla kantajana. Mutta kun se ei ole tapana. Onko joku kuullut, että naiset olisi kantaneet arkkua? On jo pappeinakin naisia ja muutenkin tasa arvoa koitetaan hakea. Pirteyttä päiväänne! :)

Kävely, 6 km/h (kohtalaisen ripeä)20 minuuttia

1. Salome54 sanoi...

Hei Sikke, aurinkoista päivää sinulle.
Kyllä naiset voivat olla kantajina, kaikki kuusi, tai muutama miesten joukossa. Työssani olen nähnyt näin tapahtuvan, eikä siihen ole olemassa mitään estettä, niin tietysti hyvä kunto, arkut on painavia ja mitä sitt


keskiviikko 09.03.2011 klo 08:54

2. Ilona63 sanoi...

Sota-aikana oli kai melko tavallistakin. Tiedän täälläpäin kolmen tyttären olleen isänsä kantajina miesten kanssa vuosituhannen vaihteessa. Poikia ei perheessä ollut. Sopisi aivan hyvin yleiseksikin käytännöksi naisten kantaa arkkua. Aurinkoista päivää!

keskiviikko 09.03.2011 klo 09:41

[ Katso ruokalista! ]

1509 kcalPeruskulutus
+70 kcalLiikunta
1579 kcalKokonaiskulutus
1579 kcalTavoite
876 kcalSyöty (Toteutunut)
-703 kcalTavoitteesta
17 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 08.03.2011

Touhukasta tiistaita! Pikkupakkanen ja tuuli vähentynyt. Tänään odotan lääkärin soittoa labrakokeista jotka jo tiedän. Eipä voi mennä lenkille, kun pitää päivystää lääkärin soittoa.
Menossa kuinkas muuten villasukkien teko.
Kokeilen eri malleja ja teko on mielenkiintoista.
:) :)
Lekuri soittaakin ensiviikolla. Lähdin lenkille ja kävelin sekä hölkkäsin 12 km. 777kcal ja syke oli max 150 ja keskisyke 128.Juoksin rauhalliseen tahtiin ja kävelin välillä. nyt on mahtavat fiilikset. :) :) :)

Hölkkä / kävely2 tuntia 5 minuuttia

1. Marjuh sanoi...

Voi mahdotonta, kun jaksat hölkätä :) Hyvä Sikke :) olet niin pirtsakka :) Oikein mukavaa naistenpäivän jatkoa :)

tiistai 08.03.2011 klo 15:34

2. Marjuh sanoi...

Kiva, kun sait ruusuja ja jaksat auttaa naapuriasi :) ja hän huomioi sen mukavalla tavalla :) tuollaisesta tulee aina hyvä mieli :)

tiistai 08.03.2011 klo 15:55

[ Katso ruokalista! ]

1509 kcalPeruskulutus
+646 kcalLiikunta
2155 kcalKokonaiskulutus
2155 kcalTavoite
1516 kcalSyöty (Toteutunut)
-639 kcalTavoitteesta
17 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
  • Ei suosikkeja.
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit?n=sikke45