Jauheliha-raejuustopyörykät

Teki mieli kokeilla jotain uutta ja joko oli tosi nälkä tai näistä tuli oikeesti hyviä.

Sekoitin 710g naudan paistijauhelihaa ja keson fetaoliiviraejuusto purkin.

Mukaan yksi kananmuna, 1dl vispikermaa, 1dl maitoo ja 1dl korppujauhoja.

( oikeaoppisesti kai pitäs sekoittaa nesteet ja korppujauhot ensin keskenään)
No noinkin onnistui.

Heitin päälle noin 3rkl ketsuppia, minttua kukkurallisen kämmenen keskiön, kurkumaa ehkä 1tl, juustokuminaa hiukan enemmän ja reilusti ehkä 1rkl muskottipähkinää ja 1tl suolaa, ja jonkun verran ehkä 0,5tl mustapippurijauhetta.

Vaikea tarkkaan määritellä mausteiden määriä kun heitän ne mukaan ihan mutu tuntumalla.

paprikaakin olisin lisännyt, mutta oli loppu.

Sitten vaan hyvä sekoitus ja koko komeus voidellulle uunipellille ( ei tullut pyöryköitä vaan uuni kebabia )

Uunipellillä voi sitten osittaa taikinan pizzaleikkurilla ja lastalla muotoilla pihvin näkösiksi.

Päälle voi laittaa tomaatin puolikkaita, kirsikkatomaatteja tai pieniä tuoreita tomaatteja päälle.

Miksei fetaakin raasteena jos haluaa herkutella ja laskuri sallii.

Lopuksi uuniin 200 astetta, 15 minuuttia.

Reseptistä tulee n. 13 annosta ja yksi annos painaa n. 103 grammaa

Yildiz
AineksetMääräEnergiaPHRK
Paistijauheliha 10%1315g2235kcal262.9g0g131.5g0g
Raejuusto, keso, fetaoliivi (Arla)463g463kcal50.9g13.9g23.1g0g
Kananmuna kuoreton 204g291kcal25.5g0.6g20.9g0g
Vispikerma laktoositon Valio 2dl185g667kcal3.7g5g70.4g0g
Korppujauho (Pirkka)120g431kcal16.9g84.3g2.6g6g
Maito,kevyt (valio) 100g93g43kcal3g4.4g1.4g0g
Maito, Kevyt93g43kcal3g4.4g1.4g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana4944g8342kcal731.8g225.2g502.6g12g
Valittu annoskoko2472g4171kcal365.9g112.6g251.3g6g
Annoskoko puolitettuna1236g2086kcal183g56.3g125.7g3g
Arvot/100g100g169kcal14.8g4.6g10.2g0.2g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=96110