Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




tiistai 23.08.2011

Voihan LUUMU!! Niitä olis enempi kun jaksaa syödä :9 ja tein päätöksen et mitään en tänä kesänä marjoista, luumuista, omenoista, sienistä ym. leivo itse. Vaan pakkaseen ja mehuks tai syön sinältään. Omenapiirakan palan olen syönyt kyläillessä, mutta muuten olen lupauksesta saanut pidettyä kiinni enkä itse herkkuja ole väsäillyt.

Työhön paluuseen on enää 12 päivää. Kaupunki ei oo vielläkään ilmoittanut pienemmän hoitopaikka asioista mitään joten tällä hetkellä mulla ei ees oo paikkaa mihin vien muksun! No toivottavasti asia selviää pian. Soitellu oon kovasti hoitopaikan perään, mutta aina sama vastaus että -päiväkodit on täynnä ja perhepäivähoitajatkin kortilla, mutta kyllä se jotenkin järjestetään- Toivon todellakin et järjestetään!!

Mutta nyt kyläileen. Toivottavasti ystäväni olisi leiponut jotain herkkua niin ei jäisi vallan tuohon yhteen omenapiirakan palaan syksyn sadosta nauttiminen 8)

Kävely lastenvaunujen kanssa40 minuuttia

1. Gartsu sanoi...

Vähäks jänskää. Hyvin kaikki menee! :)

tiistai 23.08.2011 klo 15:47

[ Katso ruokalista! ]

2059 kcalPeruskulutus
+139 kcalLiikunta
2198 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
96 kcalToteutuneet pluskalorit
1698 kcalTavoite
2294 kcalSyöty (Toteutunut)
+596 kcalTavoitteesta
16 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit?n=sunfairy