AZone aamupala

Kuori granaattiomena (helpommin sanottu kuin tehty, no, sen oppii kyllä).

Yksi omena riittää noin kolmeen aamupalaan.

Itse syön omenan päivässä, ts. aamupalasta ylijääneet usein välipalana myöhemmin päivällä.

Granaattiomenan lisäksi myös kotimainen marja käy korkean antioksidantti ja flavonoidipitoisuutensa vuoksi.

Mustikka on erinomainen vaihtoehto.

Vadelma on yhtä hyvä vaihtoehto ja vähähappoisempi kuin mustikka.

Vadelmassa on runsaasti ellagihappo nimistä antioksidanttia aivan kuten granaattiomenassakin.

Mustikan ja vadelman hiilihydraattipitoisuudet ovat alempia kuin granaattiomenalla.

Siksi joukkoon voi laittaa hieman taloussokeria korjaamaan hiilariarvoja.

Max. 1 ruokalusikka (6-7g)! Tai mikä vielä parempi, joukkoon voi laittaa banaania, jonka sokerit imeytyvät hitaammin ja annoksen kuitumäärä kasvaa entisestään.

Vadelmassa on muuten gramman verran vähemmän sokeria kuin metsämustikassa.

Mitä ei uskoisi, mutta makuero johtuu mustikan korkeammasta happopitoisuudesta.

Lisää puurolautaselle ensin kuitu (1 kukkurallinen ruokalusikallinen).

Esim. Hirvelän esikypsennetty Kaurakuitunen käy ilman esivalmisteluja.

Lisää hieman vettä, kuitu kiskoo muuten jogurtin kuivaksi tahnaksi.

Sitten päälle granaattiomenan "helmet" (tai marjat).

Lisää jogurtti.

Lisää kypsennetty, suoraan syötävä teksturoitu soijarouhe.

Esim. Soyappetit tumma soijarouhe (huom! vältä runsasrasvaisia rouheita, niitä on eri sortteja, valitse esikypsennetty/teksturoitu niin pääset vähemmällä).

Lisää vehnänalkioöljy (päivän E-vitamiinit!).

Öljy on tärkeä, korjaa samalla annoksen rasvasuhdetta parempaan, jotta nälkä pysyy loitolla.

Loppurasva saadaan kalaöljykapselista.

Sekoita ainesosat keskenään lusikalla ja nauti.

(Muussaa marjat etukäteen, mikäli et pidä kokonaisten syömisestä)

Älä unohda lounasta vaikka tällä aamupalalla nälkä pysyykin pitkään loitolla.

Annos on isokokoiselle miehelle, joten pieniruokaiset voivat hieman pienentää sitä.

Annoskoko jää tuplattunakin (!) alle maagisen 500 kilokalorin.

En tosin käsitä, kuka sellaisen pystyisi syömään, tämä on täyttävä annos jo tällaisenaan.

Reseptistä tulee n. 1 annosta ja yksi annos painaa n. 522 grammaa

Faravid
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kaurakuitunen (Hirvelä), annos 50g14g17kcal1g2.3g0.5g9.8g
Granaattiomena, annos 154g120g75kcal0.7g19.4g0.7g0.7g
Kahvi rasvattomalla maidolla, annos 235g440g32kcal3.8g4.1g0g0g
Jogurtti, maustamaton, rasvaton A+ (Valio) 100g, 1dl400g160kcal18g22g0.4g0g
Vehnänalkioöljy, kylmäpuristettu (Reformi)10g89kcal0g0g10g0g
Soijarouhe, tumma/vaalea, Soyappetit56g180kcal29.1g15.7g0.3g9g
Kalaöljykapselit, Möllerin omega-3 + foolihappo4g30kcal0.8g0.4g2.7g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana2088g1166kcal106.8g127.8g29.2g39g
Valittu annoskoko1044g583kcal53.4g63.9g14.6g19.5g
Annoskoko puolitettuna522g292kcal26.7g32g7.3g9.8g
Arvot/100g100g56kcal5.1g6.1g1.4g1.9g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=76037