Jossun munakasrulla

Munakaspohja:

8 munaa
2 dl kermaa
1 tl suolaa
ripaus valkopippuria

sekoita vatkaimella munia hetken aikaa, lisää kerma ja sitten mausteet.

levitä huolellisesti uunipellille leivinpaperille.

anna paistua ruskehtavaksi pinnaltaan 200 C asteessa.

täyte:
paistetaan 400 g jauhelihaa voissa, joka on se 12 g voi -annos,
lisätään fajitas spice mix-seos joukkoon sekä 1 dl vettä.

Vesi saa haihtua melkein kokonaan pois.

Sekoita jauhelihaseos kulhossa creme fraicheen.

Paista täyte samaan aikaan, kun munakaspohja paistuu kauniin ruskeaksi ja muhkeaksi uunissa, itse paistoin 200 asteessa, aikaa en laittanut ylös.

Levitä jauhelihaseos pohjalle siten, että reunoissa on ainakin 5 cm:n leviämisvara.

Kääri rullaksi varovasti, niin pohja pysyy paremmin koossa.

Ripottele käärön päälle juustoraastetta vielä ja paista uunissa vielä kunnes näyttää sopivan sulaneelta ja paistuneelta juusto käärön päällä.

Tarjoa raikkaan salaatin kera.

huom.

voit puristaa täytteeseen myös valkosipulia makusi mukaan 1-2 kynttä, se tuo mukavan ruokaisan maun.

Valkosipuli unohtui ohjeesta sekä täytteestä tällä kertaa.

:)

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 211 grammaa

Tottuli
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kananmuna kuoreton 405g578kcal50.6g1.2g41.5g0g
Valio vispikerma HYLA188g676kcal3.8g5.1g71.3g0g
Suola, annos 3g4.9g0kcal0g0g0g0g
Pizzajuusto, Valio annos 33g45g50kcal3.7g0g3.8g0g
Jauheliha, sika-nauta 395g875kcal69.2g0g67.2g0g
Fajitas spice mix (Old el paso), annos 35g30g92kcal2.7g16g1.8g0g
Valio creme fraiche hyla 150 g141g396kcal3.5g4.9g39.6g0g
Voi vähäsuolainen 12g86kcal0.1g0g9.6g0g
Pizzajuusto, valio30g101kcal7.4g0g7.7g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana2500g5707kcal282g54.4g485g0g
Valittu annoskoko1250g2854kcal141g27.2g242.5g0g
Annoskoko puolitettuna625g1427kcal70.5g13.6g121.3g0g
Arvot/100g100g228kcal11.3g2.2g19.4g0g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=183854