Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




torstai 21.02.2013

Kokeilin helmikuun alussa pientä 4 päivän massa/palautumisenkautta, jolloin yritin syödä reilusti kulutuksen yli. Paino pomppasi pienellä viiveellä 75,7 --> 77,4. Uudella 7 päivän dieettijaksolla paino on laskenut takaisin tuonne 75,7 tuntumaan , mutta läskiä on lähtenyt vaikka paino välilä pomppasikin.

En ole koskaan tehnyt tavallista maastavetoa jalkatreeninä. Ainoastaan suorinjaloin maastavetoa takareisiliikkeenä. Eilen sitten innostuin kokeilemaan voimiani Jutta ja puolenvuoden superdieetti ohjelman innoittamana.
Alkulämmöt 10x 60 kg , 10 x 90 kg ja loppuun kolme kertaa 6 x 120 kg. Siihen kun vielä teki 200 kg jalkaprässisarjat, niin kyllä tunsi tänä aamuna tehneensä jalkatreenin tosissaan. Teknisesti maastavedot meni kyllä hieman pieleen, jalat olivat liian lähellä toisiaan ja kädet leveällä. Tosinpäin tehtynä lienee hieman helpompaa, kun liikerata lyhenee :-)

Keilailu1 tunti
[ Katso ruokalista! ]

2339 kcalPeruskulutus
+58 kcalLiikunta
2397 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
138 kcalToteutuneet pluskalorit
1897 kcalTavoite
2535 kcalSyöty (Toteutunut)
+638 kcalTavoitteesta
15 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 20.02.2013

Kuntosali/punttis, kovaa massatreeniä42 minuuttia
Kävely, 7 km/h (ripeä)32 minuuttia
Lumen kolaus15 minuuttia
Kuntosali/punttis, kovaa massatreeniä49 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2160 kcalPeruskulutus
+1083 kcalLiikunta
3243 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-426 kcalToteutunut vaje
2743 kcalTavoite
2817 kcalSyöty (Toteutunut)
+74 kcalTavoitteesta
17 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 19.02.2013

Kävely, 5 km/h (kohtalaisen ripeä)10 minuuttia
Sauna12 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2165 kcalPeruskulutus
+70 kcalLiikunta
2235 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-181 kcalToteutunut vaje
1735 kcalTavoite
2054 kcalSyöty (Toteutunut)
+319 kcalTavoitteesta
31 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 12.02.2013

Viikonloppuna päätin siirtyä vähäksi aikaa "massakaudelle". 6 viikon aikana dieetti tehonnut tosi hyvin ja rasvat lähes puolituneet. Nyt aioin syödä n. 200 - 300 kcal/päivä ekstraa ja jatkaa treenaamista entiseen malliin. Aamupaino on jo noussut kilolla kun lihasten hiilarivarastot täyttymässä.

Kuntosali/punttis, kevyt1 tunti
[ Katso ruokalista! ]

2177 kcalPeruskulutus
+139 kcalLiikunta
2316 kcalKokonaiskulutus
300 kcalTavoite pluskalorit
473 kcalToteutuneet pluskalorit
2616 kcalTavoite
2789 kcalSyöty (Toteutunut)
+173 kcalTavoitteesta
40 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
  • Ei suosikkeja.
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit?n=woodstinen