Jauheliha-raejuustopyörykät

Teki mieli kokeilla jotain uutta ja joko oli tosi nälkä tai näistä tuli oikeesti hyviä.

Sekoitin 710g naudan paistijauhelihaa ja keson fetaoliiviraejuusto purkin.

Mukaan yksi kananmuna, 1dl vispikermaa, 1dl maitoo ja 1dl korppujauhoja.

( oikeaoppisesti kai pitäs sekoittaa nesteet ja korppujauhot ensin keskenään)
No noinkin onnistui.

Heitin päälle noin 3rkl ketsuppia, minttua kukkurallisen kämmenen keskiön, kurkumaa ehkä 1tl, juustokuminaa hiukan enemmän ja reilusti ehkä 1rkl muskottipähkinää ja 1tl suolaa, ja jonkun verran ehkä 0,5tl mustapippurijauhetta.

Vaikea tarkkaan määritellä mausteiden määriä kun heitän ne mukaan ihan mutu tuntumalla.

paprikaakin olisin lisännyt, mutta oli loppu.

Sitten vaan hyvä sekoitus ja koko komeus voidellulle uunipellille ( ei tullut pyöryköitä vaan uuni kebabia )

Uunipellillä voi sitten osittaa taikinan pizzaleikkurilla ja lastalla muotoilla pihvin näkösiksi.

Päälle voi laittaa tomaatin puolikkaita, kirsikkatomaatteja tai pieniä tuoreita tomaatteja päälle.

Miksei fetaakin raasteena jos haluaa herkutella ja laskuri sallii.

Lopuksi uuniin 200 astetta, 15 minuuttia.

Reseptistä tulee n. 13 annosta ja yksi annos painaa n. 103 grammaa

Yildiz
AineksetMääräEnergiaPHRK
Paistijauheliha 10%10g18kcal2.1g0g1g0g
Raejuusto, keso, fetaoliivi (Arla)3.6g3.6kcal0.4g0.1g0.2g0g
Kananmuna kuoreton 1.6g2.3kcal0.2g0g0.2g0g
Vispikerma laktoositon Valio 2dl1.4g5.2kcal0g0g0.5g0g
Korppujauho (Pirkka)0.9g3.4kcal0.1g0.7g0g0g
Maito,kevyt (valio) 100g0.7g0.3kcal0g0g0g0g
Maito, Kevyt0.7g0.3kcal0g0g0g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana38g65kcal5.6g1.6g3.8g0g
Valittu annoskoko19g33kcal2.8g0.8g1.9g0g
Annoskoko puolitettuna10g16kcal1.4g0.4g1g0g
Arvot/100g100g170kcal14.6g4.2g9.9g0g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=96110